maanantai 24. tammikuuta 2011

Nappiin

Viimeviikon lopun suunnitelmana oli ajaa 3-4h kestoinen porukkalenkki sään salliessa. Sunnuntaiaamu valkeni hyvässä talvisäässä, ei tuulta ja pakkasta alle -10 astetta. Bonuksena auratut tiet!

Lenkki vähän venähti...ajoimme 3-4h ja itse jatkoin matkaa niin, että kotona mittarit näyttivät ajoajaksi 
5h 28min, matkan ollessa 100.4km.


Lenkki sujui mainiosti ensimmäisten tuntien aikana, eikä neljännen tunnin kohdallakaan ollut valittamista; kroppa ja mieli olivat hyvässä vireessä. Päätin lähteä tavoittelemaan viiden tunnin haamurajaa. Rauhallisella tahdilla ajettuna viideskin tunti täyttyi ongelmitta. Siinä vaiheessa vilkaisin matkamittaria: n.94km. Mieleen juolahti heti, että satanen on noukittava tällä reissulla. Yhden ylimääräisen ketunlenkin se vaati paluumatkalla.

Diabeetikoille (muutkin hyötynevät tiedoista) infoa siitä, miten homma hoitui:

Heräämisen jälkeinen sokerimittaus näytti aamulla puoli kahdeksalta 5.4; annostelin pitkävaikutteista Levemiriä 5 pykälää ja jätin ateriainsuliinit kokonaan pois. Söin reilun aamiaisen ja otin mukaan seuraavat eväät:


- 2kpl squeezyn wintergeeliä (juotava) (125ml) - a 40g hh
- 1kpl energiapatukan 30g hh
- 3kpl energiageeliä a 35g hh
- 1 pala metvurstirieskaa n.20g hh
- 0.6l vetoisen juomapuollon urheilujuomaa
- 0.5l vetoisen termarin kuumaa mehua.


- join 1. wintergeelin 50min ajoajan kohdalla = n.40g hh
- join 2. wintergeelin 1h45min kohdalla ja söin puolet patukasta = n.70g hh
- söin toisen puoliskon patukasta 2h15min kohdalla = n.20g hh
- söin 1. geelin 3h 30min kohdalla = n.35g hh
- söin metvurstirieskan 4h 10min kohdalla = n.20g hh
- söin 2. geelin 5h kohdalla = n. 35g hh

Yhteensä n. 230g hh + nesteet. Yksi geeli jäi varoiksi. Juomia kului kaikkiaan (lisääkin tuli tankattua) n. 1,6l (+ juotavat geelit.)


Reissun jälkeen sokerimittari näytti lukemaa 5.1, joten tilanne oli erinomainen. Palautusjuomaksi join puoli litraa heraproteiinijauheesta tehtyä maitopohjaista juomaa. Söin noin puolen tunnin kuluttua päivällistä ja annostelin pikainsuliinia 2 yksikköä ja Levemiriä 5 yksikköä. Ilta meni ihan ok, hivenen sokerit nousi illan aikana, mutta aamulla mittari näytti 5.4

Tämän reissun tärkein anti oli siinä, että sokeritasapainon hallinta meni nappiin. Insuliinien määrä ennen suoritusta sekä energian tankkaaminen sopivilla tuotteilla onnistui hyvin. Kroppa pelasi todella hyvin, sykkeet pysyivät kurissa, kuten pitikin. Mieli oli kirkas.

Uskallat vain edetä, maltat kuunnella kropan "olotilaa".

Ei se aina onnistu, ei todellakaan. Siksi eilinen onnistuminen on todella tärkeä juttu tulevaisuuden kannalta. Nyt pidän rauhallisempaa lepoviikkoa, tunteja on takana parilta viimeiseltä viikolta sen verta reilusti. Väsyttää..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti