sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Tapanin päivän kuvasatoa

Tapanin päivän ajelu pyöräillen jäi vain haaveeksi, kun pakkanen paukkui -25°C -asteessa. Niinpä lähdin ajelulle autollani, ajatuksena vangita joitakin otoksia niukan valon vallitessa. Tällaisia tarttui matkaan...



















perjantai 17. joulukuuta 2010

Sinisen hetken metsästys

Sininen hetki, tuo kaamoksen upea elementti, joka vangitsee sisäänsä ja kietoo ympärillensä...







torstai 16. joulukuuta 2010

Giro di Olohuone vai kenties Tour of Pannuhuone?



Pakkaskauden jatkuessa pyöräilijä jatkaa sisätreenejään illasta toiseen. Ulkona kehtaa korkeintaan kävellä, mikä tosin toimii erittäin hyvin palauttavana tekemisenä koville harjoituksille. Korvien väli on kuitenkin koetuksella tällä hetkellä, kun ukko jyystää ties kuinka monetta Giro di Olohuonettaan. Mistä taikoa henkistä energiaa, että se fyysinenkin puoli luonnistuu?

Musiikista. Korkealta ja kovaa. Vaihtelevasti. Se toimii aina, musiikin universaali mielihyvää tuottava ominaisuus ei katoa koskaan, never ever. Jos telkkarin tai elokuvan tuijottaminen alkaa tuntua tylsätä ergo- tai rullasetin aikana, loihdi eetteriin musaa. Mikäli ympäristö ei häiriinny, niin luukuta telkkarin kautta jotain musa-dvd:tä ja anna palaa. Jos tätä mahdollisuutta ei ole, niin koosta mp3:lle soittolistoja ja aja rytmin mukaan napit korvilla. Toimii takuulla.

Ajovarusteista. Osta uudet ajohanskat (jos käytät niitä sisällä siis, itse käytän kyllä...), tai hommaa uusi ajopaita. Sisäkauden alussa voisi aivan hyvin päivittää maantieajokengät upouusiin. Samalla kengille tulee tehtyä sisäänajo takuulla riittävällä pieteetillä kesää varten.

Pyörää päivittämällä. Vaihda tankonauha johonkin värikkääseen, sellaiseen millä et mahdollisesti kehtaa ulkona ajaa häveliäisyys-syistä. Ainaisen valkoisen tai mustan sijaan kokeile vaikka oranssia tai pinkkiä (no tiedä tuosta mutta...). Pointtina kuitenkin se, että valitse kerrankin toisin. Jos satula ei miellytä aivan täydellisesti, niin sisäajokaudella on helppo kokeilla eri vaihtoehtoja. Tai päivitä kiekot uusiin, talviaikana hinnatkin ovat edullisemmat kuin kuumimman sesongin aikana. Ja jos mikään muu ei auta, niin osta uusi pyörä :)

Mene spinning-tunnille. Hyvässä seurassa on aina mukava ajaa. Porukka kannustaa, saa tekemään enemmän kuin yksin tekisit. Vaihtelevat ohjelmat pitävät sinut virkeänä. Kehityt ajajana paremmin, kuin aina samalla tavalla ajaen.

Ja kuten sanottua, mene välillä ulos kävelylle. Jos pakkaset estävät ajamisen tai hiihtämisen, niin kävely onnistuu. Hommaa lumikengät ja lähde metsään niille tutuille maastopoluille, mitä muutoin ajat pyörälläsi. Tai mene ihan uusille urille, missä et muuten kävisi. Jos haluat lisähaasteita, niin jätä lumikengät pois ja lähde tarpomaan umpihankeen. Toimii takuulla ja ei tule kylmä.

Eikä se lepokaan ole haitallista, päinvastoin! Tunnustele fiiliksiä, miltä tänään tuntuu? Joskus voi olla ihan hyödyllistä skipata treeni, ottaa lungisti ja tehdä ihan muita asoita.



sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Life is Good?

Juuh, iso vaalee tuli, näki ja otti välittömästi niskalenkin uudesta omistajastaan. Nappuloita oli kuin formulan ratissa ja valoja kuin hedelmäpelissä. Joutui lukemaan jopa ohjekirjan, ennenkuin uskalsi kokeilla masiinan toimivuutta! Toimihan se, hiljanen on ainakin. No, se siitä. Toivottavasti pysyy uskollisena vuosia, eikä ala juonimaan niinkuin entinen.

Joulu lähenee ja enää ei ole kuin muutama viikko vuotta jäljellä. Mikä vuosi se onkaan ollut! Ei voi kauheasti valittaa, ainakaan harrastuspuolen suhteen. Oma treenaaminen on tuottanut hyviä tuloksia, vaikka itse olen ollutkin sekä valmentaja että treenaaja. Viikko-ohjemiin tuli rakennettua vaihtelevuutta ja rytmiä, joka taisi olla se oikea tie keski-ikäistyvän liikkujan kehittymisen kannalta.

Lepoa saa varata sitä enemmän, mitä vanhemmaksi tulee. Ei totaalista löhämistä (no sitäkin välillä), mutta huoltavaa lepoa. Joka voi tarkoittaa myös rauhallista kävelylenkkiä tai palauttavaa rulla-ajoa. Eli lepoa määrästä tai tehosta. Myös lihashuoltoon ja ravintoon on syytä kiinnittää huomiota; huoltavaa venyttelyä, jalkojen rasvausta (suosittelen ei-diabeetikoillekin), hierontaa ja kylmähoitoa sekä monipuolista evästä.

Käväisin myös kehonkoostumusmittauksessa (edellisen kerran vuosi sitten) ja tulokset olivat mielenkiintoisia ja rohkaisevia. Paino oli pudonnut viisi kiloa ja täysin rasvoista. Lihasmassa oli ennallaan, tosin siinäkin oli tapahtunut suotuisaa kehitystä jalkojen suhteen. Ennenkaikkea jalkojen lihastasapaino oli parantunut (vasemman jalan lihasmassa oli ennen suurempi kuin oikean). Nesteet, pehmytkudosmassa yms. olivat lähes identtiset vuoden takaiseen. Mikä parasta, tuo rasvojen pudotus oli tapahtunut mitä suurimmassa määrin viskeraalirasvan määrästä, eli sisäelinten ympärillä oleva rasva oli vähentynyt reilusti. Viisaammat sanovat, että tällä on suoria vaikutuksia terveydentilaan. No, toivottavasti minun kohdalla se tarkoittaa sitä, että nykyinen vikalista ei ainakaan lisäänny tulevaisuudessa.

Yhtäkaikki, viitisen vuotta kestänyt elämänmuutosprojekti on hyvällä mallilla. Tuloksia näyttää tulevan, kun jaksaa olla pitkäjänteinen eikä havittele kuuta taivaalta. Ainakaan heti :) Pienet muutokset pitkällä aikavälillä tuovat pysyvyyttä ja korvien välikin jaksaa hyvin. Minun kohdalla täysraittius toimii mukavasti, vapauttaa energiaa olennaiseen ja pitää fiiliksen positiivisena. Herkutkin ovat sallittuja aika-ajoin. Eikä kannata miettiä sitä, mitä on jättänyt tekemättä tai haikailla liikaa menneisiin. Minä elän tässä ja nyt, kun huomisesta en kuitenkaan voi olla täysin varma. Aina se ei ole helppoa, mutta tarviiko sen ollakkaan? Hyvät jutut pyyhkivät tusinan huonoja mennen tullen ja palatessa.

Kannattaa tehdä niitä juttuja, mitä oikeasti itse haluaa. Siinä suhteessa itsekkyys kunniaan!

perjantai 3. joulukuuta 2010

Iso vaalee

Eilen se tapahtui, uskollisesta tuli exä aivan yhtäkkiä. Vaikka niin hyvänä sitä kaikki nämä vuodet pidin, tarjosin lähes päivittäin uutta tekemistä, oikeita lämpötiloja, puhdasta vettä ja viimeisen päälle aineita. Se otti herkästi kierrosta, melkoinen äkäpussi taisi olla..? Juoppo kylläkin ja kaupan päälle syljeskeli ääneekkäästi, kiittämätöntä meininkiä!

Mutta minkäs teet, se vain meni sekaisin. Yhtäkkiä ei vain osannut enää mitään, muuta kuin täyttyä täyttymistään...


Joten, tilasin tänään uuden kumppanin! Oi pojat, nyt se vasta tuleekin temperamenttinen tapaus! On kuulkaa oikein äkkipikainen yksilö, pikahoidot onnistuu tuosta vaan. Eikä ole niin juoppokaan kuin entinen. Ja on kirkkaat luukut, puhtaat röörit ja hiljainenkin se on. Ainakin hiljaisempi kuin entinen! Vähän kallis se kyllä oli, mutta kyllähän uuteen uskolliseen kannattaa jo vähän satsatakin!

Kun vain jaksaisi nyt odottaa kärsivällisesti, että saan Ison vaaleen kotiin!












keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Up and down

Tässä yksi kuvaus eilisestä päänsärystä sokerien suhteen ja tietenkin ennen illan treeniä.





Aamu ja päivä menivät ihan normaalien kuvioiden merkeissä, söin kuten tavallista lounaan ennen puolta päivää, käytin koiran lenkillä ja touhuilin ihan perusjuttuja. Sokeritasot pyörivät hyvissä peruslukemissa, eikä olotilassa ollut mitään epänormaalia. Iltapäivästä aloin jo henkisesti virittäytymään illan treeniä ajatellen, mietiskellen lähinnä sitä, että ottaisin tällä kertaa rauhallisemmin riippumatta tarjolla olevasta ohjelmasta. Torstaina olisi kuitenkin tarjolla kova sisäpyöräilytreeni ja yleensä lauantaina seuran treenissä olisi ihan samaa tasoa tarjolla.

Söin kevyehkösti puoli viiden maita ja annostelin pitkävaikutteisen insuliinin (siis päivän toisen annoksen) sen jälkeen. Ja jatkoin arkisia puuhastelujani...kunnes noin tuntia ennen treenin alkua aloin ihmetellä raskasta oloani? Tajusin, että olin unohtanut annostella ateriainsuliinin kokonaan silloin, kun söin päivällistä. Mittasin sokerit ja lukema oli 15.8 (kun terveen ihmisen arvot ovat n.4-5 yksikköä). No voi perkele kun suoraan sanotaan! Päässä alkoi pyörimään lähteäkkö ollenkaan, lähteä välittämättä korkeasta sokerista vai lähteä ja annostella nyt ateriainsuliinia? Tiedossa oleva treeni voisi laskea arvoja kulutuksensa myötä, mutta toisaalta se voisi myös entisestään jopa nostaakin arvoja, jos insuliinia olisi kertakaikkiaan liian vähän elimistössä. Päätin annostella pari yksikköä ja lähteä treenaamaan...

Spinninki tuntui menevän kohtalaisesti, tosin fiilis oli hieman ympäripyöreä. Ei huvittanut edes yrittää täysillä vaikka toisaalta ei ollut tarkoituskaan. Jotenkin kuitenkin tuntemukset eivät olleet sellaiset kuin olisi toivonut. Mitään ongelmia ei tosin ollut, ajoin tunnin setin läpi ilman mitään hankaluuksia ja sellaisella 80-90% tasolla.

Kotiin lähtiessäni havaitsin kuitenkin alhaisen verensokerin esioireita; hienoista heikotusta. Ei mitään voimakasta kuitenkaan, joten ajelin kotiin ja mittasin taas sokerit: 3.9 Eli se pari yksikköä oli kuitenkin liikaa ja olisi pitänyt jättää sekin ottamatta niin sokeritaso ei olisi päässyt laskemaan noin alas ja fiilis olisi ollut parempi. Olisi pitänyt luottaa pitkäaikaisen insuliinin vaikutukseen (senhän muistin ottaa silloin päivällisen jälkeen ja vaikutus alkoi treenin aikana). Ne hivenen epänormaalit ja haluttomat treenin aikaiset tuntemukset johtuivat laskevasta sokeritasosta..

Ei mitään kummallista tai diabeetikolle poikkeavaa juttua siis, vaan sitä minkä kanssa joka ikinen päivä joudutaan painiskelemaan enempi tai vähempi. Riippumatta siitä, treenaako vai ei, kutooko villasukkaa vai ei, katsooko telkkaria vai ei...you name it.

Mutta te terveen papereilla lukevat, olkaa tyytyväisiä siihen, että teidän haimanne toimii kuten pitää ja kroppanne toimii sielä mikrotasolla kuten pitää. Pitäkää huolta siitä, että se toimii myös niin jatkossakin! Oikeasti tuo edellinen juttu, varaosia kun nykypäivän kehittyneestä lääketieteestä huolimatta ei ihan jokaiseen vaivaan ole saatavilla!



tiistai 30. marraskuuta 2010

Kylmä kuin ryssän helvetissä?

No ei ihan sentään, mutta Marraskuu osoittautui todella kylmäksi keliensä puolesta täällä Kuusamossa ja niinpä treenaukset ovat tapahtuneet pääasiassa sisätiloissa paria sunnuntailenkkiä lukuunottamatta. Elohopea on laskenut useamman viikon ajan -15...-25° asteeseen, joten ulkolenkeille ei ole ollut asiaa.

Kaivoin rullat esille viimetalven jäljiltä heti alkukuusta ja olihan se taas karseata huomata, kuinka syksyn maastopyörällä ajaminen oli vienyt pyörittämisen kokonaan mennessään. Sinänsä rullilla ajaminen tuntui helpolta ja pitihän se testata paidan vaihdot sun muut kuviot, ikäänkuin todistaakseen muka jonkinlaista taitotasoa itselleen...

Jostain olkapään takaa olin kyllä kuulevinani (lienekkö joku pyöräiljäminäni taustapiru?) "pah, keskity sinäkin äijä vaan siihen ajamiseen kädet tangossa, siinä on sulle ihan riittävästi!". Jokatapauksessa rullilla tuli ajettua useampi tunti parin viikon aikana homman pikkuhiljaa petraantuessa ja jalan vertyessä. Ekojen kertojen max.130rpm (ennen armotonta pomppimista) alkoi hinautua ylöspäin ja nyt mennään jossain 170rpm maksimeissa, jonka pystyy vielä hallitsemaan. Olennaisempaa on kuitenkin se, että treenit saivat jalat vertymään hyvin ja lihashermotuksen aukeamaan. Pari animal spinniä niiden päälle saivat hymyn suupieliin. Ukko taitaa olla nyt hyvässä kunnossa, sen verta iloisesti kierrokset pyörivät ja kunto kesti hyvin.

Nyt olen käynyt parissa voimatreeniä sisältäneessä spinningissä ja huoltanut sitten päälle rullalla. Putkelta ajaminen tuntuu oikein hyvältä ja sopivilla vastuksilla tuntuu siltä, kuin voisi ajaa vaikka tuntitolkulla menemään. Aika huikea fiilis, jota ei ole kyllä ennen tapahtunut :-o

Täytyy olla vain tarkkana siinä, että pitää tasapainoa yllä tuon voimatreenin ja kevyemmän pyörittelyn kanssa. Jos pakkaset jatkuvat edelleen kovina, ulkona ei pääse ajamaan pitkää ja rauhallista lenkkiä (mulla tarkoittaa 3-4h reissuja). Viimepyhänä ajoinkin 90min rullaa ja ajattelin, että saa olla sitkeä kaveri joka vääntää pitkän 3-4h (tai jopa pidemmän) pk-lenkin sillä tavoin! Pitäisi melkein sekin toteuttaa porukassa, niin pääkoppa jaksaisi paremmin sitä perusjyystöä.

Seuratuken kiemuroita
Seuratyön puolella on kääritty syksyn mittaan hihoja ja pähkäilty sponsoritukien saamisen suhteen erilaisia keinoja. Nykypäivän taloustilanne on muuttanut yritysten suhtautumista tässäkin suhteessa ja enää ei riitä yksipuolinen tukitoiminta. Onneksi voimme huokaista helpotuksesta Cycloksen puitteissa, sillä saimme tukiasiat ratkeamaan sillä tavoin, että toiminnan kivijalka on turvattu tuleviksi vuosiksi eteenpäin. Mutta vaati se meiltäkin uudenlaista sitoutumista tukijoiden suuntaan ja kun aikamme töitä tehtiin, päästiin kuitenkin hyvään ratkaisuun.

Hienoja henkilövalintoja
Kotimaisen pyöräilyn kattojärjestö Suomen Pyöräilyunioni kokoontui viimeviikonloppuna pitämään syysvuosikokoustaan. Kokouksen antimista voit lukea SPU:n sivuilta, mutta nostan esille iloisen uutisen meidän kannalta: Törmäsen Sari, Cycloksen pitkäaikainen puheenjohtaja ja seura-aktiivi, valittiin SPU:n hallitukseen! Mahtava juttu niin Sarin itsensä kuin suomalaisen pyöräilyn kannalta. Nimittäin hallitus sai jäsenekseen henkilön, jolla on kokemusta ja näkemystä sekä tahtoa olla vaikuttamassa yhteisiin, kaikkia jäsenseuroja koskeviin asioihin. Samalla hän tuo pohjoisen suomen näkökulmaa hallitustyöskentelyyn, mikä on erittäin tärkeä juttu.

Osapäivityksiä
Maantiepyörä sai allensa hivenen entisiä keveämmät kiekot renkaineen. Bontragerin race litet saivat nyt väistyä ja tilalle tulivat Fulcrum 5 Evolution -avokiekot. Ei siis mitään radikaalia parannusta, edelleenkin kyse on peruskiekoista, jotka soveltuvat varmasti kaikenlaiseen ajamiseen. Haaveissa on joskus hankkia kunnolliset kisakiekot, mutta ehkäpä itse pyöräkin pitäisi päivittää siinä vaiheessa kisakireämpään versioon...
Hankin myöskin testattavaksi uuden jakkaran, nimittäin en ole ollut aivan täysin tyytyväinen Selle Italia SLR:ään. Nyt istumalihasten kannattajana on Fizikin Tundra, joka on Selleen verrattuna 100g painavampi ja muodoltaan tasaisempi. Pituuttakin on jokunen milli enemmän, samoin kiskojen ja satulan yläreunan etäisyys on pidempi kuin Sellen penkissä. Katsotaan nyt sitten onko tuokaan vielä se oikea jakkara. Meinaan työtä kannattaa tehdä sopivan löytämiseen, sen jälkeenhän ei tarvitse muuta kuin ajella menemään, vaikka koko loppuikä...

Tosin olen tehnyt nyt syksyn ja talven mittaan päätelmiä, että tuo Trekin 56cm runko on minun mitoille iso. Tai ei se ole liian iso, mutta esim. 55cm voisi olla jetsulleen sopiva. En ole 7500km ajojen jäkeenkään saanut ajoasentoa täysin tyydyttävään kuosiin, mikä kielii edellä mainitusta asiasta. Seuraava testi voisi olla tangon vaihtaminen sellaiseen, jonka reachi on lyhyempi ja droppi matalampi.


tiistai 9. marraskuuta 2010

Jälkiä

Jäätyneen joen lumivaipassa risteilevät jäljet kertovat jonkun otuksen menneen reittejään, välittämättä muusta maailman menosta mitään. Tai ainakaan meidän ihmisten tekemisistä. Penskasta asti olen seuraillut näitä katseellani, mietiskellen mikähän tuossakin on kulkenut ja minnehän se on mennyt? Onko kyseessä ollut yöllinen kulkija vai joku päiväsaikaan liikkuva tapaus? Onko kyseessä jokin "vakiopolku" vai satunnainen reitti? Mihin jälki johtaa ja mitä sen varrelta löytyykään?



Lieneeköhän maastopyöräilyssä näin vanhemmalla iällä kyse ihan samasta asiasta? Tällä kertaa lisähauskuutta asiaan tuo vain se, että pääsee itse ajamaan jälkiä pitkin. Joko niitä olemassaolevia, keskittyen tuttujen reittien koluamiseen, ajamiseen ja siihen liittyviin juttuihin. Tai toisaalta voi ajaa ihan uusia reittejä, seuraillen luonnon omia ajokelpoisia muodostumia. Samalla jättää itsekin jonkinlaista jälkeä kulkemisestaan; joko renkaan jälkiä olemassaolevalle uralle tai sitten tekee ajaessaan uutta jälkeä "neitseelliseen" maastoon. Jälkimmäisessä tapauksessa toivottavasti harkiten missä ajaa ja miten, ettei turhaan aiheuta ärtymystä tai suuttumusta ajotavoillaan.

Mutta itse asia, maastopyöräily taitaa osittain juontua näistä vanhoista muistijäljistä; luontoon ilmestynyt jälkivana herätti aina kiinnostuksen kulkijaansa kohtaan ja sai mielikuvituksen laukkaamaan. Samalla tavalla uusi, tuntematon reitti tai ajoura kiihdyttää mieltä, saa adrenaliinin virtaamaan ja aistit valppaaksi: katse seuraa ympäristöä, kuulostelet ääniä, haistelet luonnon tuoksuja.




















Eikä aikaakaan kun huomaat ajaneesi tunnin pari ilman erityistä ajantajua. Olet käynyt sellaisissa paikoissa, joissa et muuten ehkä tulisi käyneeksi. Saat kokea lähiympäristösi luontoa eri vuodenaikoina tavalla, joka oli luonnollisempaa vanhemmille sukupolville, jotka kulkivat aktiivisesti maastossa marjastaen, metsästäen ja kalastaen. Tutustut asuinseutuusi erilaisella tavalla, näkökulman ollessa aivan toisenlainen, kuin taajaman katujen keskeltä. Kyseessä on nykypäivän yksi sovellutus entisaikojen ikiaikaisesta eränkäynnistä.

Kannattaa seurailla jälkiä, ties mihin ne johtavatkaan..

torstai 4. marraskuuta 2010

Kuka sammutti valot?

Kaamos alkaa painamaan päälle pikkuhiljaa, varsinkin kun talvi antaa odottaa vielä tulemistaan. Lunta on toki ollut maassa jo moneenkin otteeseen, mutta suojasäät ovat ne samaa rataa sulattaneet. Päivä vain lyhenee lyhenemistään, joten käsillä ovat vuoden pimeimmät ajat.

Mutta ei se tarkoita sitä, että tässä vaivuttaisiin johonkin synkistelyyn tai masennukseen. Päinvastoin, nyt on hyvä aika treenailla esim. sisäpyöräilyn merkeissä spinninkisalilla tai kotona rullalla. Spinninkiä on tullutkin ajettua kuukauden päivät ja hyvältä on maistunut. Ohjelmassa on ollut paljon voimapolkemista, mikä on erinomainen juttu tässä vaiheessa vuotta. Kokeilin myös ajaa rullaa viikko sitten ja hienostihan se sujui - oikeastaan paremmin kuin viimetalvena? Mistäköhän sekin johtuu...ajelin tunnin satsin huomaten kuitenkin, että syksyn noin 800km maastopyöräajelut ovat vieneet pyörityksen jonnekin pusikon siimekseen...olipahan surkeata pyöritystä! Mutta eipä sitä oikeastaan muuta odottanutkaan em. syystä johtuen. Pitihän se kokeilla luonnistuisiko se paidan päältä otto ja takaisin laitto nyt kun tuntui homma luonnistuvan muutoinkin paremmin...onnistuihan se! Eli nyt kait virallisesti voi sanoa osaavansa ajaa rullilla? :)

Maastopuolelta sen verran, että koko syksy on ollut mielekästä treenaamista sen myötä. Paljon on tullut ajettua ja toivon mukaan myös opittua. Hifin hallinta on ainakin parantunut huomattavasti ja onhan sen huomannut tuolla näreikössäkin ajaessa...ainoastaan erilaiset dropit tuntuvat vielä haastavilta, niitä pitäsi tietysti vain harjoitella erikseen. Tuntuu vain siltä, että 29eri on niin korkealla painopisteensä kanssa, että OTB uhkaa välittömästi - varsinkin kun ei ole hissitolppaa ja hanuri jarraa satulaan vielä kun pitäisi kurotella jo takapyörän päällä...

Yksi talvikelin lenkkikin tuli ajettua sellaisessa loskan / auraamattoman nuoskalumen peittämillä teillä. Ajelin Bontragerin XDX:llä vielä kun jäätä ei ollut kuitenkaan teiden pinnassa. Pyörä meni kyllä mukavan vakaasti ja vaikutti ainakin siltä, että ajokaveri oli vähän ihmeissään jäykkäperäisellä normaalikoon renkailla varustetulla pyörällään...kuva kertoo enemmäin kuin tuhat sanaa :)




















Tämä kuva on otettu Heikkilän-Kärpänkylän tieltä, jossa aura ei ollut vieraillut ja autot olivat polkeneet omia uriansa tien pintaan. Pirullisen hankalaa ajettavaa ja kyllä Hifikin luisteli välillä melkoisesti noissa ränneissä. Mutta todella paljon vakaammin se kulki kuin ajokaverin pyörä. Llumi tosiaan tuli ja meni ja sen jälkeen on ollut viimeisen viikon mittaan vaihtelevaa keliä; vettä, räntää, välillä pakkasta ja kuivempaa. Ajelinkin viime sunnuntaina tunnin, maanantaina 3h ja tiistaina 2h (maastoa yhteensä 3h ja tienlaitaa 3h), kun kelit antoivat myöden. Tiistain Heliharju-Oivankilenkki tarjosi tällaisia tunnelmia:

Heliharjun reitillä kulkevan Matkajoen ylitys.
Silta on ainakin riittävän leveä...


Kuusamon raviradan (kyllä, täälläkin on ravirata...) takaa otettu kuva auringon laskusta.


Metsätie kohti Puolavaaraa, joka sijaitsee Noukavaaran kupeessa.




















Junganharjun upeaa soratietä, Oivankijärvi vasemmalla ja Junganjärvi oikealla. Mahtava paikka!














maanantai 18. lokakuuta 2010

Kuusamon ajokarttoja

Väsäilin joutessani kaikista tähän asti ajamistani poluista ja reiteistä toivottavasti selkeitä karttoja, joiden mukaan voisi täälläpäin vierailevat käydä maastossakin niin halutessaan. Niin sanotut viralliset maastopyöräreitit eivät paljoa puhuttele ainakaan enemmän ajaneita, toki ne sopivat satunnaiselle maastopyöräilyä kokeilevalle henkilölle oikein mainiosti.

Kuusamon maastonpiirtet tuppaavat vain olemaan suoalueiden ja kuivempien harjanteiden sekoitusta, jolloin pidemmät yhtämittaa ajettavat polut ovat vähän hakusessa. Erilaisia pistopolkuja kyllä riittää. Ao. kartoissa Heliharjusta-Oivankiin kulkeva polku / soratiereitti. Täältä pääset tutkimaan muitakin karttoja.


perjantai 8. lokakuuta 2010

Ajettavaa kenttäradan varrelta

Kuusamosta 9km etelään VT5:sta tulee vastaan vasemmalla puolella tietä Sänkikankaan koulu ja sen kohdalta oikealle kääntyy kenttäradan tie. Tämä soratie vie aina Taivalkoskelle asti, päättyy muistaakseni Jokijärven tielle.

Wikipediasta löydät olennaisimmat tiedot Kenttäradan tiestä.

Junaharrastajien sivuilta löytyy lisää tietoa ja kuvia ko. tiestä.

Kävin ajamassa kenttäradalla pari päivää sitten. Tietä reunustava maasto on tyypiltään sellaista, että kuivempaa metsäharjua seuraa märempi suopätkä. Eli sielä missä maanpinta on kohonnut, kasvaa nykyään mäntymetsää kumpuilevien kangasharjujen päällä. Näiltä osuuksilta löytyy ajettavaa, tosin lyhyissä pätkissä mutta kumminkin. Porojen polkuja, joita sitten metsästäjät ja marjastajat ovat osaltaan kovertaneet maastoon. Metsäautoteitä risteilee jonkin verran, joten niitäkin pitkin pääsee muutamille mukaville vaaroille katsomaan maisemia.




















Polut erkanevat tien molemmille puolille pistoina ja varsinaista ympyrälenkkiä ei tahdo löytyä. Mutta tien puolelta toiselle sahaamalla saa aikaiseksi oikeinkin hyvän setin ajettavaa. Arviolta 2-3km tien alkupäästä lähtien vasemmalle erkanee metsäautotie, jonka päästä lähtee polku. Sitä riittää n.toista kilometriä (ehkä enemmänkin), ilmeisesti maaperätutkijat tms. ovat käyneet kartoittamassa maaperää ja tehneet samalla merkattua reittiä. Sieläpä ajelin suu virneessä kuin pikkupoika lelukaupassa! Hieno tunne "löytää" itselle uusi pätkä. Täytyy mennä uudestaan päivemmällä, niin saa samoilla oikein kunnolla ja rauhassa katsoen kuinka pitkälle ajokelpoista pätkää riittäisikään. Vähän etempänä erkanee vasemmalle tie, josta pääsee Kaihlavaaran päälle (reilu 300m), sieltä on mukavat näköalat ja ylös pääsee kätevästi metsäautotietä pitkin. Vajaat 20km tuli mittariin, joten ihan mukava arkilenkki.

Seuraavana päivänä ajelin uudestaan Kenttäradalle ja tässä kuvasatoa. Tämä kuva on Maanselän metsästysseuran kodan ympäristöstä, hienoa kivikkoa jonka vieritse menee polkuja.


Tämä tie vie Salmivitikkoon, pituudeltaan vajaat 4km. Tie erkanee noin 3km Kenttäradan tien alkupäästä oikealle ja nousee oikeastaan koko matkansa tasaisesti ylöspäin.




Hifi Salmivitikossa, metsäkoneen jättämän jäljen varrella. Todellista erämaata...


Lienekkö salaman vai satunnaisen eränkävijän tekosia?



Vajaa kilometri Salmivitikkoon menevän hiekkatien jälkeen kääntyy jälleen oikealle metsäautotie, jyrkästi nousten heti alussa muutaman kymmentä metriä. Tie johtaa Salmivitikkoahoon, jossa risteilee useampia metsäteitä, jotka loppuosiltaan hiipuvat ensin doubleträkeiksi, sitten singleträkeiksi ja lopulta häviävät maisemaan.

Seuraavana päivänä suuntasin tutkimaan tarkemmin Kaihlavaaran takaisia mestäautoteitä, sekä Salmivaaraa. Keli oli harmaa, sateinen ja maisemat karua korpea.

Vanhempaa hakkuuta, suunta länteen.




















Pystyyn kuollut metsä? Aika karua jälkeä...
Tämä ura nousee Kaihlavaaran laelle, hyvällä säällä sieltä näkee Rukalle, Kuusamon kaupungin alueelle sekä Etelä-Kuusamon suuntaan.


Komeita kivenmurikoita.


Polku vie vaaralta alas Kuusamon keskustan suuntaan, kohti suota.


Todella vanha doubleträkki alas vaaralta.


Kaihlavaarasta etelään johtavan metsäautotien varresta löytyi permanentattu mänty..






















Kuva on Salmivaarasta, joka tulee seuraavana vastaan jatkettaessa Kaihlavaarasta eteenpäin Kenttärataa. Metsäautotie tekee mukavan ympyrälenkin vaaran alueella ja tarjoaa hienoa ajoalustaa täysjoustolle!



Ura hiipuu täälläkin mitä lähemmäs huippua päästään.





















Kaikenkaikkiaan ajokelpoista seutua, Kenttäradan tietä pitkin pääsee vaaralta toiselle, joiden päällä risteilee vaihtelevasti metsäautoteitä ja polkuja. Mikäli kelit vielä sallivat ennen talven tuloa niin täytyy jatkaa tutkimuksia vielä eteenpäin Kenttärataa, kohti Haapovaaraa jossa karttojen mukaan pitäisi olla kaikista monipuolisimmat pätkät edessä?