maanantai 7. marraskuuta 2011

Siistii?




Mistä kumpuaa se tunne, joka saa sanallisen muodon "siistii" tai konservatiivisemmin "siistiä" - kun ensin on ajettu reilu kaksi tuntia rapaisia, märkiä, jäisiä ja liukkaita sorateitä noin +1°C lämpötilassa, kaaduttu kertaalleen vauhdikkaassa alamäessä niin, että nahkat ovat rullalla ja kroppa ruhjeilla? Tiedostaen samalla, että edessä on vielä toiset kaksi tuntia minimissään. Kait sitä sunnuntaipäivää voisi viettää sohvan pohjalla, vällyjen välissä, tekemättä mitään?

Pidempään lajia harrastanut olio alkaa vähitellen muuntautua elimistönsä kemian, fyysisen rakenteen ja henkisen maailmansa suhteen. Vähitellen tavallisen kuolevaisen sunnuntai-iltapäivän happihyppely muuttuu pidempikestoiseksi ja kokonaisvaltaisemmaksi tekemiseksi. Ennen katsottiin ikkunasta ulos, ennen kuin tehtiin päätös lähteäkö vai ei. Vähitellen aletaan katsoa ulos oikean pukeutumisen takia. Päätös lähtemisestä on tehty jo aikoja sitten. Edellyttäen tietysti, että ajovaatteissa löytyy. Näillä leveysasteilla ulkona tapahtuva harrastaminen edellyttää melkoista vaatearsenaalia josta valita. Edellyttää se tietysti myös sitä, että rakastaa lajiaan riippumatta olosuhteista.

Mutta mikä sen "siistin" tunteen saa aikaan? Tuon ilmaisun tokaissut kuski on todella pitkään ajanut, treenannut, kilpaillut ja ollut mukana kaikenlaisessa toiminnassa mitä nyt kuvitella saattaa. Tietää lajiin liittyvistä teknisistä asioista vähintäänkin riittävästi, oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta myös viisautensa ansiosta. Mikä tällaista ihmistä säväyttää tuossa tilanteessa?

Itse nautin tällaisten reissujen elämyksellisestä puolesta. Ajaminen on konkreettista, tapahtuu juuri siinä hetkessä vauhdista riippumatta. Jokainen tilanne on ainutlaatuinen ja kokemus siitä on yksilöllinen. Hyvillä varusteilla, hyvällä pyörällä, riittävän hyvässä kunnossa ja hyvässä seurassa on mahdollisuus elää kokonaisvaltaisesti. Mieli auki, ilman rajoituksia.

Kokemus ei synny kuitenkaan hetki kotiportilta lähtiessä. Usein kroppa on hivenen kankeana, mielessä pyörii ajatuksia minkälainen päivä tänään on? Kuinka kulkee? Tämäkin kuitenkin jää taka-alalle nopesti jos ajetaan porukassa. Sosiaalinen puoli valtaa tilanteen ja näin yksilölaji muuttuukin ryhmässä tapahtuvaksi elämykseksi. Kyse on tietyn henkisen tilan saavuttamisesta fyysisen tekemisen kautta. Ryhmässä tämä tapahtuu eri tavalla kuin yksin.

Oliko minusta siistiä juuri sillä hetkellä, kun ajokaverilla oli siistiä? Itseasiassa ei enää siinä kohdassa, koska kroppaa kolotti kaatumisen seurauksena ja energiaa kului liikaa pystyssä pysymiseen sen sijaan, että olisi voinut vain ajaa. Mutta hänelle siinä kohdassa tunnetila oli todellinen ja sillä hetkellä ainutkertainen. Vaikka hänkin oli kaatunut ja saanut ihan vastaavanlaisia tällejä kroppaansa! Miksei sitten minusta tuntunut samalta?


Ehkä siksi, että olin viikkoa aiemmin selvittämässä reittiä ja sen piirteitä tätä ajohetkeä ajatellen. Silloin satoi vettä alusta lähtien ihan reilusti ja olin liikkeellä yksin. Siitä huolimatta muistan todenneeni "siistiä" useamman kerran tuolla reissulla. Ehkäpä elämykset syntyivät silloin etukäteen tietämättä, vailla ennakkoon muodostuneita mielikuvia? Reitti oli "uusi" ja ennen kokematon. Ehkäpä eilen ajokaverin siisti elämys syntyi samasta syystä? Kyseessä oli hänelle ainutkertainen kokemus, kivusta ja kolotuksesta huolimatta? Itse en pystynyt kokemaan tilannetta juuri sillä hetkellä tuoreena, koska edellinen kerta olikin niin lähellä? Kokemus meni fyysiseksi.

Mikä sitten oli minun siisti kokemus eilen? Lähteminen reissuun ystävien seurassa. Yksinkertaisesti. Tunnetila kantoi kotiovelta kotiovelle, tälläkertaa 4h tuntia ja 11 minuuttia ajaen, taukoja pitäen puolisen tuntia siihen päälle. Matkana noin 93km. Toki olin myös enemmän kuin tyytyväinen siihen, että ylipäätänsä jaksoin reissun läpi, sokeriarvot pysyivät hyppysissä ( meni muuten hiilareita n. 100g ja mukana oli Novorapidia, jota pistin 3h kohdalla 2 yksikköä. Lähtiessä sokerit 6,7 ja kotona 6,9).

Mutta hei! Käsi ylös, joka on käynyt Venäjän rajalla pyöräilemässä marraskuussa, syönyt ruisleipää 200m rajavyöhykkeestä? Käsi ylös, joka on kokenut jotain siistiä marraskuussa 2011? Saa kertoa.


2 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen. Minä ajelin eilen pari tuntia Nuuksion polkuja muutaman huomattavasti taitavamman kaverin kanssa. Aloittelevana maastopyöräilijänä olin kyllä selvästi muuta porukkaa hitaampi. Polut olivat paikoitellen vähän liian teknisiä juurakoita & kivikoita meikäläisen taidoille, mutta keskimäärin tosi nautittavia. Kaatuilin muutaman kerran, mm. kerran varsin tyylikkäästi tangon yli ja toisella kerralla niin että löin selkäni puun runkoon. Nyt kolottaa vähän joka paikkaa, varsinkin yläruumista. Mutta oli todella hauskaa! Kokemus oli myös hyödyllinen oppimisen kannalta, kun näki vähän että miten kauemmin harrastaneet maastossa etenevät ja varsinkin että miten kovaa siellä voi mennä. Kaluston suhteenkin sain lisää vinkkejä ja tietoutta. Sanalla sanoen: siistii!

    VastaaPoista
  2. Just näin. Maastossa varsinkin kokeneempien seuraaminen kehittää omaa ajoa todella paljon. Näkee ajolinjoja ja saa esimerkkiä tekniikasta ja ajotavasta. Varsin siistiä! Toivottavasti kolotukset häviävät pian, eiköhän tässä itsekin pääse jo tänään ajohommiin.

    VastaaPoista