sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Munkin mittaisella Syötteen talvireiteillä

Ei ollut häävin oloinen keli tänäkään aamuna, mutta silti mieli teki ulkoilemaan talvireiteille. Syötteellä valmistaudutaan viikon päästä ajettavaan talviajotapahtumaan Syöte MTB Winteriin ja tiesin reiteillä olevan paljon kavereita. Joten eikun kamppeet kasaan ja menoksi.



En lähtenyt tavoittelemaan mitään koko päivän pajatson tyhjennysajoa, vaan rentoa fiilistelylenkkiä. Kun Mika lähti kaveriksi, tiesin päivästä tulevan erinomaisen. Ajo-olosuhde yllätti positiivisesti: reitit olivat jämäkässä kunnossa, vaikka viikonlopun oli satanut (ja satoi kaiken aikaa) nuoskalunta. Reittejä oli kuitenkin ajettu huollon toimesta eilen ja yön aikana ne olivat tiivistyneet hyvään iskuun. Samoin reittien vilkas trafiikki pitää huolen tamppaantumisesta.

Mikan kanssa sai ajaa nättiä vauhtia, juttua piisasi ja kuvaustakin ehti harrastaa, välillä erikseen pysähtyen. Tuvilla oli ollut liikettä ja lopulta Ahmatuvan munkkikahvit kruunasivat päivän retken.


Konga koristi harmautta


Päättäisivät nämäkin, että mihin asentoon sarvet pitää laittaa?


Ei meillä tylsää ollut ainakaan :)

Naava koreili erityisen komeana.



Tykky oli hävinnyt Ahmavaaran itäpuolen noususta.

Alako karvakinthailla tarkenemaan.

"...munkki, se munkki...ai että se munkki odottaa nousun laella".



Todettiin, että itäpuolen nousu oli erityisen kovapintainen ja todella nätti noustavaksi.


Selkävaaran kuusikoissa oli vielä tykkyä jäljellä.



Suomalainen pölkkypää.

Kaiken se kestää, vaikka taipuu.


Tuolla alla pärjäisi nätisti kovassakin pakkasessa. Liekö tuolla joku olisi ollut köllöttämässä?


Nimi vihkoon. Välitupa.


Annintuvalla tirisi.

"Talkin to me?"

Tähän puhekupla?

AO halusi kerätä talvipolut matkaansa :)

Munkin mittainen.


Ei sitä ole rennompaa hommaa, kuin ajaa parhaassa seurassa ja hienon luonnon keskellä. Ai että!


maanantai 4. maaliskuuta 2019

Hossan talvireiteillä 3.3.2019

Hossan punakylkinen metsäkansa, muinaiset kolmiopäät ja Pikku-Ölkyn vaikuttava jääputous saivat taas vierailijan käymään kylässä.




Hossan Talvireittien houkutus se vain on asia, joka vetää puoleensa. Värikallion reitin lisänä tämän talven tarjonnassa on Julma-Ölkylle johtava reitti, josta pääsee sitten edelleen kanjonijärven jään urille. Kelin salliessa aina Ölkynperälle asti. Kuka tietää kuinka pitkälle, jos kelkkaa on ajettu pidemmällekin, eikä tuisku ole tukkinut jälkeä.

Harmillisesti Jatkonvaaran kiertävä monitoimireitti ei kestänyt fatbikekuskin yhdistelmäpainoa ja sata metriä riitti kyntöhommia. Toivoa sopii, että reitti pohjustetaan siihen malliin, että ajaminenkin olisi mahdollista. Mutta onneksi nuo huippureitit olivat iskussa. Menkäähän testaamaan ja kokemaan mieletöntä kansallispuiston luontoa omin silmin. Takaan, että elämys on aivan erilainen kuin kesällä!

Komea Jatkonsalmentie



 

Jätin auton Pistonlehdontien ja Lihapyörteelle johtavan tien aurauslevennykselle ja ajoin pikkaisen lämmittelyä tietä pitkin.



Tässä on varsinaisen Värikallion talvireitin päätepiste. Tällä kertaa päätin lähteä ajamaan siitä kohti Mieskallionvaaran pitkää nousupätkää, edeten edelleen kohti Värikalliota.


Kesäreittien risteys. Sininen saavutus...

...ylittää talvireitin jatkuen vasemmalle. 


Tasaista nousua, kuitenkin ajettavaa sellaista.



Reitti laskeutuu Mieskallionvaaralta alas ja ylittää suon, joka oli hivenen tukkoisempi edellispäivän tuulen jäljiltä.



Tästä reitti jatkuu vasemmalle kohti Värikalliota. Puinen viittaryhmä on vanhaa latureittiperua. 



Värikallion "tanssipaviljonki".


Kalliomaalaukset löytyvät tuolta metsäniemekkeen takaa.


Täällähän se esiaikojen feispuukki on. Silta on tukevasti jäiden kainalossa.

Ei arvannut muinainen taiteilija, että nykypäivän pottapää poseeraisi kameransa itselaukaisimen alla, taustalla kalliomaalaukset.






Pyörä ei sitten nojaa seinämää vasten, vaan on omin renkain tanassa metrin päässä seinästä.

Sittenpä matka jatkui takaisin samaa reittiä, mitä äsken tulin.

Aurinko lämmitti!

Lisäsin reittimerkintöjä..

Muutama viikko ennen kansallispuiston avajaisia ajelin tälläkin suolla hankikelien siivittämänä. Mahtava reissu oli se!

Siinä jatkuu talvireitti kohti Lihapyörrettä. Muistutti kuusamolaista kevyenliikenteenväylää normiviikonloppuna. Käännyin vasemmalle.

Siitäpä kohti Julma-Ölkkyä.

Tulin siis tuolta takaa Värikallion suunnasta ja lähdin tuonne oikealle.

Tähänkin reittimerkki..

Talvireitti ylitti kesäreitin.

Siitä holjakkaasti alas. Takaisin tullessa sai päkistää kunnolla, mutta ajamalla tuli sentään.

Kuusamon puolella, Somerjoen ylityksessä. Silta oli uusittu.

Somerjoen Pitkäsuvanto olisi tuolla edessäpäin ja aikanaan tulisi vastaan Lihapyörteen laavu.



Kelkkareitin yli ja eteenpäin, kohti Ala-Ölkyn penkereitä. Reitti kulki kansallispuiston rajalinjassa.


Ala-Ölkyn maisemaa, aurinko paistoi juuri ja juuri metsähorisontin yläpuolella. 

Viimeiset sadat metrit mentiin yhteiskäytössä kelkkareitin kanssa. Reunassa kannattaa edetä.

Julma-Ölkyn kioski, taukopaikka ja venekuljetusten lähtöpaikka. Aurinko ei enää paistanut ja ilma alkoi tuntua jo aika raikkaalta. Lähtiessä oli n.-10°C mutta nyt oli jo viileämpää.

Julma-Ölkyn kalliomaalaukset ovat tuossa oikeanpuoleisen seinämän alareunassa lähellä vesirajaa.

Sitkansolan riippusilta.



Hetkinen. Täällähän on joku muukin?



"Elä karkaa, kuuletkonä"...karkuun meni poro.

Hieno sinertävä jääpurkauma. Liekö tulee lähteestä tuo vesi, kun on noin puhdas väriltään?

Ensimmäisen kapeamman kanjonijärven salmen läpi ja edessä vasemmalla odotti mahtava näky. Jälki oli välillä aika töisevää ajettavaa, lunta oli tuiskunnut uralle reilusti.




On tämä mielettömän hieno jääputous!




Toisen kapeamman kohdan jälkeen ura jatkui syheröisenä ja polveilevana...

...päätyen Ölkynperän laavulle (tuossa alemmassa kuvassa), jälki olisi jatkunut edelleen pohjoiseen, mutta en jatkanut enää pidemmälle.


Pieni tauko laavulla ja sitten keula takaisin päin. Keli kylmeni ja aurinko alkoi painua mailleen. Ura oli paikoin syvä ja kapeahko. 

Takaisin Pikku-Ölkyn puolelle.


Onhan tämä mahtavaa!

Keli oli muuten jo melko raitis, veikkaisin hivotellen jo -15° alapuolella.

Takaisin Sitkansolaan.


Karua kauneutta. Aurinko ei paljon kanjonissa näyttäytynyt.

Saavuin takaisin Julma-Ölkyn tielle, tankkasin evästä ja lämmintä mehua lisää ja lähdin paluumatkalle tuota sinistä katkoviivaa pitkin.


Saavuin takaisin suolle, josta Ölkyn suunnan uusin talvireitti lähti. Pakkasta oli jo lähemmäs -20°C.

Tässä ollaan jo talvireitin päätepisteessä, P-paikan reunassa. Jatkoin vielä jonkun matkaa autolleni Pistonlehdontien varteen.

Sellainen reittijälki. Vähän reilu parikymmentä kilometriä kaikkinensa. Tuo Värikallion ympyräreitti vastapäivään ajettuna on helpohko, eipä siinä ole kuin yksi nousupätkä. Julma-Ölkyn nauhareitti on polveileva, todella mukava sekin. Mutta sinne ei kannata lähteä tyhjin tankein, kanjonijärven ura voi olla töisevä ajaa, riippuen täysin säistä. Mutta taatusti kokemisen arvoinen!


Kaikkinensa mahtava sunnuntai-iltapäivän reissu! Sitten kun Jatkonvaaran monitoimiura olisi ajokelpoinen, niin johan tuolla on komeasti ajettavaa talvellakin. Sitten siellä näytti risteilevän kosolti lumikenkä- ja eräsuksiuria, joita voi myös hyödyntää. Ja luontokeskuskin on taas auki, että sieltä saa evästä ja viimeiset Hossan kuulumiset sekä talvireittien kartan. Se kannattaa käydä lunastamassa ennen reissulle lähtöä.