keskiviikko 25. elokuuta 2010

Kalastaja

Viikonloppu tuntui niin pirun pitkältä tietäen, että mitä todennäköisimmin pyörä olisi maanantaina Kuusamossa. Enkä ollut väärässä, hain paketin puoliltapäivin ja ajelin pikavauhtia kotiin purkamaan laatikon sisältöä. Osat olivat hyvässä paketissa kiinnitettynä niin etteivät esim. runko, keula tai kiekot olleet kolhiinneet millään tavoin. Kotona meinasi tulla tilan ahtaus huolimatta siitä, että käytössäni on varsin hyvät pyörän huolto- ja rakentelutilat. Isopyörä on todellakin iso!


Mietitytti vain että saanko pyörän kasattua? Edellisestä pyöränkasauskerrasta oli kuitenkin vierähtänyt aikaa ja esim. joustokeulaa en ollut koskaan aiemmin käsissäni hypistellyt. Maantiemies mikä maantiemies.
Oma työmaansa oli purkaa kaikki kuljetusta varten kiinnitetyt osat ja inventoida ne samalla.

Kaikki tarvittava oli mukana kuten pitääkin. Punnitsin samalla joitakin osia, esim. etukiekko renkaineen ilmat sisässä sai lukeman 1988g ja takakiekko rataspakan kanssa 2642g. Eli kiekot renkaineen yhteensä 4630g joten ei mitkään keveimmät todellakaan ja jossain vaiheessa täytyykin kokeilla kevyempiä rengassatseja.


Vanteet ovat Bontrager Duster -kehillä, Shimanon M525SL navoilla ja Bontrager XDX-renkailla. 
Ei muuta kuin pyörä asennustelineeseen kiinni ja hommiin. Takakiekko oli paikallaan, mutta irroitin sen tarkistaakseni takanavan herkkyyden. Tuntui olevan ok, etukiekon napa oli hivenen herkempi. Pumppasin ilmat sisään ja tässä vaiheessa kiekot saivat jäädä odottamaan lopullista niputusta.
 
Fox F100 RL 29 etuhaarukka painoi rapeat 1800g joka on mielestäni ihan kohtuu kevyt lukema. Joustoa löytyy 100mm. Asentajalle meinasi tulla klassinen ongelma ohjainlaakerin asennuksen kohdalla. Miten päin ne laakerit nyt menivätkään sinne ala- ja yläkartioihin? Aikani pähkäiltyäni sain kaiken oikeinpäin ja oikeaan järjestykseen, tosin sen verta epävarma olin että piti vielä pyytää kaveri tarkastamaan asia paikanpäälle.
Takaiskarille, joka tässä tapauksessa sijaitsee vaakaputken alapuolella, ei tarvinnut tehdä mitään. Toki säätöjä joutuu tekemään myöhemmin, mutta muutoin se on käyttövalmis. Sininen kytkin lukitsee iskarin ja punainen kiertonamiska säätää paluuvaimennusta.
Linkut ja nivelet ovat hyvin viimeisteltyjä ja ainakin näyttävät kestäviltä. Joustomatkaa tässä FOX Float RP2:ssa on 110mm.
 




Takavaihtaja on SRAM X.9, ohjaamon vaihdeliipasimet saman valmistajan X.7:t. Kuvailisin näitä "työmiehen" vaihteiksi; ei mitään hienostuneisuutta tai pehmeyttä vaan selkeät ilmoitukset vaihteen vaihtumisesta äänen kanssa. Sopii toisaalta pyörän luonteeseen ihan hyvin. Etuvaihtaja on Shimanon SLX jostain syystä, olisiko satulaputken paksuus syynä?

Jarrut ovat Avid Elixir 5 hydrauliset levyjarrut, levyn koko edessä 160mm ja takana 185mm. Takajarru oli valmiiksi paikallaan, etujarru piti luonnollisesti kiinnittää joustohaarukkaan sen asennuksen jälkeen. Säätö tapahtuu kahdesta lukitusruuvista, jotka näkyvät kuvan jarrusatulan reunoilla hopeanharmaiden prikkojen päällä.

Hyvät ystävät, suosittelen lämpimästi pyöräkauppa-asioissa Leppäsen Pyörää Lahdesta. Kysykää ainakin tarjouksia, mikäli olette ryhtymässä pyöräkaupoille. Palvelu on erinomaista ainakin näin etäostajan näkökulmasta ja uskon että näin on myös itse kivijalkakaupassa asioidessakin. Meikäläisen tapauksessa kotimainen kauppias voitti ulkolaiset nettikaupat ja muut toimijat 6-0!
Pyörä tuli kasattua, vaikkakin mekaanikko meinasikin olla hivenen ruosteessa. Kaverin lopputarkistusella sain varmistuksen että kaikki on niin kuin pitääkin. Iskareihin saatiin sopivat alkusäädöt, josta on hyvä lähteä säätämään ja opiskelemaan käytännössä erilaisten vaihtoehtojen perstuntumaa.

Tässä on lopputulos saman päivän iltana. Meinasin käydä testilenkin vielä illan päälle, mutta kello oli jo sen verta paljon ja ulkona riittävän kylmä keli, että siirsin testit suosiolla seuraavaan päivään. Mielessä oli myös kuvata pyörä uutuuden puhtaana, vahattuna ja puunattuna viimeisen kerran. Kuvauspaikkakin oli jo kauan sitten päätetty, joten siinäkin mielessä kannatti testilenkki jättää tekemättä.

Hyvin nukutun yön jälkeen (asentaja taisi olla henkisesti enempi väsynyt kuin fyysisesti) suuntasin kuvauspaikalle pyörän kanssa. Jokunen kuva tuli räpsäistyä, tässä yksi (lisää löytyy kuvablogista.)

Kuvaussession jälkeen pääsin vihdoin kunnon testilenkille. Ja mitä voin sanoa muuta kuin että mahtava peli! Mikä ihmeellisintä, pyörän päällä tuli välittömästi fiilis kuin olisin ajanut sillä ennenkin; satula oli juuri oikealla korkeudella, ajoasento tuntui hyvältä kaikin puolin. Ohjaamo oli oikealla korkeudella ja etäisyydellä, tangon leveys tuntui kummalliselta maantiepyörän reilu 20cm kapeamman tangon jälkeen. Täytyy harkita myöhemmin pitääkö sitä kaventaa hivenen. Jousitus tuntui hyvältä, takajousituksen toimintaa ei oikeastaan edes huomannut hetkisen ajon jälkeen. Iso rengas rullaa hyvin tasaisella ja kivet ja juurakot ylitetään samaa vauhtia. Tekniset pätkät pitää ajaa kuitenkin hieman erilaisilla ajolinjoilla mitä perinteisellä maasturilla; pyörä ei ole ihan niin ketterä ja vaatii vähän ennakointia. Vaihteet toimivat hyvin ja jarrut tuntuivat suorastaan erinomaisilta.

Nojoo, nyt menee julmetun hehkutuksen puolelle. Mitäpä muutakan voi odottaa toisaalta, tyytyväinen olen kaikin puolin hankintaani. Isopyörä on isopyörä, kyseessä on täysin erilainen ajokokemus kuin normaalilla 26" renkaalla varustetulla maasturilla. 29er on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu ja meikäläisen selkäreuma huomioiden täysjousto ehdoton.  

Man`s best friend, kuten oheinen satulaputken alaosan logokin sen sanoo! 

perjantai 20. elokuuta 2010

"Anybody who rides a bike is a friend of mine"

"Bikes are forward momentum. They are machines with inherently positive motives. I like that. Always have. Not going to stop any time soon.


See you out there, Gary"

Tämä heppu on Gary Fisher, joka on yksi niistä persoonista, jotka ovat aloittaneet autotallissa väsäilemällä pyöriä ja edenneet yhden jos toisen maastokuskin ylistämäksi tekijäksi. Tosin viimeaikoina puristeilla on ollut tukala olo poteroissaan, koska suuri Trek nielaisi lopullisesti kalastajan sisuksiinsa (toiminut jo emona 25 vuotta tosin...). Jatkossa Gary Fisher on Trekin yksi design-mallisto, joka hyödyntää jättimäistä markkinointikoneistoa, dealeriketjustoa jne. jne. Nykypäivän meininkiä siis, pienemmät sulautuvat isompien kuvioihin selviytyäkseen edes jollakin tavalla. Ja isommat haluavat nielaista pienemmät siinä vaiheessa, kun pienemmät alkavat olla ärsyttävän kilpailukykyisä tuotteidensa osalta.

Miksi tällainen kirjoitus? No siksi, että VIHDOINKIN kykenin hankkimaan elämäni ensimmäisen maastopyörän! Tätä päivää on odotettu ja kauan...köyhän on oltava kärsivällinen ja säästettävä jos nurkilla ei pyöri sponsorilaumaa joka haluaa välttämättä syytää rahojansa köyhän harrastuksiin...

Viikko meni käsittämättömän pöhinän sisällä; pää meinasi räjähtää ja aivot sulaa, kun oli kauheat paineet päällä: minkälainen pyörä pitäisi hankkia? Mikä olisi "riittävän" hyvä, mikä vastaisi tarpeisiin? Mukajärkeilyä, perusteluja, selityksiä, tunnetta sitäkin enemmän. Takki kääntyi päivästä toiseen, kun hankintakode vaihtui alituiseen. Välillä oltiin rakentamassa itse pyörää. Epätoivoa ja hyperventilointia oli havaittavissa. Kunnes tuli yksi puhelinsoitto; tarjous joka pysäytti härdellin. Yllättäen ja pyytämättä, kuin Annelin faksit. Olin heittänyt aiemmin mitättömässä sivulauseessa pyynnön kaverilleni tunnustella verkostoaan. Asia oli jo osin unohtunut itseaiheutetun pöhinän sumennettua järkeni.

Pyörä oli aivan eri mitä olin ajatellut. Tai ei täysin, mutta kuitenkin. Siltikin siinä oli jotain mitä olin osin tiedostamattaankin asettanut tavoitteeksi: mausteisuutta ja makusteltavaa. Ei itsestään selvyyksiä. Mitä enemmän makustelin tarjousta, sen paremmalta se alkoi tuntumaan. Syötti oli sopiva ja maku osui kohdilleen. Kaupat tuli ja nyt odotellaan lähetystä saapuvaksi kuin kuuta nousevaa. Mikä parasta, pyörä tulee kasaamattomana joten pääsen itse hypistelemään ja kasaamaan pelin kuntoon. Kotimainen kivijalkaliike sai tehtyä siis kaupat, ulkolaiset verkkokaupat jäivät tällä kertaa nuolemaan näppejään. Toivottavasti kauppias muistaa hyvällä jatkossakin, kun olen halukas tuhlaamaan rahojani!

p.s ai niin: Gary Fisher HiFi Deluxe 29er :)

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Rata-ajon PSM-kisat 7.8.2010 Kuusamossa

Cyclos Kuusamo järjestää rata-ajon PSM-kisat Kuusamon urheilukentällä tulevana lauantaina.

Suomessa kun ei ole oikeita velodromeja oikeastaan kuin Helsingissä niin maakunnissa ja täällä periferiassa varsinkin ajetaan sitten maa-radoilla ja tarkemmin urheilukentän tartaanilla. Kovaa pääsee silläkin alustalla, eipä sillä. Pohjois-Suomen ennätykset ovat ihan kovaa luokkaa, jos niitä haluaa tarkemmin tutkailla niin kannattaa vierailla Ounaksen Pyörä-Poikien sivuilla, sieltä löytyy tilastoja.

Tulevia kisoja ajatellen seura piti treenit viime lauantaina ja itsekin olin mukana kokeilemassa rata-ajoa. Taas tarjoutui mahdollisuus kokeilla jotain sellaista mitä ei varmasti olisi tullut muutoin tehtyä (ellei olisi mukana seuran toiminnassa siis). Alkuun lämmiteltiin ja kuunneltiin ohjeita korvat höröllä. Nyt pitikin osata valita oikea välitys kutakin lähtöä varten, koska radallahan ajetaan vain yhdellä vaihteella. Oikastihan pyöränä pitäisi olla ratapyörä joka on kiinteävälitteinen (fiksi), mutta nyt kun alla oli tavallinen maantiepyörä niin piti vain osata arpoa että millä pykälällä pitäisi ajaa.

Junnut aloittivat ensin 500m lähdöillä ja sitten oli meidän aikuisten vuoro. Ensin ajettiin lämmittely/harjoitteluveto ja sen päälle sitten varsinainen kellotus. Valitsin 50/17 välityksen ja eikun matkaan. Lämmittelykierroksella kaarreajo ei onnistunut aluksi ollenkaan, kun olisi pitänyt kiihdyttää ensimmäiseen kaarteeseen putkelta. Tartaanin pinta tuntui kyllä muuten ihan ajettavalta, oletin että se olisi joustanut enemmänkin. Eihän se toki asvalttia voita pintana. Kellotusvedossa homma sujui sitten paremmin, sain kiihdytettyä lähes koko kaarteen putkelta ja jatkettua kiihdytystä vielä takasuoran puoleen väliinkin. Sitten iski hirveät hapot jalkoihin ja etusuoralle tultaessa jalat olivat lähes tunnottomat! Sain kuitenkin pidettyä vauhtia yllä ja aika oli 48s. luokkaa, mikä lienee ihan ok aloittelijalle.

Pidempi matka eli 1000m oli sitten ihan hirveätä myrkkyä. Sen tiesinkin jo lähtiessäni, koska maantielläkin on tullut selväksi että meikäläinen kyllä pystyy jonkinlaisiin kiihdytyksiin mutta sytytyslanka on vain niin pirun lyhyt ja nopeasti palava. Eli sama kävi tässäkin toteen; eka kierros meni vielä muiden väliaikoihin, toisella jäin jo 2-3 sekuntia ja maalissa eroa oli jo 6 sekuntia seuraavaan. Maalisuora tuli täysin tunnottomilla jaloilla, happo oli täydellistä, ihan karmea tunne!

Radalla ajamisen paras puoli on se, että kun kenttä on varattu vain pyöräilijöille niin ajajat voivat keskittyä itse asiaan. Pinta on kaiken aikaa sama, ei ole kiviä eikä kuoppia. Ei tule häiriötekijöitä vastaan. Rataviivat ohjaavat kuskia, vaikka aivot olisivatkin jo haposta sumeana :) Niinpä käytimme tilaisuuden hyväksi ja varsinaisten ratalähtöjen lisäksi treenasimme ryhmäajoa, telaketjuvaihtoa jne. jne. Mieleen tuli, että ensikesäksi meidän pitää varata vakiovuoro kentältä ainakin yhdeksi kuukaudeksi ja sinne on saatava niin junnut kuin senioritkin, kilpailijat ja kuntoilijat. Mahdollisuuksia ei kannata jättää hyödyntämättä!