perjantai 1. heinäkuuta 2011

O tempora!

Kevät-talvella ajattelin kotiradan kympin harjoitustempon suhteen niin, että jos saan parannettua aikani alle 16 min. voisin olla kohtuullisen tyytyväinen. Alla oli Storck Scenario ja siinä vielä aputangot, joten kalusto oli ihan eri mallilla kuin edelliskaudella. Kesäkuun alussa kirjautui uudeksi ennätykseksi +16°C ja tuulisessa kelissä 15.56 ja mies oli hämmentynyt. Näinkö äkkiä se menikin rikki?

Tästä pariviikkoa eteenpäin, samat asteet mutta tyyni keli ja kello pysähtyi aikaan 15.36. Ensimmäistä kertaa kävi mielessä, että 14.xx alkuinen aika olisi minunkin kohdallani ihan mahdollinen joku päivä, mutta eiköhän se olisi ensi kesän heiniä...tämän jälkeen ajoin Tervaetapit ja Montan 10,9km tempokin meni mukavasti 16,50.

Palauttelin hyvin etappien jälkeen ja tein pari sen jälkeen uutta viritystä kropalle. Kävin ajamassa mm. 61km maastolenkin vaihtelun vuoksi, mutta myös saadakseni uutta ärsykettä lihaksistoon. Siihen päälle pitkä peruslenkki maantiellä, lepoa ja sen päälle parit vetotreenit ja eilen taas tempoharjoituksiin. Keli oli aivan unelmaa: +27°C mittarissa ja lievä lounaistuuli, joka vähän siivitti menomatkalla, mutta ei haitannut liiaksi paluumatkan nousuissa. Jaloissa oli hyvä tunne ja happi kulki. Suunnitelma oli kokeilla vieläkin hitaampaa kadenssia kuin aiemmilla kerroilla, ihan kokemuksen vuoksi.

Ehkä olisi pitänyt pyörittää erityisesti nousuissa vähän reippaammin, sillä vauhti tyssäsi kuin seinään. Sykkeet pysyivät kuitenkin (171/183) kurissa, joten sen suhteen ei kone sakannut. Mutta se aika...hämmentävästi 15.05! Nyt meni ensimmäisen kerran maaginen 40km/h keskinopeus rikki, reitin ollessa aika tarkkaan 10,2km. Entinen ennätys parani kerralla puoli minuuttia, mikä on melkoisen hämmentävää. Mies alkaa olla aika hyvässä iskussa! Jos otetaan huomioon vielä se, että ajoin normaalissa maantievarustuksessa (maantiepyörä, lisätangot, tavallinen maantiekypärä, ajopaita ja housut, ei kengän suojia) niin 14 alitus on hyvinkin hyppysissä.

Jos tulostaso alkaa vakiintumaan näille kantturoille, alkaa ajatus siirtymään melkoisen vahvasti sen tempokaluston hankintaan. Kun kerran kehitystä tapahtuu edelleen, pitäisi pystyä ulosmittaamaan joku pävä sitten ihan kaikki. Eihän siinä ole muuta haastetta kuin se, että kalusto on ihanan kallista...olisko tämmäinen aika nätti runko...?



Kesän 2011 harjoitustempojen kehitys:

4.5.   17.36
11.5. 16.15
2.6.   15.56
15.6. 15.36
30.6. 15.05
28.7. 15.24

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti