maanantai 27. syyskuuta 2010

Vimpeli 6h MTB & Single Speed SM

Taukoamaton sade. Vimpelinvaara, Kajaani. Vajaat 50 maastopyöräilijää, toiset sinkuloiden ja toiset vaihteellisina. Noin 6km rata: nousuja teitä, polkuja, kivikkoja ja pururataa pitkin, droppeja ja säpäköitä laskuja. Alaspäin viettävää mutkittelevaa polkua, ysikymppejä.

Tavoitteena oli 10 kierrosta tätä kainuulaista coctailia, mutta toisin kävi. Se oli täysin utopiaa kohdallani ja tilanne paljastui heti ensimmäisellä kierroksella. Keli oli sen verta hankala, että radasta tuli kierros kierrokselta haastavampi ja silloin tällaiset nöösit alkavat vikisemään kun pyörä vie kuskia. Mutta toisaalta...opettelemaanhan sitä oli tullut, kohtaamaan pelkojaan silmästä silmään ja haastamaan itseänsä.


Neljännen kierroksen loppupäässä reitti kulki kapeaa ajouraa läpi oikealta vasemmalle viettävää rinnettä. Vasemmalla vaani kuusikko...jotain tapahtui ja äijä lähti sarvien yli että heilahti, mätkähti vasemmalle kyljelleen näreikköön, liukui pääedelleä päin kainuulaista kuusta. Se sattui. Joku pysähtyi auttamaan, nosti pyörän pois tieltä ja kyseli vointia, tarkasteli että onko mitään vakavaa sattunut ja odotti niin kauan että selvisin istualleni. Kehoitin häntä jatkamaan matkaa kun tajusin ettei tässä käynyt pahemmin, mitä ilmeisimmin ainakaan.

Taju ei mennyt, mutta itseluottamus tungettiin turpeen alle saman tien. Voi perkele sentään. Näinkö tässä piti käydä! Murjotin kuin ahven katiskassa ja katsoin kuin sinkulamiehet ajoivat tyylikkäästi ohitseni jo kierroksella minut varvanneena...könysin pikkuhiljaa reitille ja pyörän selkään ja lähdin ajelemaan hiljokseen kohti maalia. Sinni nosti päätänsä vielä hetken, ajattelin jatkavani vaikka väkisin. Mutta sitten juolahti mieleeni, että olin yksin liikkeellä ja vielä pitäisi ajaa 250km takaisin kotiinkin...joten, jätin homman sikseen. Pesin pyörän, pettyneenä ja maansa myyneenä. Revin yltäpäältä kurassa olleet kamppeet päältäni ja painelin saunaan noitumaan...

Vaatteita vaihtoikin tuoreempi mies, jonka mielikin oli jo hivenen parempi. Ajattelin että eipä tapahtuneelle mitään voi, kävin niinkuin kävi. Ei muuta kuin evästä naamaan ja taipaleelle vielä kun olisi valoisaa. Kaivelin makkarat repusta ja paistelin pari käyrää evääksi. Siinä grillikatoksessa tuli sitten poristua kanssapyöräilijöiden kanssa ja olihan siinä samassa paikassa kaatunut moni muukin. Toiset olivat vain selvinneet vähemmällä, mutta kuitenkin. Ajoura oli kaivautunut pikkuhiljaa syvemmäksi ja syvemmäksi, joten ei ollut ihme että kaatumisia alkoi tapahtumaan. Huono tuuri, että löin pääni, muuten olisin jatkanut...

Myöhäsen Mikko porukoineen järjesti tapahtuman, joka jäi ainakin mieleen monilla eri tavoilla. Rata oli haastava, profiililtaan kuin olosuhteiltaan. Ilmapiiri oli välitön, rento ja jengi oli paikalla intohimosta lajiin ja varmaankin myös uteliaisuudesta. Sinkulamiehet ja -naiset ansaitsevat kaiken kunnioituksen, hurjaa hommaa kinnata moisia mäkiä ylös yhdellä välityksellä! Kisan kärki oli täyttä terästä, kuten yleensä näissä kinkereissä. Ei voi kuin ihmetellä sitä vauhtia millä he ajavat vaikeitakin pätkiä. Nuoret miehet ja naiset ovat harjoitelleet paljon ja se näkyy. Äijäosasto yrittää vain selvitä!

Jos olet aloittelija, suosittelen harkitsemaan osallistumista kolmeen kertaan mikäli keli on sellainen kuin viikonloppuna oli. Eli että vettä tulee jatkuvasti enempi tai vähempi. Kuivemmassa kelissä aloittelijakin saa enempi anteeksi kun liukkaus ei tee omia tepposiaan. Tosin kaikki kelit on hallittava tässäkin lajissa, että sen puoleen jossain se oppikin on saatava. Sen verta ottaa aivoon oma ajo ja sen lopputulos, että takuulla osallistun ensi vuonna uudestaan. Tekniset pätkät menivät huomattavasti paremmin kuin Luostolla, mutta ne helpommatkin pätkät vaativat keskittymistä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti