lauantai 24. heinäkuuta 2010

4 tonnia, vetoja ja mäkeä

Tuon tempotavoitteen täyttymisen jälkeen on ratas pyörinyt entiseen tahtiin, paitsi että joiltain osin on tullut lisättyä vaatimustasoa tekemisessä. Kovia vetoharjoituksia on jatkettu, tai siis minä olen yrittänyt edelleen räpistellä oikeasti kovien poikien matkassa. Osin onnistuenkin siinä eipä sillä, niin kauan kun tie pysyy suht tasaisena eikä tule mitään nyppylöitä vetoreitille. Sitten sakkaa samantien, kielinee edelleen siitä että tässä ollaan aika märkäkorvia. Mutta tasamaalla kykenee jo ajamaan sen verran hyvin että pystyy jo kärsimään ihan oikeasti vaikkapa peesissä pysyen :)

Onhan se sekin jo saavutus. No, mäkeäkin on tullut harjoiteltua lisää ja viikolla tuli testattua maston nousu Rukalla. Siis Vuosselintien alkupäästä Chalet Peakin takapihalle / Yleisradion linkkimaston portille. Mitähän siinä olisi nousukulmaa? Arvaisin enimmillään jotain 15-20% välissä...? Pituutta tuolla pätkällä on noin 1,3km. Ennen tätä varsinaista nousutreeniä käytiin ajamassa Vuosselintiellä lämpöjä, nousuja tuli siinäkin ihan kiitettävästi - ei Rukalla tasaista löydy mistään :) Pelkästään kiikkuminen Vuosselin ala-aseman parkkipaikan tasolta ylemmäs sisältää pari sellaista kinkamaa jota ei maantieltä löydy. Huh.

Varsinainen nousutreeni tuli tehtyä tuolla em. reilun kilometrin pätkällä kuusi kertaa. Viides kerta oli pahin, meinasin heittää kesken pariinkin kertaan, mutta aina vain ajattelin että en anna periksi. Perillä ylhäällä oli surkea fiilis, tuntui pahalta kun olin niin huono ja mäki tuntui pahalta. No, sehän oli kyllä treenin tarkoituskin, sellaisessa mäessä oltiin että miltään muulta se ei olisi voinutkaan tuntua! Siinä alas laskiessa ajattelin kuitenkin että kyllähän minä sen kuudennen kerran vielä kokeilen ja niin myös tein. Ja kas kummaa, nousu tuntuikin sitten helpommalta. Kait se pääkoppa vapautti jotain mielihyvähormoonia kroppaan kun tiesi että kohta se kärsimys loppuu...revin vielä putkelta loppukirinkin viimeiselle 20 metrille :)

Treeni kesti lämmittelyineen päivineen 1h30min joten todella koville sain itseni laitettua. Samalla tuli karu tosiasia itsestä pyöräiljänä jälleen esille, liikaa massaa ja liian vähän voimaa edelleen ollakseen edes tyydyttävällä tasolla mäkimiehenä. Mutta katotaan nyt, pakkohan tämän reuhaamisen on ruvettava vastaamaan ja toivottavasti edistystä tapahtuu ajan kanssa. Koska sitä tämä pyöräily on (mikäli siis haluaa kehittyä voiman, nopeuden ja muiden sen sellaisten happohyökkäystä aiheuttavien asioiden suhteen) että oikotietä onneen ei ole olemassa. Mutta mikäs siinä, annetaan rattaan pyöriä ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

p.s. trippimittari näyttää tälle vuodelle 4000km, ihan hyvin kun viimevuonna ajoin 3700km...

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Maali. Sumeaa. Happea. Kaadunko? En. Hengitä...

Viimeviikon tempoharjoituksessa oikein säikähdin, kun aikarauta näytti pari sekuntia yli 17min. Olin jo aiemmin asettanut tavoitteekseni 17min alituksen, joten silloin oltiin jo lähellä. Eilen torstaina 8.7. oli mahtava keli, reilusti 20 astetta lämmintä ja kohtuullisen tyyni keli. Harjoituksissa olikin mukavasti kuskeja, niin junnuja kuin varttuneempiakin. Ja minä tietty mukana.

Ennätysyritykseen piti valmistautua huolella :)! Satulaa hivenen ylemmäs ja eteenpäin, stonga pari spaceria alemmas ja kulmaa niin että alaotteelta olisi hyvä ajaa. Renkaisiin 8kiloa painetta ja ketjuihin voitelu. Hyvä tankkaus, ei kuitenkaan liikaa, riittävästi nestettä. Keskittymistä. Valmistautumista.

Lähdin harjoituksiin ajaen alkuun rauhallisesti, muutaman kilometrin alaotteelta vauhdikkaammin. Harjoituspaikalla kerrattiin lämmittelyohjeet ja lähdettiin nostamaan ajovalmiutta. Junnut ajoivat ensin vitoset, toimin lähettäjänä. Kovaa kannustusta, hienoja aikaparannuksia! Uudestaan rullailemaan, keskittymään. Ajaisin ensimmäisenä 10km ajajista...

Lähtö sujui hyvin, ensimmäiseen notkoon kiihdytys sopivasti hivenen yli neljään kymppiin. Ensimmäinen mäki yhtä vaikea kuin ennenkin - tulee liian äkkiä ja hapottaa. Päällä ihan shokissa, tätäkö tämä taas on?? Loivaan laskuun puristusta, isoa pykälää ja painetta reisiin, alaotteelle. Tuntuu pahalta. Vastatuuli! Vaikka oikeasti tuulta ei ollut nimeksikään, ilman vastus vain kasvaa nopeuden kasvaessa. Saan puristettua kääntöpaikalle selvästi nopeampaa kuin ennen, pelotti vain että miten käy paluumatkan nousuissa? Kääntö onnistui kohtuullisen hyvin. Kiihdytys, huomaan että jälkeen lähteneet saavuttavat, niin pitikin kun ovat ihan eri tasolla. Eivät kuitenkaan niin paljoa kuin oletin? Ensimmäinen menee ohi, keskityn tasaiseen vetoon.

Sykkeet ovat aika korkealla, lähes 180 koko ajan, ei ihme että tuntuu pahalta. Kääntöpaikalta seuraa kilometri tuskaa, pakko ajaa yläotteelta. Hörppy juomaakin...tuleeko tästä mitään?? Tuleeko muut ohi? Isompaa silmään - ei! Ei jaksa, pakko keventää ja kierrosta lisää. Nousuun latausta, kierrosta, taistelua. Selvisin! Mutta alamäkeen ei jaksa ihan niin hyvin runtata. Ei tule vieläkään kukaan ohi! Alaotteelle, isolla tuumalla tasaista painetta. Hirveältä tuntuu, nyt sykkeet yli 180 ja happoa on joka paikka täynnä.

Viimeinen mäki, viimeinen este. Oksettaa, niin pahalta tuntuu. Vauhti hiipuu, mutta niin se on hiipunut ennenkin hoen itselleni. Laskun alkuun survon viimeisetkin voiman rippeet että saan kiihdytettyä yli viiteen kymppiin. Mittarissa vilahtaa 56km/h notkon pohjalla. Viimeiset sadat metrit, pientä nousua. Menee menee! Ei enää kauaa tätä syvää kärsimystä. Kidutusta. Hullu!

Maali. Sumeaa. Happea. Kaadunko? En. Hengitä...


"Aikasi on 16.52..." !!!

:)

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Edistysaskelia havaittavissa

Yöpyöräilyn jälkeen on tullut ajettua paljon ja monipuolisesti. Tämän kesän kahdeksas satasen reissu tuli ajettua viime pyhänä 4.7. kun pyöräilyn ystävät ajoivat ns. Rajatarkastusajon Torangin koululta Suoperän raja-asemalle ja takaisin. Ryhmä pyöräilöitä lähti matkaan 10 aikaan ja matka eteni leppoisassa tahdissa mennen tullen. Ikähaitari oli suurin piirtein 14-65v. joten pyöräily yhdisti jälleen useita sukupolvia. Matkaa tuli kaikkiaan 104km ja aikaa taisi mennä nelisen tuntia.














Lienee niin, että kun aloittaa jonkin lajin harrastamisen ns. nollasta niin edistyminen on suorastaan huimaa ensimmäisen vuoden parin aikana. Niin se tuntuu olevan pyöräilyssäkin, tämä kesä on sen aika hyvin osoittanut. En olisi itsekään uskonut kykeneväni ajamaan näin paljon määrää ja toisaalta myös erilaisia tehoharjoituksia siten, että niissä on jonkinlainen tolkku mukana. Levon ja rasituksen määrä on ollut ilmeisen hyvä, vaikka eihän tässä nyt vieläkään puhuta mistään kummoisista tunti/km-määristä; toki tavalliseen tallaajaan verrattuna ne ovat hieman korkeammalla tasolla. Viikkotunnit pyörivät tätä nykyä 6-12h välillä ja kilometrit 200-400km hujakoissa. Uusina haasteina ole ottanut omaan ohjelmaani mäkiharjoitukset ja nyt myös vetoharjoitukset.

Kyky nousta erilaisia ja -asteisia mäkiä onkin parantunut kesän mittaan, sen huomaa parhaiten siitä että nykyään niitä jo oikeasti kaipaakin lenkkien varrelle. Putkelta ajaminen on mukavaa vaihtelua ja elvyttää aina alakerran verenkiertoa lenkin aikana. Toki esim. Konttaisen nousu on vielä sen verran haastava ettei siitä juuri nauti. Kärsimystä se on aina jossain vaiheessa, yleensä sielä nousun viimeisellä kolmanneksella. Mutta senkin nousun pystyy jo ajamaan paljon matalemmilla sykkeillä ja mäen jälkeen syketasot palautuvat mitä ne eivät todellakaan tahtoneet tehdä keväällä. Kun malttaa ajaa kovimmat nousut omaan tahtiin pysytyy porukkalenkeilläkin sitten ajamaan tasaisemmat pätkät täysin muitten tahtiin. Raaka totuus on se, että teho/painosuhde ratkaisee nosukyvyn hapenoton rinnalla ja siinä on vielä paljon tekemistä.

Vetoharjoituksetkin tulivat ohjelmaan mukaan ja se on raakaa hommaa se! Seurakaverin kanssa ajettiin eilen 6x3minuutin vetoja 7minuutin palautuksella. Kaveri veti ensimmäisen minuutin, minä toisen ja hän taas kolmannen. Meikäläinen yritti sitten rimpuilla sen kolmannen vedon takapyörässä :) Hyvin se onnistuikin, kuudes veto oli vain liikaa; oman osuuden vielä jaksoin mutta kolmatta en enää. Jälkikäteen ajateltuna ensimmäiset kolme vetoa olisi pitänyt ajaa hieman rauhallisemmin, jotta puristus olisi riittänyt loppuun asti. Takana oli myös pari pitkää lenkkiä joten jalatkaan eivät olleet ihan opitimivireessä. Lienee myös niin, että vetoharjoituksen paras hyöyty tulee tuoreella kropalla ja mielellä. Eilen ajettiin kuitenkin jokainen veto yli 40km/h huippujen ollessa lähellä 50km/h suhteellisen tasaisella reitillä Posion tiellä rantalahden ja Oivangin välimaastossa.

Jokatapauksessa kokemus oli kaikessa raakuudessaan hyvä; ajaminen saa uutta variaatiota eikä mene liian tasapaksuksi junnaamiseksi. Tunnin aikana saa itsensä ihan riittävän veteläksi ja sopivat siirtymät hoitavat toisaalta alkulämmittelyt ja loppuverryttelyt. Pari tuntia tuohon meni kokonaisuudessaan ja jos tuollaisen reenin tekee vaikkapa parikin kertaa kuukauteen näin aluksi niin eiköhän esim. tempo voisi kulkea loppukesästä vielä pikkaisen paremmin :)

Vaan nyt on syytä ottaa iisimmin, tämän päivän ohjelma voisi koostua ruohon leikkaamisesta ja illalla rauhallisesta tiistailenkistä - hyvässä seurassa tottakait!