keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Luulosairasta nykyaikaa

Seitsemänkymmentäluvun lapsena elämä oli tietystä näkökulmasta katsottuna helppoa: elettiin edelleen aika suppeiden valikoimien yhteiskunnassa, vaikkakin yhteiskunta kehittyi jatkuvasti. Mitä sitten? No sitä sitten, että kakarana ei tarvinnut ihmetellä valinnan vaikeuksien kanssa. Hyvä jos oli se yksi vaihtoehto valittavana.


Telkkarit olivat mustavalkoisia, esilämmitettäviä ja hieman pelottaviakin kaarevine kalansilmineen. Tosin pikkuhiljaa torppaan kuin torppaan kannettiin väri-Asa ja siitäkös maailma kirkastui. Lelujen kanssa eletteiin vielä aika niukassa meiningissä, ei puhettakaan nykypäivän tarjontatulvasta. Vaatteita oli juuri ja juuri jokaiselle vuodenajalle yhdet. Toppahaalarin polvia paikattiin, samoin villapaitojen kyynärpäitä. Paljas varvas piilotettiin joutuisasti uusien lankojen alle. 1980-luvulta lähtien länsimainen tarjooma alkoi vyöryttää periferiaankin omaa ilosanomaansa.

Nykyään kaikki on toisin. Valinnan varaa on ihan käsittämättömästi jokaisessa asiassa, mitä vain kuvitella saattaa. Kukaan ei pysty hallitsemaan kaikkea, vaan esim. kutakin hankintaa varten pitää perehdyttää itsensä tavalla tai toisella syvätietoiseksi kuluttajaksi. Miksi näin? No siksi, että kun visuun kalloon on taottu kolmen vuosikymmenen aikana se, että raha ei kasva puissa, tavaroita tulee vaalia kuin ainoitaan, hankintoja tulee tehdä harkinnan jälkeen - ei saa hassata mammonaa ja tilasuuksiaan. Nykyajan mainostajat osaavat hommansa ja kietovat tällaisen helpon uhrin pauloihinsa värikuvilla, nettipohjaisilla tilausmahdollisuuksilla, kattavilla mainospuheilla ja vakuutteluillaan. Toki sielä takana on oikeastikin kilpailukykyisiä tuotteita ja todella usein edullisempaan hintaan kuin kotimaassa. Ei ihme, että houkuttaa.

Mutta eihän seitsemänkymmentäluvun lapsella hermot pysy matkassa kaikessa tässä vouhkaamisessa. Langat eivät pysy hyppysissä. Hankinnat pitäisi aina maksaa riihikuivalla rahalla, kauppiaan luona tinkien ja tavaraa tutkien, kauppiasta epäilevänä mulkoillen. Itse tavarat kuskaten, hinnassa huomioituna tottakait.

Eihän siitä näköjään mitään tule, että joku kasvoton tyyppi jossain ulkomailla ottaa vastaan tilauksesi, lähettää tavaran saatuaan rahat ja tiedottaa asioiden etenemisestä, jos hyvä tuuri käy. Ei ole semmoista sfinksiä, joka tyynesti vain odottelee pari-kolme viikkoa, että uusi lelu on hyppysissä. Aivot sulaa päähän kaikenlaisten epäilyttävien ajatusten takia.

Mitä jos ne kusettaakin minua? Tyhmää suomalaisurpoa vedätetään sata-nolla? Schimanski-viiksinen gyntteri kiillottelee Bochumissa saappaitaan, kun joku hölmöläinen on taas erehtynyt painamaan tilausnappia? Entäpä sitten kuljetuksen sujuminen? Mitkä liene puolalaiset sielä ajavat kaljapäissään rekkaa yötäpäivää, ilman lepoa ja suomalaisia piirturikiekkoja? Totta se tavara on pakattukkin päin persettä? Takuulla on laatikko runneltu ja sisältö hajalla? Eikä varmana takuut korvaa mitään? Kuka vastaa ja mistä?

Ei ole helppoa tämä elämä.

1 kommentti:

  1. Hih, epäilen, että yleistät liikaa.... Olen 70-luvun lapsi ja vaikka alkuosa kuullostaa tutulta, niin loppua en omalta osalta tunnusta. Helppoa sen olla pitää ja mitä sitä aina tinkaamaan ja ihmisiin pitää luottaa... Lienee teidän 70-luvulla Pohjois-Pohjanmaalla syntyneiden äidinmaidossa imemää tuo loppu ;)

    VastaaPoista