sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Haukotus (yawn)

Merkillinen asia tuo haukottelu. Meinaan kun äkikseltään ajattelee, niin mitähän virkaa tuollakin toiminnolla on noin niinkuin jokapäiväisessä elämässä? Wikipediassa kerrotaan, että viimeisimpien tutkimusten mukaan kyse on aivojen lämpötilan säätelystä. No ilmankos tässä on tullut haukoteltua viimeiset viikot, kun syksyllä tuli ajettua nollakeleissä pitkiä siivuja pää jäässä!

Kropassa on ollut jänniä tuntemuksia treenitauon aikana. Aivan kuin puu elää lämpötilan vaihteluiden myötä, lihaksiston jännitykset ovat alkaneet löysätä päivä päivältä. Mies on liikkunut töiden merkeissä edelleen sen 5-10km per työvuoro, sisältäen runsaasti rappuskävelyä. Jokaisessa työvuorossa on tullut tehtyä käsipainolla ranteita ja käsivarsia vahvistavia liikesarjoja, samoin hartioita, hauiksia ja ojentajia on kutiteltu. Lumitöitäkin on saanut tehdä, mikä onkin vallan mainiota hyötyliikuntaa. Selkä, kyljet ja vatsalihakset pääsevät töihin, kun osan hommista tekee lapiolla tai lumentyöntimellä.

Haukotteluakin on tullut harrastettua. Erityisesti vapaapäivinä, jolloin ukko on pötkötellyt aina kun siltä on tuntunut. Varovasti kurkistellut peiton raosta, että miltä maailma näyttää. Erittäin tarpeellista sekin välillä!

Edetään nyt tällä sapluunalla aina vuoden vaihteeseen asti. Ei pyöräilyä, ei spinninkiä, ei hiihtoa - kävelyä, lumitöitä ja punttien heilutusta sopivasti. Jännetulehduksen pahimpina päivinä koko vasen jalka oli karmeassa jumissa, kun tulehdus repi takareisiä ja pohkeita kireäksi. Tilanne alkaa näyttää paremmalta, lihaksisto on selkeästi rennommassa tilassa - eikä ainoastaan jalkojen osalta.

Mitä alituiselle nälälle pitäisi tehdä? Meinaan tuntuu siltä, että koko ajan pitäisi olla syömässä. Tarkkana saa olla, mitä suuhunsa tunkee. Herkut maistuisivat aivan liian usein ja pientä lipsumista on tapahtunut, myönnetään. Vaikka eipä sekään taida olla tässä vaiheessa vuotta niin hirmuisen vaarallista. Kunhan joku holtti säilyy.

Haukottelusta muistiin ja muistoihin. Uskon vakaasti siihen, että ihminen kykenee edesauttamaan omaa hyvinvointiaan ja sen kehittymistä mielikuvilla. Olen mietiskellyt mennyttä vuotta ja muistellut kauden kohokohtia. Makustellut hyvän fiiliksen tuntemuksia niin pääkopassa kuin kropassakin. Hakenut kuvamuistista tyytyväisiä kasvonilmeitä ja onnellisia ihmisiä. Väitän, että vaikutukset ovat olleet useamman särkylääkkeen veroisia.


Muistaminen ja muistot ovat persoonan kivijalka. Henkisen moottorin ydin. Kuka minä olen? Mistä minä tulen? Minne olen menossa? Miksi? Tässä vaiheessa vuotta on muutenkin hyödyllistä pysähtyä miettimään omaa itseänsä. Rauhoittua vähitellen, jotta jaksaa taas uuden vuoden haasteissa olla oma itsensä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti