torstai 20. lokakuuta 2011

Ihan Deestä

Deestä tai oikeammin peestä, tämä lokakuu meinaan - muutenkin kuin runsaiden sateiden puolesta.

Olen armahtanut kroppaani ja ottanut muutaman viikon lungimmin. Viikkokilsat ovat olleet vähissä ja ajohommia on tullut tehtyä viikonloppuisin fiilistellen. Kaikki hyvin? No ei.


Heti kun tämä vaihe alkoi, porstuasta astui sisään sokerimittarin arvoja heilutteleva pirulainen. Säännöllinen treenaaminen on luonut jalustaa hyvälle sokeritasapainolle, mutta ilmeisesti arkinen työ (vaikka sekin sisältää mm. kävelyä 5-8km per vuoro sekä fyysistäkin tekemistä) ei tuo sitä samaa. Eikä viikonloppujen ajamiset riitä tasapainottamaan tilannetta. Tai sitten vaan kroppa vetelee oman tahtonsa mukaan eikä puusta pudonnut tahdo pysyä perässä. Se mikä on toiminut yhdeksän kertaa kymmenestä onkin nyt ollut ehkä viisi kymmenestä. Ylös alas, yhteen mennään ja ympäri tullaan. Reilusta kympistä kahteen ja puoleen, horkan kautta kasiin. Korjausten jälkeen vitoseen, josta taas kohta kohti kattoa. Uu lalaa. Elämä hymyilee.


Mikä on pelottavinta ihmisen elämässä?

Vastauksia on varmasti monia, liittyen aina itse kunkin henkilökohtaisiin kokemuksiin. Veikkaanpa kuitenkin, että suurin osa meistä humaaneista on polvillaan silloin kun näppituntuma omaan itseensä (fyysisesti tai henkisesti) pettää tai on kyseenalaistettu. Vahvinkin minä rapsahtaa palasiksi kuin kuihtunut lehti, kun konehuoneessa piiputtaa. Ja diabeetikoilla meinaan piiputtaa enempi vähempi aina.

Miten sinä pystyt ymmärtämään minua, joka alan hikoilla yhtäkkiä ilman näennäisiä fyysisiä ponnisteluja? Tärisen sisäisesti ja pian ulkoisesti. Olen ärtynyt tai poissaoleva, katson lasittuneella ilmeellä täplää seinässä. Hapuilen heikotuksen keskellä, horjun kuilun reunalla peläten putoamista kuin ruttoa (oikeasta putoamisestakin on muuten kokemusta 4,5m korkeudelta...). Kun hälyrajat huutavat herätystä, hapuilet kontrollia toivossa ja sitten epätoivossa. Äkkiä jotain sokerista, luovun tästä pokerista. Ei kestä bluffata tämän mestarin edessä.

Kun saan korjaussarjaa (ei sitä alkoholipitoista) sisuksiini, tunnen varpaan päitä myöden solujen kiitollisen huudon energiasta, joka virtaa takaisin pikkuhiljaa pumpaten mieltä ja ruumista eloon. Vahinko vain, että mieli ei tahdo uskoa vauhdin riittävyyteen ja hokee korvan takana syö syö syö! Ja sinähän hyvin usein syöt. Vaikka olisit syönyt tukevan lounaan hetki sitten, olet nälkäinen kuin keväällä heräävä karhu. Kaikki käy.

Suonistossa nostetaan ahtopaineita ja soluarmeija huutaa jo stoppia sokeritulvan edessä. Joka puolelta kehoa hyökyy molekyylejä ja kanyylejä ja ties mitä lyylejä. Soluportsarit nuijitaan portilla ja valtaus on valmis. Suonistot ruuhkautuvat kohti hapantumisen esiasteita. Sinä, joka kenties seuraisit sitä kaveriasi nyt, voisit nähdä yhtäkkiä väsähtäneen näköisen haukottelevan tyypin notkumassa tuolilla, saamatta aikaan yhtään mitään. Lyijypuntit jaloissa ja käsissä.

Arvoton?

D-tautinen on kuin arvopaperi pörssissä, sahaten ylös ja alas meklareiden huutaessa tarjouksia puhelimia suut ja kädet täynnä. Annatko sinä arvoa hänelle ja millä tavalla? Osaatko nähdä fyysisen kuoren alle, pintaa syvemmälle? Sielä asuu se ihminen, joka niin kovasti koettaa joka hetki. Älä ryttää kädessäsi olevaa kuponkia, koska se saattaa osoittautua ajan kuluessa kuitenkin arvokkaaksi. Jokainen meistä on arvokas, vaikka ei olisikaan samaa massaa suuren enemmistön kanssa. Arvosta itseäsi niin voit kyetä arvostamaan muitakin. Älä pelkää, vaikka minä pelkäänkin joskus enemmän tai vähemmän.


4 kommenttia:

  1. Hei JTK,
    hyvä ja ajattelemaan pistävä kirjoitus.
    Tsemppiä syksyn pimeyteen, toivottavasti ongelmat helpottavat.

    - HeliT Fillarista -

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitos palautteesta ja rohkaisusta! Onneksi on niitä hyviäkin jaksoja niin jaksaa vaikeampiakin. Hyvää syksyä itsellesi myös!

    VastaaPoista
  3. Luimupupu kiittää linkin lisäyksestä!

    - Heli -

    VastaaPoista
  4. Arvotonko? Ei ikinä! Aurinko on vaikka ei näy. Niin on silloinkin, kun kaikki on tyhjää, tyhmää ja vastustaa. Elämä on hauras - ja luja silti.

    VastaaPoista