sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Pitkän reissun anatomia

Eilen puskettiin jälleen kerran rajoja eteenpäin, ainakin niitä henkisiä sellaisia. Viisi Cycloksen hurjaa juhlistivat kevään juhlijoita ajamalla 162km pituisen lenkin Kuusamosta Jokijärvelle, josta edelleen Taivalkoskelle ja takaisin Kuusamoon.

Säätyyppi vaihteli jatkuvasti, ensimmäiset 40km päästiin kuitenkin mukavassa myötätuulessa ja kuivassa kelissä ja hyvä niin, saatiin koneet mukavasti käyntiin. Siitä eteenpäin tulikin sitten vettä, raekuuroja, kovaa vastatuulta...onneksi myös aurinkoakin. Jokijärventie tarjosi hienoa koillismaalaista maalaismaisemaa, maustettuna harjumaisemalla joka toi mieleen jopa Kolin jylhät piirteet. Tyräjärvi näytti todella hienolta lukuisine saarineen. Tie oli kumpuilevaa jossa pyöräiljä todella viihtyi! Lähempänä Taivalkoskea laskettiin julmettu alamäki, mahtaa olla yksi koillismaan isoimmista mäistä? Onneksi ei tarvinnut nousta ylös!

Taivalkosken abc:n kahvi ja mustikkapiirakka maistuivat mainiolta ja muutenkin oli hyvä pysähtyä hieman pidempään. Joku pyöräilyn ystävä tuli juttusillekin, kysellen reissustamme. Hienoa että pyöräily yhdistää näin tuntemattomia!

Paluumatkalla saatiin sitten vettä niskaan oikein huolella, olisi pitänyt odottaa vielä 10minuuttia abc:lla niin ehkäpä oltaisiin selvitty kuivina. No, onneksi sade ei kestänyt kuitenkaan koko matkaa ja välillä auringon paistaessa saatiin taas fiilikset korkeammalle.

Viimeinen 20-30km oli jälleen aika työlästä, vaikkakin sujui hämmästyttävänkin hyvin ennakko-odotuksiin nähden. Kokeilin itselleni uutta "taikajuomaa" eli batteryn pienen pientä energiajuomaa viimeisellä lyhyellä tauolla ja se tuntui antavan mukavasti lisävirtaa. Suolapähkinät olivat myös kova sana, tunsi selvästi kuinka hikoilu oli kuluttanut elimistön suoloja ja lisätankkaus oli paikallaan.

Taviharjun nousukin meni omaan tahtiin todella hyvin, kanssapyöräiljöiden kirmatessa viimeisetkin vauhtivarannot käyttäen. No, sitten olikin hyvä ajella loppumatka kun voimia tuntui vielä riittävän. Perille saavuttiinkin hyvävoimaisina, vaikkakin joka ikinen varmasti väsyneenä pitkästä reissusta!

Omien mittareiden mukaan reissun kokonaiskesto oli 6h20min josta tehollista ajoaikaa 5h47min, keskinopeuden ollessa n.27,5km/h. Matkaa tuli 162km.

2 kommenttia:

  1. Hieno reissu, tuli unissaankin ajettua yöllä itsellä ;) Nyt on sitten tämä päivä levätty ja tankattu. Ps: Sykemittarini mukaan kulutin kaloreita 5090 kCal.

    VastaaPoista
  2. Juu, ruoka on maittanut ja enempi on mennyt levon merkeissä. Mulla taisi muuten olla 5036kcal eli lähes sama! Kielinee myöskin siitä, että jouduit tekemään suhteellisesti kovimman työn eilen meistä kaikista kaluston myötä?

    VastaaPoista