sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Saanko luvan?

Viimeisten viikonloppujen lenkit kertovat, että hommia ei ole tehty turhaan; mies jaksaa työstää tunteja, etäisyyttä, korkeuskäyriä ja rytminvaihtoja(kin) tavalla, johon ei ole ikinä ennen kyennyt. Suomalaisugrilaiseen karvahattumenttaliteettiin kuuluu kuitenkin asioiden kyseenalaistaminen tai vähättely. Ei sitä nyt sovi kovin kehua retostaa, ainakaan ääneen? Tai jos retostaa, joku voi aatella kuspiäksi? Antaa jalkojen tehdä työt ja miettikööt muut sitten mitä lopputulos tarkoittaa? Ehkä niinkin, mutta...

Milloin saa kehua itseänsä tai jotakuta toista? Milloin saa olla tyytyväinen itseensä? Pitääkö saavuttaa jotain mitattavaa? Vai riittääkö vähäisempi...kenties pelkkä tunne jostakin uudesta, mitä ei ole ennen tapahtunut? Miten asioita ylipäänsä käsitellään silloin, kun kortit ovat pöydässä? Vai pidetäänkö sitä ässää hihassa? Missä on jokeri, kuka on jakaja?

Viimetalvena ajoin elämäni ensimmäiset talvilenkit hyvinkin vaatimattomalla kuntotasolla. Kyse oli jatkuvasti selviämisestä. Kuinka pääsen tuon mäen ylös? Kuinka jaksan vastatuulessa? Kuinka...
Selviäminen alkoi johtaa pikkuhiljaa tilanteeseen, jossa pystyi jonkinverran säätelemään pärjäämistään. Ajelin kuitenkin pitkän jojon jatkona useimmiten; tulin hitaasti mutta varmasti.

Tänä talvena kaikki mitattavissa olevat suureet ovat ottaneet melkoisia harppauksia eteenpäin. Ennenkaikkea tuntemukset ovat ihan uudenlaisia: homma pysyy hanskassa ja vaikka välillä joutuukin ahtaalle, tilanteista toipuu hyvinkin nopeasti. Ajokausi on siltikin vielä edessä, jos tarkoitetaan sulan maan aikaista ajamista. Töitä saa ja pitääkin tehdä vielä niin laadukkaasti kuin suinkin mahdollista. Rytmitystä on pidettävä yllä levon ja tekemisien suhteen. Mutta, saako nyt olla jo tyytyväinen? Saako ihminen olla tyytyväinen onnistumisiinsa, vai pitääkö olla hissun kissun? Saa ja pitää ja toisaalta ei. Kait?

Sanon kuitenkin: olen tyytyväinen itseeni, että olen hinannut itseni tällaisen positiivisen ongelman eteen. Olen sitkeä, olen periksiantamaton, olen ylpeä itsestäni. Pidän siitä mitä teen. Siihen kiteytyy olennainen. Mutta, pitääkö silti tyynnytellä ajatuksiaan tai hillitä sanomisiaan? Saanko luvan? Vastaan itse: saan! Tähän on mielestäni hyvä perustelu: pyöräily on laji, jossa AINA löytyy joku, joka ajaa nopeammin, voimakkaammin, pidemmälle, taitavammin, osaa, pystyy ja kykenee. Jos et ole koskaan tyytyväinen itseesi tai tekemisiisi, miten voit ikinä nauttia? Miten löydät ikinä motivaation jatkaa? Missä on tekemisen ilo ja ydin? Mikä saa liikkeelle? Mikä ja miksi?

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Nousuja ja laskuja

Kulunut viikko meni kaksijakoisesti; sunnuntaina ajettiin seuran porukalla reipasvauhtinen, paljon nousuja sisältävä Penttilän lenkki (n.77km).

Jalka oli hyvässä kunnossa ja meno maistui. Sydäntalvella tehty työ näkyi tekemisessä. Reissun jälkeen tuli hirveä hinku päästä ajamaan maantiepyörällä ja kesäkelissä! Maanantaina vuorossa oli seuran talkoot, paikallisen Prisman katosten lumen pudotuksen merkeissä. Reilu 3h ja 12 miestä sai hommat tehtyä hienosti. Yläkroppa sai mukavaa treeniä ja samalla sai touhuta tuttujen kanssa. Tiistain spinningvuoro peruttiin vähäisen osallistujamäärän takia, harmi juttu. Kevään myötä äijät eivät ilmeisesti malta tulla ajamaan ajamaan sisälle, mikä on toki ymmärrettävääkin. Hiihtopitäjässä keväthanget vievät miehiä...minulle spinninki on tarjonnut mahdollisuuden kovatehoiseen treeniin. Mikäli miesten vuoroille ei ole enää kävijöitä, täytynee siirtyä muille vuoroille ajamaan. Seuran vuoro on toki lauantaisin, että ihan ilman ei tarvitse jäädä. Voihan sitä toki tehdä ulkonakin kovia treenejä, tosin sisällä saan aina parhaimmat tehot irti. Niinpä lähdimme tiistai-iltana seurakaverin kanssa ajamaan ulos, tosin kiristyvä pakkanen (lähes -15 astetta kovimmillaan) sai ajolenkin rauhallisemmaksi kuin alunperin suunniteltiin.

Loppuviikko menikin sitten tämän jälkeen kirjaimellisesti plörinäksi. Tiistaiyönä iski vatsatauti ja mies oli heikossa hapessa keskiviikkoon asti. Tosin akuutti tauti meni äkkiä ohi. Olo oli vain todella heikko, kun syödä ei oikein pystynyt ja nukkumisetkin olivat mitä olivat. Torstaikin meni vielä huilatessa ja pikkuhiljaa tankatessa energiaa sisään.



Jälkikäteen ajateltuna viimeinen puoli vuotta onkin mennyt terveenä. Flunssakaan ei ole päässyt iskemään. Vatsatauti iski viikolla, joka muutenkin oli tarkoitus pitää rauhallisempana treenien suhteen. Edellisviikolla tuli kolme kovaa tehotreeniä spinningissä ja sen päälle lumitöitä n.6h sekä pari pitkää lenkkiä. Jos piti sairastua, niin nyt oli hyvä sauma sille.

Levättäväkin on ja diabeetikkona sairastumiset pitää ottaa hieman tarkemmin vielä kuin ns. muutoin terveillä. Sokeriarvot pyrkivät nousemaan erilaisten tautien takia, niin kävi minullakin. Piti vain jaksaa mitata sokeria riittävän usein ja annostella insuliinia reilummin. Jos sokerit pääsevät nousemaan liian ylös pitkäksi aikaa vereen muodostuu ketoaineita. Jos ja kun insuliinia on liian vähän elimistössä, sokeri ei "pala" soluissa. Tällöin tarvittava energia otetaan rasvoista. Joku voi ajatella että no sehän on kait hyvä asia? Ei ole, koska juuri rasvojen käyttö muodostaa vereen ketoaineita hapantaen sitä, mikä on erittäin haitallista elimistölle. Sokerien saaminen tasapainoon jouduttaa myös toipumista itse taudista.

Onneksi tauti oli pikainen vierailija ja nyt on vointi ok. Huomenna pääsee ajamaan aiemmin mainittua spinninkiä ja sunnuntaina on tarkoitus ajaa taas pitkä lenkki. Kyllä tämä taas tästä suttaantuu..

torstai 10. maaliskuuta 2011

Kapusta

Kuusamon ydinkeskustasta n.6,5km koilliseen sijaitsee Mäkelän kylä, Saapunkijärven reunamilla. Saapungin tien risteyksestä (ns. Mäkelän montusta) lähtee nousu, jonka kokonaismitta on pari kilometriä. Nousumetrejä tulee arviolta 70-80m Mäkelän montusta Kapustavaaraa reunustavan Vuotungintien (tie 8690) korkeimmalle kohdalle.



Nousu jakautuu kahteen osaan; ensimmäinen pätkä on n.900m, jonka jälkeen tulee tasanne ja lyhyt laskupätkä Kärpänkyläntien kohdalla (tie 8670). Sitten tie lähtee nousemaan kohti Kapustavaaraa, puolessa välissä kiristyen reilusti Rytiharjun kohdalla, sitten hieman tasaantuen ja loppuun taas nousten yhteensä reilun kilometrin verran. Erinomainen pätkä mäkiharjoitteluun. Noin satametriä lännempänä kulkee hiekkatie Heinolanvaarasta Kapustavaaraan ja sieltä löytyy vielä kovempi nousu, mutta se on lumettoman ajan reitti se.

Ajoin tämän nousun ensimmäisen kerran elämässäni pyörällä kesällä -09 ja fiilis oli järkyttävä. Rytiharjun kynnyksellä tuntui siltä, että takaraivo räjähtäisi millä hetkellä hyvänsä. Sohvaperuna oli shokissa. Pyöränä napavaihteinen hybridipyörä, joka painoi 15-16kg. Masokismia siis puhtaimmillaan! Tuosta keikasta on jäänyt mieleen mieleen ajatus "tätäkö tämä nyt sitten on??". Sitäkin, toki onneksi paljon muutakin. Mutta välillä täytyy ponnistella kehittyäkseen. Samainen mäki sisältyi muuten -09 SM-kisojen maantiereitille, tarjoten oikeastaan ainoan mäkipätkän ko. kisassa. Se vain, että reitti piti kiertää 9 kertaa, joten lukuunottamatta terävintä kärkeä muille siinä oli varmasti riittävästi könyämistä.

Ensikokeilujen jälkeen olen sitkeästi palannut tälle meikäläisen "Alp De Huezille" ja pikkuhiljaa yrittänyt kaivaa esille todella syvällä piilossa lymyilevää mäkikauristani. Nousun ensimmäinen osa on todella hyvä siinä mielessä, että nousukulma on suhteellisen loiva. Tämä tarjoaa hyvän tilaisuuden ajaa mäkeä ylös erilaisilla tekniikoilla. Pyörittäen pienemmällä välityksellä tai sitten isompaa tuumaa tarjoten. Satulasta ja putkelta. Loppua kohden kiristyen. Täysillä. Nousun toinen osuus tarjoaa sitten jyrkkää nousukulmaa, jossa saa kunnon kehittyessä hakea itselleen parasta tapaa nousta kovempia mäkiä. Tämän hetken kunto ei anna myöden muuhun kuin ylös selviämisen taktiikkaan, mutta nousukulman helpottaessa pystyy nykyään lisäämän vauhtia loppua kohden kiristyen.

Toissapäivänä ajoin 29" GF Hifilläni mäkeä ylös 4 kertaa, nousujen kestäessä 6min20s - 6min50s. Alas laskiessa palautusta reilu 5min. Olisin ajanut useammankin kerran, mutta piti lähteä vielä spinninkiin niin piti säästellä paukkuja...kehitystä on siis tapahtunut kun keskisykkeet pysyivät 150-155rpm lukemissa, mikä on minulle sellaista pk alueen ylärajan sykettä. Voi kunpa pääsisi pian ajamaan maantiepyörällä samaa treeniä...miltähän silloin tuntuu?

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Sykkeellä

Kropassa väsy - päässä sama juttu. Kirjoittaminen on yllättävän vaikeata kun olet fyysisesti väsyksissä. Ei tarvitse olla Einstein tajutakseen jo tästä, että fyysinen tekeminen on ihan samalla tavalla vaikeata, jos on henkisesti hyyteessä. Onneksi olen onnistunut tuon jälkimmäisen torjunnassa, ikä tuo ilmeisesti jonkinlaista viisautta. Henkistä lamaa on tullut torjuttua levolla ja tekemisien vaihtelulla. Samalla on kroppakin levännyt.

Viimeiset 2kk on mennyt harjoittelun suhteen hyvin. Mies on pysynyt terveenä ja päässyt tekemään osapuilleen sen, mitä on ajatellutkin tekevänsä. Pois lukien pitkät yli 3h lenkit, joita ei ole pakkasten takia viitsinyt tai pystynyt tekemään. Ei onnistu meikäläisen verenkierrolla...mutta tehopainotteisia harjoituksia on tullut tehtyä sitten tasaisesti sydäntalven aikana. Edistystä on tapahtunut omien tuntemuksien mukaan, toivottavasti se näkyy kesälläkin. Mikä sitten pisti miehen hetkellisesti väsyksiin?


Helmikuun lopussa pakkaset onneksi hellittivät ja mies pääsi ajamaan pitkääkin siivua. Sen lisäksi kävin Oulussa kiusaamassa pumppuani oikein tosissaan viikko sitten. Paksukumi Team järjesti Nallikarin rannassa Nallicross 2011 -tapahtuman 26.2.2011. Kyse oli talvisesta cyclocross-kisan sovellutuksesta 1,4km radalla, josta osa juostiin ja osa ajettiin. Uutterat järjestäjät olivat lapioineet hiekkarannalle ajouraa, joka tosin muuttui juoksu-uraksi radan pehmettyä jo lämmittelyn aikana. Ylitettävänä oli myös muutaman metrin korkuinen lumivalli tai oikeammin patti, josta taitavimmat menivät ajamalla ylös (minä en..).

Kärkikuskit ajoivat kymmenen kierrosta vajaan tunnin (n.53min.) aikana, sykemittarini pysähtyi nelisen minuuttia myöhemmin. Ajoin avoimessa sarjassa 29" täysjousto Hifilläni, kun en cc-pyörää omista. Vajaan tunnin kisaamisen lopputulemana sijoitus oli avoimessa luokassa kolmas.


Molemmat sarjat huomoiden tulin seitsemäntenä maaliin, selän taakse jäi kolme cc-sarjan kuskia ja kaksi avoimen luokan kuskia. Loppukirissä sain puristettua yhden cc-sarjalaisen ohi kalkkiviivoilla, vaikka lähdin n.20m takamatkalta kiriin. Tuntui hyvältä! Naisten sarjassa ajoi vain yksi osallistuja, kunpa naisetkin rohkaistuisivat kokeilemaan lajia?


Niin ne sykkeet...keskisyke oli 177 ja maksimi käväisi 193:ssa. Käytännössä menin anaerobisella kynnyksellä koko kisan ja lopussa sen ylikin reilusti. Talven treenit ovat siis tuottaneet tulosta, entinen sohvaperuna alkaa pikkuhiljaa muistuttaa jonkinmoista urheilijaa...kisan jälkeen ajettiin vielä pari tuntia paikallisia metsäpolkuja ja pyöräteitä. Mies oli sen jälkeen valmista tavaraa! Majapaikassa uni maittoi suihkun ja syönnin jälkeen! Tosin vain tunnin verran, ajelin nimittäin illan päälle vielä 220km kotiin. Onneksi ystävän tarjoamat kahvit suklaamuffinsin kera pitivät miehen virkeänä. Sunnuntaina odotti sitten seuran yhteislenkki klo 10. Ajettiin vajaa 4h tien laitaa hienossa kelissä rauhallista vauhtia. Mukavaa oli, vaikka sen jälkeen ei tehnyt mieli ajaa metriäkään! Että siitä se hetkellinen väsy tuli!

Kulunut viikko onkin mennyt palauttelun merkeissä. Jalat olivat todella kipeät maanantaina ja vielä tiistaina, jalkapohjia myöden. Keskiviikkona kävin ajamassa 3h superhienossa kevättalven auringon paisteessa. Sen jälkeen vain rauhallista kävelyä ja hieman lumien pudottamista rakennusten katolta. Kroppa on nyt hyvän tuntuinen, huomenna sunnuntaina jos ajaisi taas seuran lenkin, niin viikko olisi taas siinä. Seuraavalla viikolla otetaan taas tehojakin mukaan.


Saas nähdä muuten mitä tuosta ensikesästä tulee, hieman jo hiipii suru puseroon..Näyttää nimittäin siltä, että rahkeet eivät riitä sellaisen kaluston hankkimiseen, mitä itse haluaisin. Enkä todellakaan halua enää tehdä liikaa kompromisseja...jos taloudellinen tilanne pysyy yhtä surkeana, voi olla että joudun hautamaan maantiekauden suunnitelmat ensikesän osalta. Voi olla etten aja metriäkään maantiepyörällä..nyt näyttää synkältä, toivottavasti pian joltain muulta.