lauantai 13. syyskuuta 2014

Ruska ja Rossin



En ole tainnut mainita ostaneeni hiljakkoin toistakymmentävuotta erään pihatallin seinällä käyttämättömänä roikkuneen Rossinin maantiepyörän? No tämmöinen peli tosiaan löytyi lieväksi hämmästyksekseni. Pitihän se päästä tutkimaan tapausta, kun pyörästä kuulin ja heti tietenkin sen nähtyäni mittailin runkoa kiireestä haarunkanpäähän. Vuosikymmenen pölyn ja lian alta kurkisteli mielestäni erittäin hyvässä ulkoisessa iskussa ollut muhviliitoksilla kasattu teräsraami Columbuksen Aelle -putkesta tehtynä. Netistä löytyvä sivusto The Bicycle Info Project by equus bicycle tietää kertoa seuraavaa:


Tubeset specification for Columbus Tubing from circa 1989
Set for amateur and touring cyclists, built of cold-drawn, microalloyed-steel thin-wall tubing which makes it especially lightweight. CMn Steel - Weight: 2345 g

Ei siis mitään huippukamaa. Kevyimmät Columbuksen maantipyöriin tehdyt rungot kun ovat puolikin kiloa kevyempiä kuin tämä tapaus. Mutta yleisilme ja putkiliitokset paljastavat kuitenkin sen, ettei kyseessä ole toisaalta mikään sekundapatarautavirityskään.

 
Raami osoittautui myös aika likelle oikean kokoiseksi 545mm vaakamittansa puolesta, joten sovimme, että puran pyörän ja tutkailen mitä se on oikeasti syönyt. 



Seinäkoukuista roikkunut kokonaisuus oli kyllä kohtuullisen mielenkiintoinen osiensa puolesta. Pyörä oli ollut viimeksi triathlon-käytössä ja sitä varten viritelty. Tankona oli 3TTT:n bullhorn-tyyppinen tanko, jonka kädensijat olivat neulottua nahkaa. Keinosellaista veikkaan. Jarrut olivat tankon päiden alapuolella ihan nykyisten tempotankojen tyyliin. Vaihdevivut oli vedetty vaakaotteen kohdalle ja olivat Diacompen 6-pykäläiset vipuvaihtajat. Vähän kuten ne -90 luvun maastopyörien tangonpäälliset vaihdevivut. Lienevätkö sitten juurikin sellaiset alunperin. Sinänsä ihan mielenkiintoista mieltää sitä ajoasentoa: keskellä sen aikakauden aika-ajotanko, jonka päät yhdistyvät kaarella. Eikö muka -90 luvulla ollut vielä mitään ratkaisua vaihdeliipasimien sijoitukseen lisätankoon? Ei välttämättä, koska tanko oli umpinaista mallia. Nykyiset tempo- tai trikäytössä nähtävät lisätangot kun ovat pelkät tikut, joiden päässä vaihdeliipasimet sijaitsevat. Niin tai näin, ote on täytynyt irroittaa aina vaihdetta valittaessa ja siirtää se syliä kohden vaakaotekohdan kohdalle. Olisiko liene ollut helpompi käyttää niitä alkuperäisiä viistoputkivaihtajia..?


Ohjainlaakeri oli Shimano 105, keskiölaakeri myös saman merkin valmiste. Nelikanttiakselilla siis. Kampisettinä oli 170mm kammenpituudella mitoitettu Sakai Edge, jossa oli Sakae Powering 42/52 -rattaat. Takavaihtajana oli Shimano 105 ja etuvaihtajana Shimano 600, joka oli käsittääkseni satavitosen edeltäjämalli. Jarrulänget olivat myöskin Shimano 105:sta ja kahvat olivat Diacompen valmisteet. Eli kyseessä oli mitä ilmeisimmin -90 luvun alkupuolen pyörä. 





No entäs kiekot? Mavic OR gold tuubikehät oli puolattu kolme ristiin puolauksella Campagnolo Recordin napoihin. Takapakkana oli Regina Oron  6-lehtinen kierrepakka 14-15-16-17-18-19 -välityksillä. Ja kunto oli kuin uuden! Ainakin jos mittailee pakan hammastusten kuntoa.






Kaupan tekoon ja purkutöihin
Yhtenä iltana sitten tein työtä käskettyä ja aihio osoittautui ihan lupaavaksi. Tein pyörästä kaupat. Jääkööt hinta arvailtavaksi, mutta edullisesti pyörän sain. Riskiäkin tosin otin ihan kunnolla, kun ikinä ei voi olla varma missä kunnossa runko lopulta on ja onko laakerit sipissä jne. 

Joka tapauksessa päätin heti, että teen pyörään modernisoinnin ja Shimanon osilla, koska aihiokin oli ns. virvelitehtaan tuotteilla rakennettu. Hetkeä pidempään pohdin mitä tekisin kiekkojen kanssa? Päädyin tarjoamaan ne edelleen vastaavia laitteita harrastavalle tutulle edullisesti ja hän ilmoittikin ostavansa ne pois kuleksimasta. Koettaisin hankkia tilalle uudet kymppipakalla varustetut sisärenkaalliset alukiekot. Näin saisin hyödynnettyä projektiin hyllyssä sopivaa käyttöä odotelleet Storckista purkamani Shimano Ultegran vaihde- ja jarruosat kahvoineen. Ohjainlaakeri saisi jäädä ennalleen, mikäli osoittautuisi edelleen käyttökelpoiseksi. Eikä se huollon jälkeen ollutkaan huono aavistus. Kun lian, hiekanmurusten ja muun saastan tilalle sivelee uutta voitelurasvaa osien pesun jälkeen, vanhakin on kuin uusi. 

Keskiölaakeri oli siis nelikanttiajan tuote. Ajattelin, että hyllyssä makoillut Rotorin kampisetti ovaalirattaineen pitäisi saada tuohon runkoon. Ulkonäöllisestikin toimisivat erittäin hyvin yhdessä. Niinpä nelikanttikeskiö piti saada purettua pois ja tilalle oli hommattava kierteellinen hollowtech II keskiö jotta saisin Rotorit töihin. Kun Rossin on italialainen tuote, keskiökin piti olla ITALO-mallia, joka on halkaisijaltaan hivenen isompi kuin brittimalli. Kuten aavistelin, myös rattaan puolen kierre olisi toisinpäin kuin brittimallissa. Eli laakerikuppi aukeaisi takahaarukan suuntaan.

Asia pihvi. Paitsi että ei ihan. Hyllyssä kun ei ollut oikeita keskiön irroitukseen tarvittavia työkaluja. Kammen puolella passeli avain kun olisi sellainen, jossa varren pää on u-mallia ja niissä u:n sakaroissa on pienet nastat, jotka istuisivat laakerikupissa oleviin koloihin. Myös lukkorenkaaseen olisi oma avaimensa. Mutta hätä ei lue lakia ja ongelmiin on yleensä joku ratkaisu.
Kammen puolen kuppi ja lukkorengas irtosivat ei niin suositeltavalla vasara & meisseli-tekniikalla varovasti naputellen. Ja sitten meinasi iskeä sydäri.

Vastassa kun oli tuommoista ruostepurua. Huh huh. Minä että tämäkö olikin ruostunut paska. Kopistelin kaikkia putkia ja purua varisi lisää. No, sitä en varmuudella siis tiedä että kuinka pahasti tai vähän ruoste on syönyt runkoa sisältä. Ei mulla ole mitään hienoja kameroita jolla tutkia tilannetta. Putsailin ruosteet ja suihkuttelin öljyä ja puhdistusainetta tilalle. Kaikki näkyvillä oleva materiaali näytti ihan tyydyttävältä. 

Sitten rattaan puolen laakerikupin kimppuun. Tai oikeammin puolentoistaviikon viiveellä. Sitten kun posti oli tuonut paketin, jossa oli mm. 36mm laakerikupin irroitustyökalu. Sillähän se irtosi nätisti. Samassa paketissa tuli uusi HT II ITA -laakeri, ja näin vyyhti alkoi sitten purkautumaan. 

Perjantai-ilta ja pyöränrakennushommia
Ei ole kerta tai kaksi, kun olen kunnellut radiosta musaa ja niputtanut jotain projekteistani. Niin kävi eilenkin, kun aloin kasata Rossinin runkoon voimansiirtoa ja muita osia. Ja mikäs niitä on asennellessa, kun kaikki on iästä ja kilometreista huolimatta huollettuja, puhtaita ja kunnossa. Kiekoiksi sain testiin Kimmolta Tähtisadeajojen reissun tiimoilta hänen ylimääräiseksi jääneet DT240s -napoihin kasatut, DT:n RR1.1 kehillä olevat avokiekot. 

Putkiosat olivat vähän etsimisessä. Satulaputki kun oli 26.6mm, onneksi Rosen nettikataloogi tunnisti varastohyllyssään olevan yhden sopivan yksilön. Tosin ei ollut musta, mutta tässä kohtaa täytyi tehdä myönnytyksiä. 3TTT:n stemmi syö 25.8mm halkaisijalla olevaa vanhempaa ohjaustankoa. Kaverin varastosta löytyi vanha, elämää nähnyt tanko noutohintaan. Tosin sekin on 42cm ja vaihtunee jossain vaiheessa pari senttiä leveämpään malliin. Stemmi sai jäädä paikalleen kun 100m mitalla vaikutti passelilta. Tosin aika alas laskevalla kulmalla se on, että saa nähdä miten pidemmän päälle sitten alkaa sen suhteen tuntumaan.

Ilta meni siis rattoisasti voimasiirtoa ja vaihdeosia, sekä jarruja kasatessa. Tankonauha jäi vielä puuttumaan kun sitä ei ollut. Mutta toisaalta testilenkillä ei olisi niin väliäkään ja jos vielä joutuisi jotain muuttamaan vaijereiden tms. osalta niin eipähän olisi mennyt nauhat haaskioon. Satulaksi kaivelin kaapista luottojakkaran eli Selle Italia SL:n vm.2011, mutta taidan tilata myöhemmin testiin Selle Italia Fliten ja erityisesti sen 1990 luvun uustuotantomallin. Saattaisi sopia aika nätisti tuohon pyörään ulkonäöllisestikin. Sitähän ei tiedä tosin mitä takalisto siitä tuumaa.

Pyörä oli siis kasassa ennen puolta yötä ja tänään odotti sitten ensimmäinen testilenkki. Sehän olikin sitten yhtä juhlaa :) Pyörähän osoittautui ensinnäkin toimivaksi, suht koht oikean kokoiseksi ja vieläpä hemmetin hauskaksi ajaa. Eikä asiaa yhtään synkistänyt se fakta, että Kuusamossa on tällä hetkellä aika mukava ruska ja aurinkoisia kelejä. Katsokaa vaikka itse. Rossinprojekti tuli siis isossa kuvassa valmiiksi, pieniä hienosäätöjä se vielä tosin vaatii. Mutta niinhän se menee aina näiden kanssa. Harvoin ne ovat kerrasta ihan just sopivia.





Ei tuo kovin synkältä vaikuttanut..






Leuka tankoon ja menoksi!





 
Kantokylän hienoja maisemia








Paluumatkalta..


Huikeata väriloistoa!




maanantai 8. syyskuuta 2014

Tähtisadeajot mallia 2014





Kaartaessani kotipihaani eilen noin klo 23.00 huokaisin pitkään ja syvään. Takana oli n.1200km reissu, sisältäen n.90km maastoajamista. 60km enempi tai vähempi kaasu pohjassa. Väsy oli aika jäätävää luokkaa, mutta olo oli silti tyytyväinen. Reissu oli totisesti kannattanut tehdä, hyvässä seurassa ja sopivasti ohjelmaa sisältäen. Kävin ensimmäisen kerran Nyrölän ja Saarenmaan teillä sekä poluilla kolme vuotta sitten. Tapahtuma vakuutti jo tuolloin ja meininki tuntuu pysyvän vähintäänkin yhtä hyvänä vuodesta toiseen.

Reissun päälle
Suuntasin perjantai-iltana Kempeleeseen Helin ja Kimmon luokse. Päivä oli mennyt rauhalliseen tahtiin vapaapäivästä nauttien. Takana oli kuitenkin seitsemän päivän työputki ja varsinkin jalat tuntuivatkin juuri siltä. Pohkeet olivat hivenen jumissa ja etureidet viikon kävelyistä hiukan arat. Suunnitelmana oli käydä lauantaiaamuna lenkillä Kempeleen poluilla ja teillä, testaillen kalustoa ja avaten kropan jumeja. Kimmo oli rakentanut Salsastaan Tähtisadeajopyörän ja Heli arpoi maastopyörän ja cyclocrossin välillä. Minun tapauksessa pyörävalinta oli selvä, mutta postipekka oli kiikuttanut torstaina uudet Schwalben Thunderburtit korvaamaan silestoneiksi ajettuja Geaxin Barroja. Thunderburteista ei ollut itsellä aiempaa kokemusta, joten testilenkki oli enemmän kuin paikallaan. Puolentoistatunnin päästä mielikuvana oli, että hiton hyvät kuivan ja kovan pinnan renkaat, joissa riittää sivuttaispitoa ja rullaavuus on erinomaista luokkaa. Kun puntarikin tykkäsi renkaista (433g / 417g, jopa kokonaista -35g verrattuna Geaxeihin! :),  ei niiden asentaminen tuottanut tuskaa. 


Testilenkin jälkeen tankattiin menetettyjä kalorioita ja huilattiin hetkinen. Siinä vaiheessa saatiin lisäystä matkaseuraan, kun tuore Ironman-nainen Lavosen Suvi lähti mukaan reissuun. Niinpä Kimmon ja Helin baijerilainen sai kuskattavakseen kontillisen kasseja, yhden syslorossipyörän ja katollisen polkupyöriä niiden omistajien lisäksi. Ei muuten tuottanut mitään ongelmaa, kamat sopivat nätisti kyytiin ja pyörteline vislasi korkeata c:tä kun Kimmo suoristi oikeata jalkateräänsä matkan aikana. Ei voi kuin kehua tuommoista matka-autoa!

Saavuimme puolin kahdeksan maita Jyväskylään ja suuntailimme keskustan omppuhotelliin majoitukseen. Täytyy sanoa, että omenahotellin konseptissa ei tuhlata tyhjänpäiväistä tilaa mihinkään joutavuuksiin. Neljä henkilöä, matkatavarat ja kolme polkupyörää sopivat kyllä siihen yksiöön, mutta siinä liikkuminen oli kuin live-tetristä. Jotta yksi saattoi liikkua yhtään, täytyi toisten liikahtaa saman verran. Hitusen liioiteltuna. Joka tapauksessa majapaikka hoiti hommansa ja edullisesti. Ristorante Pizzeria Maria hoiti seurueen iltapalapolitiikan totutun hyvään tapaan. Itse tyydyin kanakoriin, joka sekin oli hitusen liian tuhtia tavaraa. Sokeriarvot tykkäsivät hivenen kyttyrää hiilarilatauksesta, ja huolena oli että menikö hivenen yli. Ehkä.

Kimmon Salsa ja minun Santa Cruz eteisessä, Suvin..hetkien, Giantko se nyt oli? yöpyi naulakon alla pystyssä :) Helin Kona sai yöpaikan Bemarin tavaratilassa.

Vakipaikaksi muodostunut Ristorante Pizzeria Maria ei pettänyt tälläkään kertaa. Vatsat täyttyivät! Naapuripöydässä stand-up -miehet Tommi Tuominen etunenässä heittivät kohtuullisen levotonta läppää kuullessaan, että poro-pitsan pääraaka-aine oli loppunut. Kuvitelkaa loput :) Ai niin, Robert Petterson on kyllä huikea!
Polkupyöräilijän Juhlapäivä
Aamu avattiin illalla marketista ostetuilla aamupalatuotteilla ja kahvilla. Porukka sai muuten yllättävän kivutta hoidettua kisakamppeiden pukemiset ja muut aamurutiinit huolimatta postimerkin kokoisesta tilasta. Yhdeksän maita lähdimme suuntaamaan Saarenmaan koululle. Aamusumu väritti hiljaista Jyväskylää ja loi mahtavan aamutunnelman. Mittari näytti n.13-14 astetta siinä vaiheessa.

Nakkasin korvanapit korviin ja valitsin sopivaa hengennostatusmusaa: teemaan sopivasti saavuimme vaparaatasta polttaen Saarenmaan koululle. Välittömästi kun navigaattorin ohjeet päättyivät, näkyi tien varressa ensimmäinen liikenteen ohjaaja. Ihan loistavaa! Merkkinauhaa ja muuta rekvisiittaa oli viritetty komeasti koulun piha-alueelle. Loistava juttu, välittömästi tiesi tulleensa pelipaikoille! Liikenteenohjaajia taisi olla peräti kolme kappaletta viittomassa suuntia sillä n.200m matkalla, joka ensimmäisestä kaverista oli viimeiseen kaveriin. Aika seppä olisi saanut olla jos olisi pystynyt sekoilemaan siinä vaiheessa itsensä jonnekkin, minne ei olisi pitänyt. Kenttämestarilta tuli ohjetta leppoisaan tyyliin turhia hötkyilemättä. Baijerilainen saatiin hyväksyttävälle paikalle koulun pallokentän reunaan. Eikun numerolapun hakuun. 

Lähtöpaikka oli koulurakennusten välisellä pihamaalla, suunnaten vasemmalle Saarenmaantielle.
Numerolapun kiinnitystä, ei se kyllä tuossa järjestyksessä mennyt ja onneksi hehku välähti riittävästi...lappu tuli kiinnitettyä kuten pitikin :) Kuva: Studiowoima

Kovaa ajoa
Lähtöryhmityksessä. Olisin kyllä kernaasti ottanut vierelleni muitakin kuusamolaisia ja Cycloksen kuskeja. Ei ole vielä ottanut tulta allensa, vaikka olen mainostanut tapahtumaa. Ei ole helppoa ei..no, seuraa saa kyllä kun menee pelipaikalle! Kuva-arvoitus, "missä Jallu luuraa?". Kuva Lasse Vuori

Startti tapahtui klo 11. Topparin Jaakko, Miettisen Olli, Tukin Heikki, Kimmo ja kumppanit huolehtivat siitä, että vesi valui silmäkulmista samantien kun johtoauto lähti alta pois. Ei tainnut vauhti tippua alle neljänkympin kertaakaan ensimmäisellä 2km asfalttiosuudella. Ylämäkiin sai latoa ihan surutta, tosin imuhyöty oli aikamoinen ja ajo lähti kohtuu helposti liikkeelle. Keularyhmä repi kuitenkin väkisin eroa harrastelijoihin ja itse kurvasin jonkinlaisessa kakkosryhmityksessä ensimmäiselle soratieosuudelle. 

Keulaporukka jossa Kimmo kylmän viileänä, meikäläinen näkyy hämäränä hahmona takana. Kuva Lasse Vuori.

Tässä vaiheessa oli vielä kohtuu sujuvaa, vaikka melkoista haipakkaa mentiinkin. Kuva Studiowoima.
Tässä vaiheessa kärkiryhmä oli reipinyt eroa ja pienempiä ryhmiä syntyi sinne ja tänne. Lähdin tekemään vetotöitä Suville kuvan takaosan mäen laelta. Kuva Lasse Vuori.
Happi oli yhtäkkiä tiukemmassa kun ylämäkeenkin tuutattiin ihan hyvää tahtia. Näkyi kelpaavan muillekin tuo tahti.


Mäkijalka ei ollut hassumpi. Ei mikään loistelias, mutta jotenkin se sujui kuitenkin. Ensimmäiset polut sujuivat mukavasti, ei ollut minkäänlaisia ongelmia pysyä vauhdeissa. Ensimmäinen teknisempi osuus jossain 7-8km kohdalla näytti tuovan ohjelmaa osalle porukkaa. Kuskia oli pitkittäin ja poikittain kivikon keskellä ja reunoilla. Helin kisa meni ilmeisesti juuri tähän kivikkoon. Etukiekon tuubi puhkesi johonkin kivikon "miinoista" kun Heli ei päässyt valitsemaan omaa ajolinjaansa. Kisa meni valitettavasti siihen. 

Kimmo kertoi jälkikäteen ajonsa menneen "päin helvettiä". Tarkoittaen siis sitä, että hän ei pystynyt ajamaan normaalilla erittäin kilpailukykyisellä tasollaan. Kunto ei vaan ollut sitä mitä mieli olisi käskyttänyt. Suvin kisa eteni ilman isompia murheita, mäki nousi vahvuuksien mukaisesti, polkuajo tuotti jonkin verran ohjelmaa. Pyörän vaihteet eivät kuulemma toimineet kuten olisi toivonut ja ketjutkin tippuivat matkan varrella ainakin kerran. 

Itsellä kaikki reitin alaspäin viettävät osat ja polkupätkät menivät hyvin. Mutta ylämäkiajaminen alkoi hiipumaan jo ensimmäisen kierroksen loppua kohden. Lehmämäessä tiputin ketjut kertaalleen, kun pöljyyttäni sähläsin vaihteiden kanssa. Sen verran otti kierroksia, että kun pääsin pyörän selkään hyppäsin putkelle ja ajoin samantien parin kolmen kaverin ohi. Pitäiskö tuo tunnetila saada jotenkin pysyväksi kun pyöräkin alkoi heti kulkemaan pienissä sievissä aggrehuuruissa? Joka tapauksessa menetin vähitellen yhden selän silloin, toisen tällöin. Kroppa alkoi taipua diisselimoodiin. Huumori säilyi siitäkin huolimatta, reitti kun meni hienoissa paikoissa ja ylipäänsä fiilis oli kunnossa. Jostain syystä horisonttiin häipynyt Suvi ilmestyi näkökenttään kierroksen loppupuoliskolla. Ajoimme kierroksen loppuun yhtämatkaa. Heli tarjosi juomaa huoltoalueella, kiitokset siitä! 

Toinen kierros ja maaliin
Tuntemukset olivat aika puutuneet kun lähdimme toiselle kierrokselle. Suvi odotteli minua mukaansa ja huuteli että "alahan tulla sieltä!". No minä tein työtä käskettyä ja tein taas vetotöitä kykyjeni mukaan alun asfalttipätkällä. Soralle päästyämme en vaan enää kyennyt samaan vauhtiin. Suvi jatkoi omaa tahtiansa.

Lopulta vo sanoa, että ensimmäinen kierros meni kohtuudella 1h 21min, mutta toinen kierros alkoi tuntua loppua kohden lähinnä kohtuuttomalta! Ei vaan kyennyt tekemään yhtään mitään kovemmissa nousuissa. Hartiat ja olkapäät alkoivat puutumaan, samoin alaselkä, takareidet ja pohkeet. Maitohappoko lie jäänyt lillumaan niin kovin lihaksistoon? Reumaatikon jäykistyneet nivelet lienevät joutuneet liikkumaan väkisin, mikä on sitten provosoinut lihaksistoa. Liian kovaa touhua, liihan vähällä treenillä. Ei siinä sen kummempaa. 

Joten ei ollut mikään suuri ihme, että Liljan Harri tulla pölisteli rinnalle ja ohi reitin kääntyessä Puuppolan suuntaan ja kohti itäisintä osaa. Kypärää vaan kumartaen miehelle, täysjäykällä sinkulalla sielä taas painettiin ja kuskikaan kun ei ole mikään pieni keijukainen niin rujoa oli se survominen jyrkissä ylämäissä! Mutta voimaa oli ja sinne se vaan häipyi tasaisen varmasti. Ykshaukisen kierrossa olimme vielä kimpassa, mutta Lehmämäen n.20% nousussa Harri survoi siihen malliin singulaariansa, että ei voinut mitään. Taas tiesi miltä tuntuu kun on tikkuaskissa vain palaneita tikkuja! Tosin se mentiin mitä oli käytettävissä, eikä annettu periksi. 

Muuten, reittimestari Jouni Ollikaiselle tässä kohdassa suurkiitokset! Nimittäin tämä Ykshaukisen kiertävä reitti ja ne Pukkalan peltojen nousut olivat upeita vaikkakin raastavia! Ja se kannustus! Eipä ole ikinä saanut sellaista huutoa ja taputusta kuin siellä! Kiitokset niille joille se kuuluu! Huutelinkin terveisiä Kuusamosta ja että ensivuonna tavataan :)
 
Viimeisellä kilometrillä, kohtalaisen helpottuneena vaikka joka paikkaan koskikin. Naama on ihme mutrulla :) Kuva Studiowoima


Rushin pullo oli minun :) Kuva Lasse Vuori

Sijoitus oli lopulta 44. kun kahdelle kierrokselle starttasi miehissä 92 kuskia. Aika oli samaa luokkaa kuin aiemminkin eli tällä kertaa 2:48,04. Taisi kuitenkin tulla nopein loppuaika, reitin ollessa kyllä hitain niistä kolmesta joihin voi verrata. Että pitää olla siihen kuitenkin tyytyväinen. Kiitokset vielä kerran, kyllä kannatti tehdä reissu vähän kauempaakin! Mukava oli reissata hyvässä seurassa, kiitos Kimmo, Heli ja Suvi! Ja onnea Suville ja Tukin Heikille, molemmat pokkasivat kakkossijat! Ja onnea Miettisen Ollille, joka putsasi pöydän miehissä, naisten nopein oli Sini Alusniemi.

MIettisen Olli putsasi pöydät, ansaitusti! Loppuaika huima 2:05

Lavosen Suvi naisten 2. ja Tukin Heikki miesten 2. Komiasti!


Tulokset ja linkkejä kuvagallerioihin järjestäjän sivujen kautta.