tiistai 8. heinäkuuta 2014

Ensin se kiipeää ylös ja..

Ja sitten se tulee alas. T1:n tinkimättömän periksiantamaton ominaisuus. Kuin hämähäkki langallaan.


Aina ei mene ihan ku strömssöössä, mutta...
Parisataa tekstiä aiemmin aloittaessani kirjoittelemaan juttujani, lähtökohtana oli kertoa omista diabeetikon kokemuksista niin arjessa kuin erilaisten liikunta- ja urheilusuoritusten yhteydessä. Kuten yleensäkin tapaa käydä, jossain matkan vaiheessa mukaan tulee muitakin kerronnan kohteita. Minun tapauksessani pyörien rakentelua, osaspekulointia, harjoittelun havaintoja, reissukertomuksia kuvineen jne. Uskoakseni näkökulman laajentaminen on kiinnostanut lukijoita.

Kuitenkin diabetes on ja pysyy jokaisessa hetkessä mukana. Takana on noin kahdeksan vuotta tätä liittoa. Lääkäri kertoi 35-vuotiaalle minälleni olevani erittäin vahvasti ykköstyypin kaveri. Sillä hetkellä sokeriarvot huitelivat kolminkertaisissa lukemissa nykyisistä ja ajatteleminenkin tuotti vaikeuksia. Tyhjä kuoreni riutui nykyisestä minästäni kymmenen kiloa kuivempana, heikkona ja voimattomana OYS:n sisätautiosastolla. Paino oli tipahtanut reilussa viikossa tuon verran. Hoitajat iskivät insuliinia olkapäähän ja mittasivat sokeria ympäri vuorokauden. Nukuin.

Kuitenkin elämänhalu oli voimakas. Tahto ja päättäväisyys olivat heti läsnä. Minulla oli äärimmäisen voimakas motivaatio nousta ylös ja elää elämääni, oli se sitten minkämuotoista tahansa. Silloin 9-vuotias tyttöni tarvitsi isäänsä. Vanhemmuuden side piti seitinohuen elämänlangan ehjänä, sitkeänä ja voimakkaana. Olin kuin hämähäkki tuulessa, kiiveten lankaa pääpyörällä.



Toisaalta tuon päättäväisyyden takana oli pari vuotta aiemmin eteeni sattunut putoamisonnettomuus, jonka seurauksena mursin lonkkani, ranteeni ja menetin kävelykykyni. Jälkimmäinen palautui ennalleen, kun lihashermotus alkoi toimimaan ja aivojen käskyt menivät taas perille. Muutaman päivän ajan tavoitteenani oli kyetä kiertämään osaston ympäri liikkumisen mahdollistavalla häkkyrällä. Ranne korjaantui ennalleen 3,5kk kipsaamisen ja sitä seuranneen kuntoutuksen jälkeen.

Kovat kokemukset ja henkinen toipuminen
Luun murtumat ja ruhjeet kuitenkin paranevat ajan kanssa. Kun kuntoutuminen sujui hyvin, minkäänlaisia jälkiä ei oikeastaan jäänyt fyysiseen tekemiseen. Putoamisonnettomuuden jälkeen henkisen puolen eheytyminen kesti kuitenkin pidempään. Muutama vuosi siinä meni. Aluksi näin painajaisia putoamisesta, mutta nekin laantuivat aikaa myöden. Arkiaskareissa tuolille nouseminen oli mahdotonta. Huimasi. Sanomalehden uutiset putoamisonnettomuuksista puistattivat ja kohottivat kyyneleen silmäkulmaan. Lukiessani tekstiä, kroppaan sattui juuri kuten tavoittaessani jäisen betonin aiemmin. Lopetinkin tuollaisten uutisten lukemisen, enkä ole tehnyt sitä sen koommin.
Diabetes muutti kuitenkin elämän pysyvästi. Siihen ei ole kipsiä, joka eheyttää murtumat. Eikä ole kainalosauvoja, jotka mahdollistavat liikkumisen. On vain ulkoisesti annosteltava insuliini, jolla pyritään imitoimaan haiman toimintaa. Näinkö raadollista se on? No ei ehkä ihan. Melkein. 


Vertaistuki on verratonta. Aluksi sitä oli yksin asian kanssa, mutta vähitellen on etsinyt eri kanavien kautta tukea omaan elämään ja siitä selviämiseen. Ystävät ja harrastukset ovat olleet tässäkin asiassa olennaisessa osassa. Sitä kautta on löytynyt muita ykköstyyppejä, joiden kanssa on voinut jutella ja vertailla kokemuksia. He ovat näyttäneet esimerkkiä, joka on luonut uskoa omaan pärjäämiseen. Henkinen eheytyminen on kulkenut käsi kädessä sitä mukaa, kun arkipäivä on lähtenyt sujumaan jollakinkaan tavalla. Henkinen jaksaminen ja usko omaan itseensä on olennainen asia tässäkin. Vaikeita hetkiä, päiviä ja jaksoja on silti väistämättä. 

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Miten nukut, miten, mitä ja milloin syöt? Kuinka paljon laitat insuliinia? Söitkö hitaasti imeytyvää ja vaikuttavaa hiilaria vai nopeaa sellaista? Miten liikut? Milloin ja millä intensiteetillä? Päivittäin, viikottain? Entä välipäivinä, lepojaksoina? Miten silloin insuliiniannostelu verrattuna aktiivijaksoon? Oletko muuten terve? Flunssakin vaikuttaa sokeriarvoihin, saati oksutaudit, tulehdukset jne. Pysyykö iho ehjänä? Kaikki haavat, naarmut jne. parantuvat hitaammin kuin silloin ennen. Joten, rasvaa jalkojasi ja pidä ihosi kunnossa. Ja niin edelleen. Kaikki todellakin vaikuttaa kaikkeen. 

Tuore esimerkki eiliseltä. Kävin ajamassa lyhyen, tunnin iltalenkin kaikessa rauhassa fiilistellen. Kroppa vaatii palauttelua kovemman kuormituksen jälkeen. Lenkille lähtiessä sokeri oli 7.8 ja tunnin päästä 5.0. Sinänsä ihanteellinen lopputulema, mutta silti melkoinen pudotus tasossa. Päivällistä syödessäni pudotin ateriainsuliinia yhden yksikön verran alemmas kuin muutoin, jolloin tuo lähtösokeri oli korkeampi, voidakseen laskea alemmas. Jos lähtötaso olisi ollut tuon 5.0 ja kotiin tullessa 2.2 niin silloin olisi ollut jo eri tilanne. Noin alhainen verensokeri (eli hypoglykemia alias hypot) olisi saanut kroppani hikoilemaan, tärisemään, olo olisi ollut huono. Oikeasti ei olisi ollut liikaa aikaa tuhlattavaksi. Hoppu olisi ollut syödä jotain nopeaa hiilihydraattia. Sitten, tuossa kohdassa harvoin riittää maltti olla syömättä liikaa sitä hiilaria. Jolloin seurauksena olisi mitä todennäköisemmin ollut hyperglygemia eli sokeriarvot olisivat nousseet tuplaksi ellei triplaksi normaalista. Tällöin taas olotila olisi jälleen huono, erittäin tunkkainen ja "raskas". Mitään ei jaksa tehdä, muuta kuin maata pitkällään. Väsyttäisi.

Pysy liikkeessä ja kropan virtaukset kiittävät
Vuosien mittaan olen todennut, että sopiva aktiivisuus pitää ison kuvan ehyempänä. Sokeritasapaino on kohtuu hyvä ja päivät täyttyvät oikeastaan ihan normaaleilla asioilla sen sijaan, että elämää hallitsisivat sokerimittari tai insuliinit. Säännöllisyys, hyvät unet, hyvä ja monipuolinen ruoka, kohtuudella herkkuja ja liikkumista. Siinä se ydin, joka on niin helppo tuohon kirjoittaa mutta ei aina niin helppoa toteuttaa. Itsellä kun sitten tuo aktiivisuus on vielä hivenen reippaampaa verrattuna normijantteriin.


Viimeiset 16 viikkoa näyttävät siltä, että liikuntaa on tullut n.205h, mikä tekee n.13h per viikko. Kilometrejä on kertynyt Santa Cruzin ohjaamossa n. 2700km. Intesiteetti on sitten vaidellut eri viikkoina ja kuukausina paljonkin. Joinakin viikkoina on korostunut hyötyliikunta ja joinakin sitten varsinainen pyöräilytreeni ja ajaminen. Varsinaisia lepojaksoja en ole pitänyt, koska välipäiviä tulee jokaiseen viikkoon ihan riittävästi. Yhden viikon flunssan olen tässä jaksossa tainnut sairastaa. Sokeritasojen hallitseminen on mennyt kohtalaisen hyvin tai hyvin. Mitään isompaa hässäkkää ei ole ollut missään vaiheessa ja siitä voi olla isossa kuvassa tyytyväinen. Mutta tarkkana on saanut koko ajan olla ja aina kun aktiivisemmalta jaksolta tulee hivenen rauhallisempaan kohtaan, mittari reagoi. Pojan talvipainosta on tipahtanut suunnitelman mukaan pari kiloa hyvään kesäpainoon. Sekin kielii siitä, että oikeita asioita on tehty. Ajamisen mittarit kertovat kuitenkin samaan aikaan, että talvella tehdyt voimatreenit ovat tuottaneet tulosta ja ajotaidotkin ovat kehittyneet.

Tavoitteita ja unelmia
Henkisen ja fyysisen jaksamisen eteen joutuu tekemään töitä. Siinä auttaa myös erilaiset tavoitteet, haaveet ja unelmat. 

Tälle kesälle kalenteriin on ruksattu oikeastaan vain 2.8.2014 eli Syöte MTB. Siitä on muodostunut viimeisten vuosien aikana itselle tärkeä juttu. Tämän vuoden teemana on pystyä ajamaan 60km reitti läpi entistä paremmissa voimissa ja positiivisin ajatuksin (sitä pyörän imaisevaa monttua ei tällä kertaa tulla etsimään sieltä Pärjänjoen pulevardilta!). Luulenpa että tätä kautta löytyy sitten se fyysinen suorituskin ja saan itsestäni myös ne voimat ulos mitä tuona päivänä on käytettävissä. Pari viikkoa sitä ennen käyn katsomassa Rovaniemellä ajettavia maastopyöräilyn SM-kisoja ja ajan samalla lauantaina tarjolla olevan ROLLO MTB-maastotapahtuman. Syksyllä on sitten rastit Tähtisadeajojen, Sorasyötteen ja Vesan Speciaalin kohdalla. Ainakin. Ja ties mitä soratieseikkailuja tässä ajetaankaan taas?



Haaveita ja unelmiakin pitää olla. Välillä pitää lentää mielessään vailla rajoituksia ja kuvitella mitä kaikkea voisikaan vielä tehdä. Pyöräilyn saralla unelmoin ajavani joskus Belgiassa Ronde van Vlaanderenin. Tai käyväni vaikkapa jossain etelän lämmössä ajoleirillä. Tai sitten ajamassa vuonojen maassa maastopyörää. Offroad Finmark ja 300km...aijai. Haaveilen T1-joukkueesta Levi24-tapahtumaan. Ensivuodesta onkin jo ollut puhetta muutaman kaverin kanssa. Tai jostakin vastaavasta ajotapahtumasta, jossa olisi yritykset tukemassa toimintaamme ja voitaisiin kerätä vaikkapa diabetestutkimukseen tai alueellisille järjestöille varoja omalla ajamisellamme.

Niin tai näin..."scio me nihil scire"


sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Maastopyöräilyä Kouvervaarassa vähän muuallakin

Suomen suvi. Nii-in.

Kylmyydestään huolimatta se on tarjonnut kaikenlaisia mtb-tapahtumia ja kisoja. Tuoreimpana tapauksena ajettiin lajin suurimmat massat keräävä Tahko MTB. Itsellä ei ole ollut aikoihin mahdollisuuksia matkustella näihin ja joskus se on ottanut aivoon enemmänkin. Toisaalta, vaihtoehtona on ollut tehdä jotain muuta asian eteen, kuin repiä hiuksiaan päästä. Niinpä viimeisen viikon aikana ajoin maastoa monipuolisesti ja paljon. Päätin jatkaa hyvää rytmiä ja tunnetta juhannuksen reissujen jäljiltä. Niinpä ajoreissuja merkkaantui tiistaille, keskiviikolle, torstaille, lauantaille ja sunnuntaille, eli tälle päivälle.


Jos mies ei pääse kauemmas reissuun, niin pääsee se aina niin kauas, kuin jaksaa pyörällänsä ajaa. Maantieteellistä etäisyyttä en kerryttänyt yhdelläkään lenkillä mitenkään erityisesti, mutta maastokilometreja tarttui vyölle mukavasti. Seassa metsäautoteitä ja pakollisia asfalttisiirtymiäkin - sitä mitä meidän palkiset tarjoavat. Ajoa kertyi 15h ja matkaakin 245km. Kun edellinen viikkokin tuotti reilu 10h/200km, niin voivottelun sijaan tuli vyölle ihan mukavasti ajamista. Hurjaa muuten ajatella, että esim. Taho MTB:ssä hurjimmat ajoivat kerralla tuon meikäläisen kuluneen viikon matkan! Onnea näille kestävyysihmeille!

Kouvervaaran reissu
Alla on kuvasatoa tämän päivän Kouvervaaran maastoreissulta. Kouvervaarahan on Yli-Kitkan Vasikkaselän itäpuolella, Jäkäläniemestä koilliseen. Posion puolella samalla kohdalla Yli-Kitkaa on Tolvanniemi. Kouvervaara on hivenen yli 400m korkeimmalta kohdiltaan ja sitä ennen ajeltiin Naatikkavaaran vierestä, joka kohoaa 431m korkeudelle. Että maisemat olivat upeita vaaramaisemia ja Yli-Kitkan näkeminen sykähdyttää aina. Ajoimme Kuusamon keskustasta Heliharjun kautta Puolavaaraan, josta Junganharjuun ja Oivangin leirikeskukseen. Sieltä jatkoimme maastopyöräreittiä Könkäänniemen kodalle, ylitimme Kotalammen viereisen suon pitkää pitkososuutta pitkin ja jatkoimme kohti Naatikkavaaraa. Sen vieressä piipahdimme komean soranottopaikan harjanteella katselemassa maisemia. 

Naatikkavaaran kupeesta etenimme Jäkäläniemeen ja sitten alkoikin kiipeäminen Kouvervaaraan. Siinä riittääkin sitten kiikkumista, sillä n.260m tasosta pitää hilata ruhonsa n.370m tasalle :-p Jyrkin kohta on niin jyrkkä, että vain kovimmat mäkikauriit jaksavat punnertaa sen ylös. Esa tienasi pirulainen pullakahvit tänään! Sen verran meni okuläärit huuruun siinä hommassa, että meikäläinen ajoi metsäkoneen uralta erkanevan viimeisen polkupätkän viitan ohi ja niin sitä sitten ihmeteltiin seuraava puolituntia, että missähän se polku on ja missähän se kota on...?! 

Tehtiin ekskursio umpimetsään ja könyttiin välillä niin umpisessa, että hyvä että läpi päästiin. Onneksi tuli katetta kevyen kuitupyörän rakentamiselle, sitähän on köykäsempi työntää, kun metikossa könyää...! Noh, aikamme "suunnistettuamme" otimme lusikan kauniseen karvaiseen kouraan ja palasimme kiltisti siihen kohtaan, missä viimeksi oltiin kartalla. Ja katso: siinähän se reitille osoittava kylttikin oli! Niinpä tietysti. Mun on todellakin mentävä sinne silmälääkäriin...no, sen verta pitää sanoa puolustukseksi, että ajokaverit ajoivat ihan samalla tavalla ohi siitä paikasta ja toisaalta kyltti olisi saanut olla pari metriä aiemmin esillä, eikä siinä käännöksen sisänurkassa puskien keskellä. Seli seli!

Pieni kiipeäminen siitä ja niin olimme Kouvervaaran kodalla. Yllätys olikin suuri, kun hokattiin ettei liiterissä ole polttopuita! Kaupunki on lopettanut puutoimitukset ilmeisesti jo viime talvena. Maastopyöräreitti kun pohjautuu Susi-Kallen hiihtolatureittiin ja sitä ei taidettu enää ylläpitää myöskään kuluneen kevättalven aikana. Henkilökohtaisesti olisin kyllä sitä mieltä, että pari mottia halkoja Kouvervaaran kodalle ei ole mikään investointi tai toisaalta siinä ei säästetä juuri mitään. Kulutus ei ole kovin kummoinen, koska saavutettavuus ei ole maailman helpoin. Katsotaan, onko asia sitten lopullinen. No, saimme kuitenkin raavittua sen verran kalikkaa tulen syötiksi, että paistoimme makkarat ja tulistelimme kaikessa rauhassa. 

Sen jälkeen laskettiinkin sitten parin kilometrin verran vaaran pohjoispuolista osuutta alas ja suuntasimme Kouverpuron laavun kautta Keräsniemen ja Salmisen väliselle soratielle, jota pitkin sitten palasimme takaisin päin. Lopulta tulimme sitten Posion tietä Rantalahteen ja siitä eteenpäin VT5:n varren polkuja keskustaan. Komea päivä maastoretkellä! Pyörä oli liikkeessä 4h 22min (sisältäen sen ekskursion Kouvervaaran metsiköissä ehkä n.20min) ja matkaa kertyi 81km ja risat. Kaikkiaan päivään meni kuutisen tuntia. Komea reissu jälleen, kiitokset Jaskalle, Lasselle, Esalle ja Henkalle! 

Nyt on syytä ottaa happea ja palautella nätisti. Kuulostella, mitä kroppa tuumii tämmöisestä "kuurista". Se ei meinaa sitä, että makoilisin sohvan pohjalla ensi viikon. Ei todellakaan. Mutta ajaminen on lyhyttä ja palauttavaa. Joskin mäkitreenit jatkuvat heti kun koivet palautuvat siihen malliin, että kannattaa lähteä niitä taas kiusaamaan. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin.


Menomatkan possujunaa lähellä Oivankia
Vielä pitää harjoitella tätä kuvan ottamista itselaukaisimella :) No, sielä me ollaan rivissä, minä oikealla :)
Paikka on siis Könkäänniemi

Henkka, Lasse, Esa ja Jaska. Ja minä.

Kotalammen vieressä oleva suo, jonka ylitse on rakennettu satojen metrien mittainen pitkospuuosuus. Kunto alkaa olla kyseenalainen, vaikka vielä siitä meni ajamalla yli. Ritinä tosin kävi monen lankun kohdalla. Ongelmana tässä on se, että keväällä vesi on lankkujen pinnan tasalla ja ylikin monin paikoin. Reitti pitäisi saada linjattua uudelleen kuvan oikean reunan kuivaa aluetta pitkin. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritetään..
Lassen tyylinäytettä, teräsmies on hiljakkoin hommannut maastopyörän ja oli ensimmäisellä näin pitkällä reissullaan mukana. Komeasti ajoi!
Kaluston ja varusteiden ihmettelyä. Näillä reissuilla annetaan vinkkejä ja jaetaan kokemuksia. Kaikki oppivat jokaiselta keikalta jotain. Tässä luodaan kuusamolaista maastopyöräkulttuuria.
Naatikkavaaran vieressä, Kalliolampien sivussa on komea soraharju ja soranottopaikka. Kiipesimme harjulle katsomaan maisemia. Tässä suunta länteen.
Horisontti etelään, Vasaraperä ei ole kaukana - kuvan oikeassa reunassa.

Naatikkavaara (431m), suunta pohjoiseen





Taas matkaan..
Tässä mennään Jäkäläniemen ja Mäntyniemen välisellä Mäntyniementiellä kohti Kouvervaaraa.

Eräs hienoimmista sorateistä Kuusamossa
Upea Yli-Kitka, kansallisaarre.
Ja sittenpä ollaan jo kiipeämässä ylös. Jaska etualalla olisi ajanut ylös, mutta ketju hyppäsi tuolla notkossa paikoiltaan ja sen jälkeen olikin vaikea päästä enää vauhtiin. Kulmaa kun riittää tässä kohtaa ja jyrkin osa oli selän takana. Esa meni ajamalla ylös!


Tässä retkeillään metsässä :) Hyvin me vedettiin taas! Kunnes mietittiin hetki ja palattiin kiltisti takaisin lukemaan sitä opasteviittaa, joka ohjasi...
...tänne eli Kouvervaaran kodalle.

Kaikki omistamani maastopyörät ovat nojanneet Kouvervaaran kodan nurkkaan, niin oli Highballinkin vuoro.
Reilun tauon jälkeen jatkettiin kohti pohjoispuolen laskua. Sitä ennen nautiskeltiin huikeasta vaaran polusta ja upeista maisemista. Kaikki vaivat palkittiin!

Suunta Halkaisijaa kohti. Säväyttää joka kerta!


Samaan rahaan saa vielä katseltavaksi Pyhävaaran sekä Rukan maisemat, kun on laskeuduttu jo hivenen Kouvervaaran reunaa pohjoispuolelle.

Pohjoispuolen singleträkkiä. Kulmaa riittää tässäkin heti kohta edessäpäin.
Lopussa pätkittiin soratietempoa, vauhtia piisasi...

p.s. blogipostaus nr. 200 sai bittitaivaan valaistuksen. Kiitos kaikille lukijoille! Erityisesti kiitos kaikista kommentoinneista!  Teitäkin on ollut todistettavasti joku muukin, kuin hakurobotti tai muu spämmikone. Ensimmäinen postaus lähti näppikseltä 8.4.2010 joten reilu neljä vuotta tässä on kirjailtu ja kuvitettu sokerimarinoitunutta maailmaani!

Suomi
51620
Yhdysvallat
4286
Venäjä
2141
Saksa
733
Ranska
384
Yhdistynyt kuningaskunta
383
Ruotsi
322
Alankomaat
292
Kanada
165
Kiina
126

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Takaisin ajorytmiin

Rukan kisaviikonlopun väsymykset levättyäni viikko sujui Santa Cruzin satulassa. Tarkoitus oli ajaa runsaasti ja monipuolisesti. 

Tiistaina ajelin jäseniä avaavan rauhallisen viikkolenkin asfalttiteillä seuran porukoiden kanssa, 1,5h ja 35km. Keskiviikkona korkkasin kesän varsinaiset mäkitreenit Kapustavaarassa, tehden napakan reilun puolen tunnin pyramiditreenin ja sen päälle ajoin kotiin, pumppasin vähän lisää paineita renkaisiin ja suuntasin viikkotempopaikalle Sänkikankaalle. Ajoin 5km tempon ja palauttelin kotiin. Hyvä yhdistelmä maastoa ja vk/mk -paahtoa asfaltilla yhteensä 2h ja 45km. Maastopyörällä siis sekin. Torstaina ajelin Nissinjokivarren maastoissa sekä VT5:n varressa, vajaan 2h ja 27km. Hyvää palauttavaa retkeilyajoa. 

Nissinjokivarren metsäpolkuja, tai ei tuossa polkua ollut mutta ura josta pääsi ajamaan. Mukavaa "freestyle-ajoa"
Highball Nissinjokivarressa

Syötteen poluilla
Perjantaina eli juhannusaattona hokasin aamulla 10 aikaan, että Oulun suunnalta olisi tulossa porukkaa (Kimmo, Heli, Sampe) Syötteelle maastopyöräilemään. Muitakin fillarifoorumilaisia huuteli tulevansa paikalle. Pikaisen pohdinnan jälkeen virittelin kamppeet kasaan ja kurvailin mukaan. Kuusamosta on vain reilu 100km Syötteelle, joten päiväreissu niihin maisemiin onnistuu loistavasti.

Syötteen polut tarjosivatkin taas mainiota maastopyöräilyä. Suuntasimme kolmen hengen porukalla (Heli, minä, nimim. Nappulakenkä) Pitämävaaran uudistetulle lenkille, jossa päästiin testaamaan uusi reittiosuus vaaran ja kansallispuiston rajalla. Kimmo ja Sampe lähtivät omalle kuumotuslenkilleen.  Liikennettä näytti olleen jo sen verran, että orastava polku oli muotoutunut kuntan pintaan. Jahka kesä on ohi, tamppaantuu polku hyväksi. Nyt sai olla vielä tarkkana, ettei ajellut muutamasta käännöksestä ohi. Tai näin tapahtuikin, mutta hoksottimet pelasivat sen verran, ettei isoja harhailuja päässyt syntymään. Reitti on varsin polveilevaa, osin teknisempää mutta ihan hyvin rekeilyvauhdilla ajettavaa maastoa. Syöte MTB:tä ajatellen on kuitenkin selvä, että ajokiiman pitää olla kunnossa, jalkojen ja kropan virkeänä ja hereillä kun sitä seikkailua lähdetään taas ajamaan 2.8.2014. Vaativa reissu siitä taas tulee!

Pitämävaaran kierroksen jälkeen jatkettiin vielä Pärjänjoen rantapulevardille, joka kierrettiin vastapäivään. Kun soraistettu laskuosuus loppui, pääsi mies ja Highball tosi toimiin oikeastaan ensimmäistä kertaa pyörän kasaamisen jälkeen. Ja katso, pulevardin juurakot ja kivikot tuntuivat taittuvan aika mukavasti? Tai siis kohtuullisen sujuvasti? Oikestaan kerran aiemmin (viime vuonna Syötteen PSM-tempojen jälkeen ajetulla MTB-reissulla) on tuntunut yhtä sujuvalta haastavammassa maastossa. Mistähän nyt tuuli? Takana oli kuitenkin jo reilu 30km maastoajoa, kroppa jo hivenen väsynytkin mutta ajovire vielä ihan hyvä.


Tässä ollaan Pitämävaaran uuden reittilinjauksen polulla. Kyllä siihen pikkuhiljaa alkaa näkyvä polku muotoutumaan. Ympärillä oli mahtavaa vanhaa metsää.
Pärjäjoen pulevardin takalistoa hivelevää pintaa
Laitetaan suurin osa tästä hyvästä pyörän piikkiin. Vaikka miehessäkin on tapahtunut kehitystä. Nyt sen ymmärtää lopullisesti, kuinka huippuluokan jäykkäperärunko laadukkaalla voimansiirrolla ja hyvillä kiekoilla voi toimia myös epästasaisella alustalla. Kiertojäykkä runko tekee ajamisesta suoraviivaista. Voimia ei kulu rungon ja voimansiirron vetelyyteen. Highballin tapauksessa hivenen pidempi vaakamitta scandaliin verrattuna tuo vakautta. Epätasaisuuksista mennään yli, eikä jäädä koluamaan jokaista koloa. Myös leveämpi ohjaustanko auttoi ihan älyttömästi polveilevassa maastossa. Koko reissulla ei ollut ainoatakaan tilannetta, jossa olisi OTB ollut lähelläkään. Ehkä olen myös oppinut vihdoinkin sen, että rengaspaineilla on todellakin väliä. Ajelin n. 1,7 bar / n.24,6psi paineilla ja se tuntui olevan sisuriviritteisille 2,25" rocket roneille hyvä. Sopivasti joustoa ja pitoa. Digitaalisen painemittarin hankita oli enemmän kuin hyvä asia. Nimittäin jalkapumppuni mittari ei pidä alkuunkaan paikkaansa ainakaan 1-2,5 barin paineilla. Sen mukaan kun pumppaa takaa sen, että meno on pomppivaa. Maastopyöräilyn korkeakoulua tuli lopulta 3h 15min ja 48km.

Juhannuspäivän ilta Muovaarassa
Syötteen reissun jälkeen keskityin juhannuspäivän tankkaamiseen tutkaillen samalla mihin sitä lähtisi illalla ajelemaan? Sateen kun piti loppua iltapäivästä ja ennusteet lupailivat komeata juhannuspäivän iltaa. Suunnaksi valikoitui idän soratiet ja maastopolut. Tarkemmin kohde oli Muovaara ja sen ympäristön polut. Mikä reissu siitä tulikaan! Vitsit että löytyi hieno metsäautotien ja maastopolkujen reitti Kuoringintien ja Kajavantien välistä. Muovaaraan nousu oli myös mieleenpainuva, tie meinaan nousee suoraan korkomerkkiä vasten niin, että viikon ajeluista väsyneet koivet alkoivat puutumaan ihan tosissaan kipakassa nousukulmassa jyystäessä. Nousua tuli yhdellä kertaa n.90m joten kyllä siinä töitä sai tehdä, että pääsi Muovaaran laelle kuulostelemaan linnun laulua ja nauttimaan auringon paisteesta. Monet kerrat olen sinne aikonut mennä tutustumaan, mutta nyt vasta sain aikaiseksi lähteä. Kyllä tosiaankin kannatti. Vielä jäi monta retkikartan katkoviivaa tutkimatta ja minusta tuntuu, että alueella on eniten ajettavaa polkua Kuusamon ympäristössä Kouvervaaran reitin lisäksi. Hieno paikka! Valitettavasti vaaran laelta ei ole enää kovin hyvää näkymää ympäristöön, kun nuoret männyt ovat kasvaneet sen verran, että hyvät maisemat peittyvät. Yksi hakkuuaukko idän suunnalla kuitenkin avasi maisemia hienolle Muojärven-Kirpistön seudulle. Vaaralta laskeuduttuani suuntailin Luikonkankaan ja Kuoringinmäen välisiä maastopolkuja sekä metsäautoteitä takaisin kotia kohti. Hieno reissu jälleen ja jäseniin kertyi ajoa 2h 40min ja 46km. 

Kuoringintien ja Kajavantien väliseltä pätkältä

Muovaaran pohjoispuolelta tuleva metsäautotie, jota pitkin saa kiikkua n.90m ylöspäin ennen kuin huippu on saavutettu.
Tie päättyy lähellä huippua ja jatkuu polkuna ylös. Parhautta.

Talvella vaaran laelle kulkee latu ja hivenen alempana on kota.


Muovaaran kota, taitaa olla paikallisen kyläyhdistyksen tekemä ja ylläpitämä.
Muovaaran laelta ei nähnyt kovin hyvin mihinkään, mutta hivenen alemmas laskeuduttua tulee vastaan hakkuuaukea, josta avautuvat tällaiset näkymät. Idän korkeat tunturit siintävät horisontissa, joku näistä (ehkä tuo vasemman puoleisin) on Venäjän puolen Nuorunen, joka on n.600m.


Hienoa metsäautotiepätkää kohti Kuoringinmäkeä.

Vaikka Kuusamon kelit ovatkin olleet todella kylmät ja sateiset (alkuviikosta oli lumet maassa) niin ei se ole silti estänyt hyvän ajoviikon kerryttämistä. Kun on vain kyttäillyt sääennusteita ja pukenut hyvin vaatetta päälle. Talviajokamppeilla onkin saanut mennä ihan surutta. Mutta ajaminen on maistunut erittäin hyvälle. Reilu 11h ja 200km tuntuu jäsenissä, mutta korvien väli kiittää!

Näistä linkeistä löytyy lisää kuvia:
Nissinjokivarsi ja VT5
Syötteen reissu juhannusaattona 2014
Muovaaran reissu juhannupäivän iltana 2014

Nyt lepoa, hyvää ruokaa, unta ja kohti uusia seikkailuja.