lauantai 24. heinäkuuta 2010

4 tonnia, vetoja ja mäkeä

Tuon tempotavoitteen täyttymisen jälkeen on ratas pyörinyt entiseen tahtiin, paitsi että joiltain osin on tullut lisättyä vaatimustasoa tekemisessä. Kovia vetoharjoituksia on jatkettu, tai siis minä olen yrittänyt edelleen räpistellä oikeasti kovien poikien matkassa. Osin onnistuenkin siinä eipä sillä, niin kauan kun tie pysyy suht tasaisena eikä tule mitään nyppylöitä vetoreitille. Sitten sakkaa samantien, kielinee edelleen siitä että tässä ollaan aika märkäkorvia. Mutta tasamaalla kykenee jo ajamaan sen verran hyvin että pystyy jo kärsimään ihan oikeasti vaikkapa peesissä pysyen :)

Onhan se sekin jo saavutus. No, mäkeäkin on tullut harjoiteltua lisää ja viikolla tuli testattua maston nousu Rukalla. Siis Vuosselintien alkupäästä Chalet Peakin takapihalle / Yleisradion linkkimaston portille. Mitähän siinä olisi nousukulmaa? Arvaisin enimmillään jotain 15-20% välissä...? Pituutta tuolla pätkällä on noin 1,3km. Ennen tätä varsinaista nousutreeniä käytiin ajamassa Vuosselintiellä lämpöjä, nousuja tuli siinäkin ihan kiitettävästi - ei Rukalla tasaista löydy mistään :) Pelkästään kiikkuminen Vuosselin ala-aseman parkkipaikan tasolta ylemmäs sisältää pari sellaista kinkamaa jota ei maantieltä löydy. Huh.

Varsinainen nousutreeni tuli tehtyä tuolla em. reilun kilometrin pätkällä kuusi kertaa. Viides kerta oli pahin, meinasin heittää kesken pariinkin kertaan, mutta aina vain ajattelin että en anna periksi. Perillä ylhäällä oli surkea fiilis, tuntui pahalta kun olin niin huono ja mäki tuntui pahalta. No, sehän oli kyllä treenin tarkoituskin, sellaisessa mäessä oltiin että miltään muulta se ei olisi voinutkaan tuntua! Siinä alas laskiessa ajattelin kuitenkin että kyllähän minä sen kuudennen kerran vielä kokeilen ja niin myös tein. Ja kas kummaa, nousu tuntuikin sitten helpommalta. Kait se pääkoppa vapautti jotain mielihyvähormoonia kroppaan kun tiesi että kohta se kärsimys loppuu...revin vielä putkelta loppukirinkin viimeiselle 20 metrille :)

Treeni kesti lämmittelyineen päivineen 1h30min joten todella koville sain itseni laitettua. Samalla tuli karu tosiasia itsestä pyöräiljänä jälleen esille, liikaa massaa ja liian vähän voimaa edelleen ollakseen edes tyydyttävällä tasolla mäkimiehenä. Mutta katotaan nyt, pakkohan tämän reuhaamisen on ruvettava vastaamaan ja toivottavasti edistystä tapahtuu ajan kanssa. Koska sitä tämä pyöräily on (mikäli siis haluaa kehittyä voiman, nopeuden ja muiden sen sellaisten happohyökkäystä aiheuttavien asioiden suhteen) että oikotietä onneen ei ole olemassa. Mutta mikäs siinä, annetaan rattaan pyöriä ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

p.s. trippimittari näyttää tälle vuodelle 4000km, ihan hyvin kun viimevuonna ajoin 3700km...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti