perjantai 25. heinäkuuta 2014

Tervaetapit, maastopyöräilyn SM-kisat ja muuta ajokuumottelua

Tätä kaikkea on mahtunut viimeiseen pariin viikkoon.


Kuka voitti?
Tervaetapit 11.-13.7.2014
Oulun ja Muhoksen raiteilla ajetut Tervaetapit saivat Tojotan keulan suuntaamaan kohti maalikylää, olihan sielä tiedossa maantiepuolen helmikisa pohjoissuomalaisittain katsottuna. Tervaetapeista on kasvanut muutaman vuoden sisään eräs kesän kohokohdista Pohjoisen ajokalenteriin ja kisa houkuttaa sentään jokusen etelän kuskinkin paikalle. Cyclokseltakin oli pitkästä aikaa kattava edustus eri sarjoissa ja menestystäkin saattoi odotella etukäteisveikkauksissa. Sitä tulikin erinäisten sarjavoittojen kautta, mutta myös maantiepyöräilyn nurjempaa puolta, kun naiset kokeilivat asfaltin kovuutta lauantain Montan maantiekisassa. Maantiekisojen kasat ovat kurjaa seurattavaa ja vaikkei asiaa suoraan todistaisikaan, niin kisafiilikset laskivat kuin lehmän häntä kun nuoret ystävät kokivat kovia. Onneksi kuitenkin pahimmilta vaurioilta vältyttiin, vaikka toipumisaikaa koitui ihan tarpeeksi.



Lauantaina olin hetken myös valmentaja, kun seurakaverin Esan kanssa sovittiin jo ennen kisoja, että minä vastaan tempoajon valmistautumisesta ja mies hoitaa ajopuolen. Käytännössä mies sai ohjeen tulla tiettyyn kellonaikaan paikalle ja siitä eteenpäin ei tarvinnutkaan tietää mitään :) Minä sanoin mitä mies tekee milläkin kellonlyömällä, ennen kuin varsinainen aikarauta käynnistyi ja Cervelon eturengas lähti halkomaan tuulta reitin varrelle. Tyhjät höntyilyt pois, keskittyminen itse asiaan, hyvä lämmittely ja loppu hoitui Raimo Vormiston opein: "Silakka, purista perseellä!". Ja katso! Mies tuuttasi kesän parhaan kisatemponsa, paransi omaa Montan ennätystään saaden hyvän fiiliksen etappien jatkoon. Tässä vain odotellaan manageri/valmentajasopimusta edelleen! Palkkiokin jäi kyllä puuttumaan...?

Lauantain Montan kisat olivat helteiset ja kisatapahtumien osalta ennakkonuottien mukaiset. Järjestävän seuran OTC:n vahva edustus eri sarjoissa takasi sen, että muilla oli tekemistä podiumille päästäkseen. Itselle jäi päällimmäisenä mieleen kokonaisuus: tuttujen kanssa porinointi, juomahuolto maantiekisan aikana ja hermoilu toisten kisaamisen johdosta.

Sunnuntaina ajettiin Koskikeskuksen kriterium-kisa, joka ajetaan eittämättä Suomen hienoimmalla korttelireitillä. Jokaisen suomalaisen lisenssikuskin pitäisi ehdottomasti tulla ajamaan tämä kisa edes kerran elämässään! Sunnuntaiaamuna olikin värinää ilmassa, kun yhtäkkiä huomasin parsivani edellispäivänä kadun pintaa maistelleen Ojalan Mintun maantiepyörän vaihteistoa toimintakuntoon, vajaat tunti ennen starttia. Minttu saatiin kisaan ja vaihteetkin pelasivat kohtuudella. Päivä sujui kuvia ottaen (lainakameralla, omasta sippasi akku jo lauantaina iltapäivästä, enkä älynnyt ottaa laturia mukaan).

Rytinää
Kunnes alkoi taas tapahtumaan! Hiippailin elitemiesten kisan aikana pitkin reitin vartta napsien kuvia. Kunnes tulin Tuiranrantatielle, Toivoniemen puoleiseen päähän. Sihtailin kuvia ja koetin hakea sopivaa ajoitusta. Ja sitten:
Kuvassa toisena vasemmalta oleva CCH:n Esko lähti sekunti tämän hetken jälkeen ilmojen teille...
Yhtäkkiä tajusin kameran takaruudusta, että nyt tulee miestä ja pyörää kohti että pölinä käy! Nostin katseen kamerasta ja tajusin että mies liukuu vasemmalla kyljellä n.40kmh vauhdista pitkin asfalttia, törmäten lonkka edellä korkean katukiveyksen reunaan ja pyörähtää siitä nurmikolle. Huutaen tuskiansa. Kolinaa ja räminää kun kalusto lentelee pitkin ja poikin. No siitä vain äkkiä hätiin, ensin rauhoittamaan tilannetta toisen katsojan kanssa ja tutkimaan silmämääräisesti vaurioita. Heti kohta paikalle saapuu kisajärjestäjän lääkintähenkilö tutkien miestä tarkemmin. Nopeasti sain ohjeen soittaa ambulanssia paikalle, joka tulikin muutamassa minuutissa tarjoamaan apuaan. Miestä siitä sitten lanssimiehistön ja yleisön avustuksella paareille ja pillit soiden JSP:lle jatkohoitoon. Huh huh! Karmeita tilanteita, mutta onneksi tästäkin selvittiin runsahkoilla asfaltti-ihottumilla, ruhjeilla ja klommoilla. Kiikutin pyörän ja muut kamppeet lähtöalueelle, josta ne toimitettiin aikanaan omistajalleen seuraavana aamuna. Loppu hyvin kaikki hyvin? Toivottavasti toipuminen on sujunut suotuisasti.

Kisojen jälkeen sunnuntaina iltapäivästä lähdimme kilpailuviikonlopun kisajohtajana ja kuuluttajana toimineen Hikisten Siivujen isännän Ovaskan Kimmon kanssa päästelemään höyryjä muutaman tunnin maastopyörälenkille. Sepäs maistuikin mainiolle. Kimmo käytti vierasta mm. Ellinmaan xc-radalla ja Maikkulan kivikoissa maistelemassa ranskalaistyyppisiä kiviteitä. Loistavaa settiä neulaspolkujen jälkeen. Ja kuten myöhemmin Rovaniemellä totesin paikallisia kivikoita könytessäni, että onneksi käytiin sielä Maikkulassa! Lenkin jälkeen keskityttiin Saksan ja Argentiinan väliseen jalkapallon MM-finaaliin, joten viikonlopun kattaus oli enempi kuin hyvä.


Kotihommia ja Konttaisen lenkkiä
Kotiuduin Oulun suunnalta ja aloin jo valmistautumaan tulevan viikonlopun Rovaniemen reissuun. Sitä ennen ajoin kesän ensimmäisen maantiepyörällä (lainasellaisella) ajetun maantielenkin. Nimittäin sivutoimijournalisti ja ties mikä monitoimimies Nurmelan Mikko tuli kulmille ja halusi tutustua paikkakunnan maantiereittitarjontaan. Tarkoitus oli tehdä juttua Pyöräily ja Triathlon lehteen Kuusamon tarjonnasta. Niinpä suuntasimme Rukalta Konttaisen lenkille. Mikäpä muukaan kannattaisi lukijoille esitellä, kuin tämä monipuolinen ja paikoin vaativakin maantiereitti. Belgialaistyyppinen klassikkonousu Konttaisen kyljessä, mukavan polveileva Virkkulantie, Jyrkänkosken koski-idylli, Nissinvaaran maalaismaisemat ja Rukan monimuoitoiset vaaramaisemat. Nousumetrejäkin kertyy Rukalta ajettavalle 75km kierrokselle reilu 700m, joten ihan mukavaa mäkitreeniäkin saa samalla vyölleen. Ai niin. Sitä Konttaista näyttää kisamiehet hinkkaavan ihan urakalla. Huovisen veljekset latoivat 20 kertaa nousun ylös. Saattaa olla, että potkuhousun puntti repeää kun patit kasvavat tuolla reenillä! Huh huh!

Lenkin alkuosaa VT5:lla kohti pohjoista ja Konttaisen nousua.
Jyrkänkoskella reitin puolimatkassa
Kohti Nissinvaaraa, Heinolanvaaran laskussa
Rovaniemen maastopyöräilyn SM-kisat
Perjantaina suuntasin sitten punaisen paholaiseni keulan kohti Rovaniemeä. Kalenteriin oli ruksattu jo kevättalvella tämä viikonloppu. Ounasvaaran rinteillä kisattaisiin maastopyöräilyn SM-kisat XCE:n, XCO:n ja DH:n osalta. Tarjolle oli viritetty myös meikäläisille harrastajille Rollo MTB-maastoajo. Sole mikhän!

Majoitus hoitui isosiskon hoivissa ja majapaikasta ei ollut kuin kivenheitto kisapaikoille. Perjantaina oli ohjelmassa sprinttihiihtoa muistuttava XCE (cross country eliminator) urheiluopiston hiihtomaahan viritetyllä radalla. Kilpailijat kuulostivat pitävän radasta ja hyvä niin. Sadesääkään ei latistanut jännittävää kisaa, jossa mestaruuksiin ajoivat Jasmin Kansikas ja Erik Eklund. Hikisten Siivujen emäntä Ovaskan Heli oli myös kisaamassa, harmi homma vain että edellytykset hyvään ajamiseen rapautuivat jo kevään sairasteluiden myötä sekä taannoisessa kisahaverissa. Järjestävän seuran Meiju Salmela oli myös ajamassa ja esitti lupaavia otteita tulevaisuutta ajatellen. B-finaalin voitto oli hieno suoritus, vaikka vähän jäikin hampaankoloon karsittaessa A-finaalipaikasta. Pientä häslinkiä oli kriittisellä kohdalla ja A-finaali jäi vielä saavuttamatta. Mutta noilla otteilla asia korjaantuu kyllä. Tutustukaapa myös Meijun blogiin. Tampereen Pyörä-Poikien Jasmin Kansikas ajoi tiukassa finaalikisassa voittoon ja siniristipaidan haltijaksi.

Kuvassa vasemmalta kisan 2. Pia Nieminen WVC, 1. Jasmin Kansikas TP-P 3. Sini Alusniemi JYPS ja 4. Sofia Kansikas TP-P

Miesten puolella perjantaihin asti hallinnut lajin tuplamestari Olli Miettinen esitti hienoja startteja karsintaerissä. Mutta finaalissa tapahtui jotain, ajokenkä ilmeisesti löysäsi muutaman polkaisun jälkeen pedaalista ja startti meni ns. reisille. Tuommoisella radalla ja A-finaalissa jokainen menetetty sekunti on todella vaikea saavuttaa takaisin. No, esim. Kusti Kittilä ei päässyt puolivälieriä pidemmälle, kun otti riskiä, karautti kivikon kautta ja puhkaisi molemmat renkaansa yhtäaikaa. Joka tapauksessa finaalissa CCH:n Erik Eklund näytti hauista muille ja tyylitteli nosewheeliellä maaliin uutena Suomen mestarina.

Kuvassa vasemmalta kisan 1. Erik Eklund CCH, 4. Olli Miettinen Hypy 2. Sasu Halme KorsKa ja 3. Samuel Halme TP-P

Lehtorannan Olli lähettää, kilpailijat ovat kuin viritetyt jouskarit..

Ja sinne lähtivät! Miettisen ongelmat alkoivat tuossa kohdassa.


Tässä kohdassa saa keuliakin! Kohta on siniristipaitaa yllä!

Kisan tulokset

Rollo MTB ja XCO-kisat
Lauantaina säätyyppi vaihtui paahtavan helteiseksi. Pe ilta meni tankkaillessa juomaa ja jäätelöä. Sillä varmistettiinkin ihan joutuisa kulku aamu 9ltä startanneessa Rollo MTB:ssä, jossa ajettavana oli 50km hapokkaalla radalla. Alkuun mentiin jouhevasti sorakäytäviä, mutta hymy alkoi hyytymään muutaman hetken päästä, kun eturengas oli jatkuvasti ylempänä kuin takarengas ja alla oli jälleen sitä ranskalaistyyppistä kivitietä. Nouseva kivikkopolku on meikäläiselle melkoista myrkkyä, sitä kun ei meiltä juurikaan löydy ja kokemusta ei ole kertynyt ihmeemmin semmoisen ajamisesta. No, luulot otettiin ainakin kerralla pois. Reitti kierteli suhteellisen pienellä alueella Ounasvaaran alueella ja merkkaukset olivat sinänsä riittävät ettei eksymisvaaraa juuri ollut. Välillä ajettiin XCO-radan kallioilla ja kivirakoilla sekä polkulaskuissa. Peruspolku oli juurkakkopolkua, joka kyllä sujui sinänsä hyvin. Ensimmäisen kierroksen alkupuolisko tuli ajettua ehkä hivenen liian kovaa, koska loppuosan latupohjanousuissa meinasi alkaa ahdistamaan. Toisella kierroksella osasinkin jakaa vauhtia paremmin, kun tiesi mitä on edessä. Ajoinkin sillä taktiikalla, että helpot osat passailin ja vaativammat koetin ajaa vauhdikkaasti. Sehän myös onnistuikin, enkä hyytynyt kuin muutaman minuutin ensimmäisen kierroksen vauhdistani. Muutama minuutti meni taukoihin, joilla otin energiaa sokeritasojen ylläpitämiseksi. Juomaa kului tasaiseen tahtiin ja sen puoleen ei ollutkaan ongelmia. Vaikka ajon viimeisillä kilsoilla juoma loppuikin. Onneksi maaliin ei ollut kui pari kilometriä. Kokonaisnousua kahdelle kierrokselle kertyi vajaat 800m. 

Tuli kirjoitettua MTB Kuusamon FB-ryhmään vielä seuraavasti: 

"...eikä ollu reitti kuusamolaista neulaspolkua tai metsäautotietä, vaan kivikkopolkua ja juurihoitoa. Latupohjaakin mentiin jonkin verran, mutta aina joko ylös tai alas. Tasaista pätkää oli ainostaan kierroksen lähtö/maalialueella. Siinä sitä oli jäykkäperäkuskeilla ihmettelemistä Vaan Jaska ajoi mahtavasti sijalle 7. ja loppuaika oli 2:36:48 kun ensimmäisenä maaliin ajanut JYPS:n Juha Kauppinen ajoi reitin ajassa 2:20:15. Minä kuppasin reitillä 2:57:47 ja olin lopulta 13. Kaksi kierrosta selvitti lopulta 24 miestä ja 6 naista. Meinaavat järkätä tapahtuman uudestaan ensi vuonnakin. Jos haluaa testailla taitojaan oikein kunnolla, niin tuolla se onnistuu kyllä."

Rollo MTB:n tulokset

La-iltapäivän ja Sunnuntain XCO-kisat
Kun oma ajo oli saatu ajettua onnellisten tähtien alla, hipiä oli pesty Santasportin kylpylässä ja vatsa täytetty urheiluopiston ruokalassa vuorossa oli lyhyen tauon jälkeen SM-XCO-startit. Lauantai-iltapäivästä ajoivat M30-M60 -sarjat omat kisansa. Olin sopinut ystäväni Soinin Kyöstin kanssa, että olen hänen huoltomiehenä. Köpi ajoikin komeasti M40-sarjassa ainoana jäykkäperäkuskina SM-pronssille! Hyvä Köpi! Oli ilo olla juomahuoltajana, onneksi mitään muuta huoltotarvetta ei ollut. Henkistä tsemppausta ja hengen luontia tuli harjoitettua kuten kuvaan kuuluu.

Teräsmieskin joutuu koville raastavan kisan aikana.

Mutta kun jaksaa raastaa...

...saa tuulettaa! M40-sarjan podium: 2. Pasi Pulkkinen Hypy 1. Samuli Visuri CCH ja 3. Kyösti Soini OTC
Kisafiilinki oli kyllä huipussaan kun ystävä onnistui ja muutenkin pääsi todistamaan ensimmäistä kertaa XCO:n SM-kisoja aitiopaikalta. Maastopyöräilyn maratonmatkojen SM-kisoja olen seurannut vielä aitiommalta paikalta. Nimittäin elämäni toinen maastolenkki tapahtui Luoston XCM-kisoissa 2010, jossa koetin selvitä hengissä harrastesarjan kahdesta kierroksesta eli 52km matkasta. Meidät päästettiin reitille noin viisi minuuttia päälähtöjen perään, jotka ajoivat 75km. Vastarannan Jukka taisi ajaa kaksi kertaa ohi kisan aikana, samaten tietysti muukin kärkiporukka :) Helikin ajoi hurmiossa silloin ja SM-hopealle! Vauhtia on todistettu jo silloin! Tuttuja nimiä on tuollakin tuloslistalla...

Sunnuntain suunnitelmien muutos
Puhelin soi lauantaiehtoolla ja pyyntö tuli hoitaa OTC:n miesten huoltoa. Joten valokuvausprioriteetti vaihtui huoltotehtäviin, joskin jokusen kuvan ehti siltikin nasautella. Niinpä Kangaskokon Juhan ja Kittilän Kustin huolto oli minun ohjelmassa ja Orvolan Miikka hoiti Tukin Heikin ja vaimonsa Sarin huollon. Siinä sivussa kannustettiin myös muitakin kuskeja. Paahtava helle (aamupäivästä +27 varjossa) meinasi kyllä pehmentää huoltomiehiäkin, mutta hyvin selvittiin. Kuskit saivat halutessaan juomaa ja saattoivat keskittyä kiusaamaan itseään reitin varrella. Hienosti he ajoivatkin, sillä Kusti ajoi SM-hopealle, Juha oli 6. ja Heikki 8. Sari oli 6. OPP:n Salmelan Meiju ajoi komeasti 5. sijalle.

Vastarannan Jukka ajoi miesten mestariksi odotetun vahvalla ajolla ja naisten mestaruuteen ajoi Sini Alusniemi. Suvereenit voittajat! Komeaa oli seurata siniristipaitojen pukemista ja podiumtuuletuksia, onnea kaikkien sarjojen mitalisteille!

Kisat olivat mahtavaa seurattavaa. Kyllähän tuommoiset suoritukset inspiroivat harrastajaakin kummasti ja antavat esimerkkiä, että treeni kannattaa. Orvolan Miikka näytti omalla ajollaan lauantaina, että tyypin 1 diabeteksesta huolimatta pyörä liikahtaa komeasti ja mies on täyttä terästä! Hienoa oli jutella miehen kanssa ja saada insipiraatiota omaan tekemiseen. Omalta osalta muuten sokeritasapaino pysyi hyvänä lauantain 3h rykäisyn aikana, erinomaista aina kun sen puolesta ei ole ongelmia. Kuten juteltiin Miikan kanssa, homma menee käsi kädessä fyysisen kunnon kanssa. Kun olet kunnossa, kroppa ei rasitu liikaa punaiselle ja sokerit eivät pääse sakkaamaan sen takia.

PK Teamin Miikka Orvola ajoi M30-sarjan 10. sijalle

Naisten eliten XCO Suomen mestari JYPS:n Sini Alusniemi
PK Teamin Sari Orvola ajoi komeasti 6. sijalle
OPP:n Meiju Salmela ajoi hienosti 5. sijalle
OTC:n Kittilän Kusti ajoi upeasti 2. sijalle.
Vastarannan viimeiset kurvailut ennen maalia

Julmaa tahtia se puhalsi tähän stadionin nousupätkään joka kierroksella..

OTC:n Juha Kangaskokko ajoi tasaisen kisan ja sijoitus oli 6.

OTC:n kova kolmikko: 8. Heikki Tukki, 6. Juha Kangaskokko ja 2. Kusti Kittilä

Miesten eliten XCO-podium: 2. Kusti Kittilä OTC 1. Jukka Vastaranta TP-P 3. Samuel Pökälä TWL

Naisten eliten XCO-podium: 2. Noora Kanerva KorsKa 1. Sini Alusniemi JYPS 3. Piia Nieminen WVC

Kiitokset Ounaksen Pyörä-Pojille kisoista ja järjestelyistä!

Tulokset:
XCO 19.7.2014
XCO 20.7.2014

p.s. ai niin, onhan tässä viikon päästäkin ajokuumottelua tiedossa: Syöte MTB 2014, mukana on jo yli 400 ajajaa eri sarjoissa! Huomenna käyn talkoilemassa reitin merkkauksen merkeissä, viikon päästä sitten seikkaillaan kolmatta kertaa Syötteen vaativissa maastoissa o/

Lisää kuvia täältä:
Tervaetapit tempo ja maantie, sekä kriterium
Rovaniemen SM-maastokisat



tiistai 8. heinäkuuta 2014

Ensin se kiipeää ylös ja..

Ja sitten se tulee alas. T1:n tinkimättömän periksiantamaton ominaisuus. Kuin hämähäkki langallaan.


Aina ei mene ihan ku strömssöössä, mutta...
Parisataa tekstiä aiemmin aloittaessani kirjoittelemaan juttujani, lähtökohtana oli kertoa omista diabeetikon kokemuksista niin arjessa kuin erilaisten liikunta- ja urheilusuoritusten yhteydessä. Kuten yleensäkin tapaa käydä, jossain matkan vaiheessa mukaan tulee muitakin kerronnan kohteita. Minun tapauksessani pyörien rakentelua, osaspekulointia, harjoittelun havaintoja, reissukertomuksia kuvineen jne. Uskoakseni näkökulman laajentaminen on kiinnostanut lukijoita.

Kuitenkin diabetes on ja pysyy jokaisessa hetkessä mukana. Takana on noin kahdeksan vuotta tätä liittoa. Lääkäri kertoi 35-vuotiaalle minälleni olevani erittäin vahvasti ykköstyypin kaveri. Sillä hetkellä sokeriarvot huitelivat kolminkertaisissa lukemissa nykyisistä ja ajatteleminenkin tuotti vaikeuksia. Tyhjä kuoreni riutui nykyisestä minästäni kymmenen kiloa kuivempana, heikkona ja voimattomana OYS:n sisätautiosastolla. Paino oli tipahtanut reilussa viikossa tuon verran. Hoitajat iskivät insuliinia olkapäähän ja mittasivat sokeria ympäri vuorokauden. Nukuin.

Kuitenkin elämänhalu oli voimakas. Tahto ja päättäväisyys olivat heti läsnä. Minulla oli äärimmäisen voimakas motivaatio nousta ylös ja elää elämääni, oli se sitten minkämuotoista tahansa. Silloin 9-vuotias tyttöni tarvitsi isäänsä. Vanhemmuuden side piti seitinohuen elämänlangan ehjänä, sitkeänä ja voimakkaana. Olin kuin hämähäkki tuulessa, kiiveten lankaa pääpyörällä.



Toisaalta tuon päättäväisyyden takana oli pari vuotta aiemmin eteeni sattunut putoamisonnettomuus, jonka seurauksena mursin lonkkani, ranteeni ja menetin kävelykykyni. Jälkimmäinen palautui ennalleen, kun lihashermotus alkoi toimimaan ja aivojen käskyt menivät taas perille. Muutaman päivän ajan tavoitteenani oli kyetä kiertämään osaston ympäri liikkumisen mahdollistavalla häkkyrällä. Ranne korjaantui ennalleen 3,5kk kipsaamisen ja sitä seuranneen kuntoutuksen jälkeen.

Kovat kokemukset ja henkinen toipuminen
Luun murtumat ja ruhjeet kuitenkin paranevat ajan kanssa. Kun kuntoutuminen sujui hyvin, minkäänlaisia jälkiä ei oikeastaan jäänyt fyysiseen tekemiseen. Putoamisonnettomuuden jälkeen henkisen puolen eheytyminen kesti kuitenkin pidempään. Muutama vuosi siinä meni. Aluksi näin painajaisia putoamisesta, mutta nekin laantuivat aikaa myöden. Arkiaskareissa tuolille nouseminen oli mahdotonta. Huimasi. Sanomalehden uutiset putoamisonnettomuuksista puistattivat ja kohottivat kyyneleen silmäkulmaan. Lukiessani tekstiä, kroppaan sattui juuri kuten tavoittaessani jäisen betonin aiemmin. Lopetinkin tuollaisten uutisten lukemisen, enkä ole tehnyt sitä sen koommin.
Diabetes muutti kuitenkin elämän pysyvästi. Siihen ei ole kipsiä, joka eheyttää murtumat. Eikä ole kainalosauvoja, jotka mahdollistavat liikkumisen. On vain ulkoisesti annosteltava insuliini, jolla pyritään imitoimaan haiman toimintaa. Näinkö raadollista se on? No ei ehkä ihan. Melkein. 


Vertaistuki on verratonta. Aluksi sitä oli yksin asian kanssa, mutta vähitellen on etsinyt eri kanavien kautta tukea omaan elämään ja siitä selviämiseen. Ystävät ja harrastukset ovat olleet tässäkin asiassa olennaisessa osassa. Sitä kautta on löytynyt muita ykköstyyppejä, joiden kanssa on voinut jutella ja vertailla kokemuksia. He ovat näyttäneet esimerkkiä, joka on luonut uskoa omaan pärjäämiseen. Henkinen eheytyminen on kulkenut käsi kädessä sitä mukaa, kun arkipäivä on lähtenyt sujumaan jollakinkaan tavalla. Henkinen jaksaminen ja usko omaan itseensä on olennainen asia tässäkin. Vaikeita hetkiä, päiviä ja jaksoja on silti väistämättä. 

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Miten nukut, miten, mitä ja milloin syöt? Kuinka paljon laitat insuliinia? Söitkö hitaasti imeytyvää ja vaikuttavaa hiilaria vai nopeaa sellaista? Miten liikut? Milloin ja millä intensiteetillä? Päivittäin, viikottain? Entä välipäivinä, lepojaksoina? Miten silloin insuliiniannostelu verrattuna aktiivijaksoon? Oletko muuten terve? Flunssakin vaikuttaa sokeriarvoihin, saati oksutaudit, tulehdukset jne. Pysyykö iho ehjänä? Kaikki haavat, naarmut jne. parantuvat hitaammin kuin silloin ennen. Joten, rasvaa jalkojasi ja pidä ihosi kunnossa. Ja niin edelleen. Kaikki todellakin vaikuttaa kaikkeen. 

Tuore esimerkki eiliseltä. Kävin ajamassa lyhyen, tunnin iltalenkin kaikessa rauhassa fiilistellen. Kroppa vaatii palauttelua kovemman kuormituksen jälkeen. Lenkille lähtiessä sokeri oli 7.8 ja tunnin päästä 5.0. Sinänsä ihanteellinen lopputulema, mutta silti melkoinen pudotus tasossa. Päivällistä syödessäni pudotin ateriainsuliinia yhden yksikön verran alemmas kuin muutoin, jolloin tuo lähtösokeri oli korkeampi, voidakseen laskea alemmas. Jos lähtötaso olisi ollut tuon 5.0 ja kotiin tullessa 2.2 niin silloin olisi ollut jo eri tilanne. Noin alhainen verensokeri (eli hypoglykemia alias hypot) olisi saanut kroppani hikoilemaan, tärisemään, olo olisi ollut huono. Oikeasti ei olisi ollut liikaa aikaa tuhlattavaksi. Hoppu olisi ollut syödä jotain nopeaa hiilihydraattia. Sitten, tuossa kohdassa harvoin riittää maltti olla syömättä liikaa sitä hiilaria. Jolloin seurauksena olisi mitä todennäköisemmin ollut hyperglygemia eli sokeriarvot olisivat nousseet tuplaksi ellei triplaksi normaalista. Tällöin taas olotila olisi jälleen huono, erittäin tunkkainen ja "raskas". Mitään ei jaksa tehdä, muuta kuin maata pitkällään. Väsyttäisi.

Pysy liikkeessä ja kropan virtaukset kiittävät
Vuosien mittaan olen todennut, että sopiva aktiivisuus pitää ison kuvan ehyempänä. Sokeritasapaino on kohtuu hyvä ja päivät täyttyvät oikeastaan ihan normaaleilla asioilla sen sijaan, että elämää hallitsisivat sokerimittari tai insuliinit. Säännöllisyys, hyvät unet, hyvä ja monipuolinen ruoka, kohtuudella herkkuja ja liikkumista. Siinä se ydin, joka on niin helppo tuohon kirjoittaa mutta ei aina niin helppoa toteuttaa. Itsellä kun sitten tuo aktiivisuus on vielä hivenen reippaampaa verrattuna normijantteriin.


Viimeiset 16 viikkoa näyttävät siltä, että liikuntaa on tullut n.205h, mikä tekee n.13h per viikko. Kilometrejä on kertynyt Santa Cruzin ohjaamossa n. 2700km. Intesiteetti on sitten vaidellut eri viikkoina ja kuukausina paljonkin. Joinakin viikkoina on korostunut hyötyliikunta ja joinakin sitten varsinainen pyöräilytreeni ja ajaminen. Varsinaisia lepojaksoja en ole pitänyt, koska välipäiviä tulee jokaiseen viikkoon ihan riittävästi. Yhden viikon flunssan olen tässä jaksossa tainnut sairastaa. Sokeritasojen hallitseminen on mennyt kohtalaisen hyvin tai hyvin. Mitään isompaa hässäkkää ei ole ollut missään vaiheessa ja siitä voi olla isossa kuvassa tyytyväinen. Mutta tarkkana on saanut koko ajan olla ja aina kun aktiivisemmalta jaksolta tulee hivenen rauhallisempaan kohtaan, mittari reagoi. Pojan talvipainosta on tipahtanut suunnitelman mukaan pari kiloa hyvään kesäpainoon. Sekin kielii siitä, että oikeita asioita on tehty. Ajamisen mittarit kertovat kuitenkin samaan aikaan, että talvella tehdyt voimatreenit ovat tuottaneet tulosta ja ajotaidotkin ovat kehittyneet.

Tavoitteita ja unelmia
Henkisen ja fyysisen jaksamisen eteen joutuu tekemään töitä. Siinä auttaa myös erilaiset tavoitteet, haaveet ja unelmat. 

Tälle kesälle kalenteriin on ruksattu oikeastaan vain 2.8.2014 eli Syöte MTB. Siitä on muodostunut viimeisten vuosien aikana itselle tärkeä juttu. Tämän vuoden teemana on pystyä ajamaan 60km reitti läpi entistä paremmissa voimissa ja positiivisin ajatuksin (sitä pyörän imaisevaa monttua ei tällä kertaa tulla etsimään sieltä Pärjänjoen pulevardilta!). Luulenpa että tätä kautta löytyy sitten se fyysinen suorituskin ja saan itsestäni myös ne voimat ulos mitä tuona päivänä on käytettävissä. Pari viikkoa sitä ennen käyn katsomassa Rovaniemellä ajettavia maastopyöräilyn SM-kisoja ja ajan samalla lauantaina tarjolla olevan ROLLO MTB-maastotapahtuman. Syksyllä on sitten rastit Tähtisadeajojen, Sorasyötteen ja Vesan Speciaalin kohdalla. Ainakin. Ja ties mitä soratieseikkailuja tässä ajetaankaan taas?



Haaveita ja unelmiakin pitää olla. Välillä pitää lentää mielessään vailla rajoituksia ja kuvitella mitä kaikkea voisikaan vielä tehdä. Pyöräilyn saralla unelmoin ajavani joskus Belgiassa Ronde van Vlaanderenin. Tai käyväni vaikkapa jossain etelän lämmössä ajoleirillä. Tai sitten ajamassa vuonojen maassa maastopyörää. Offroad Finmark ja 300km...aijai. Haaveilen T1-joukkueesta Levi24-tapahtumaan. Ensivuodesta onkin jo ollut puhetta muutaman kaverin kanssa. Tai jostakin vastaavasta ajotapahtumasta, jossa olisi yritykset tukemassa toimintaamme ja voitaisiin kerätä vaikkapa diabetestutkimukseen tai alueellisille järjestöille varoja omalla ajamisellamme.

Niin tai näin..."scio me nihil scire"


sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Maastopyöräilyä Kouvervaarassa vähän muuallakin

Suomen suvi. Nii-in.

Kylmyydestään huolimatta se on tarjonnut kaikenlaisia mtb-tapahtumia ja kisoja. Tuoreimpana tapauksena ajettiin lajin suurimmat massat keräävä Tahko MTB. Itsellä ei ole ollut aikoihin mahdollisuuksia matkustella näihin ja joskus se on ottanut aivoon enemmänkin. Toisaalta, vaihtoehtona on ollut tehdä jotain muuta asian eteen, kuin repiä hiuksiaan päästä. Niinpä viimeisen viikon aikana ajoin maastoa monipuolisesti ja paljon. Päätin jatkaa hyvää rytmiä ja tunnetta juhannuksen reissujen jäljiltä. Niinpä ajoreissuja merkkaantui tiistaille, keskiviikolle, torstaille, lauantaille ja sunnuntaille, eli tälle päivälle.


Jos mies ei pääse kauemmas reissuun, niin pääsee se aina niin kauas, kuin jaksaa pyörällänsä ajaa. Maantieteellistä etäisyyttä en kerryttänyt yhdelläkään lenkillä mitenkään erityisesti, mutta maastokilometreja tarttui vyölle mukavasti. Seassa metsäautoteitä ja pakollisia asfalttisiirtymiäkin - sitä mitä meidän palkiset tarjoavat. Ajoa kertyi 15h ja matkaakin 245km. Kun edellinen viikkokin tuotti reilu 10h/200km, niin voivottelun sijaan tuli vyölle ihan mukavasti ajamista. Hurjaa muuten ajatella, että esim. Taho MTB:ssä hurjimmat ajoivat kerralla tuon meikäläisen kuluneen viikon matkan! Onnea näille kestävyysihmeille!

Kouvervaaran reissu
Alla on kuvasatoa tämän päivän Kouvervaaran maastoreissulta. Kouvervaarahan on Yli-Kitkan Vasikkaselän itäpuolella, Jäkäläniemestä koilliseen. Posion puolella samalla kohdalla Yli-Kitkaa on Tolvanniemi. Kouvervaara on hivenen yli 400m korkeimmalta kohdiltaan ja sitä ennen ajeltiin Naatikkavaaran vierestä, joka kohoaa 431m korkeudelle. Että maisemat olivat upeita vaaramaisemia ja Yli-Kitkan näkeminen sykähdyttää aina. Ajoimme Kuusamon keskustasta Heliharjun kautta Puolavaaraan, josta Junganharjuun ja Oivangin leirikeskukseen. Sieltä jatkoimme maastopyöräreittiä Könkäänniemen kodalle, ylitimme Kotalammen viereisen suon pitkää pitkososuutta pitkin ja jatkoimme kohti Naatikkavaaraa. Sen vieressä piipahdimme komean soranottopaikan harjanteella katselemassa maisemia. 

Naatikkavaaran kupeesta etenimme Jäkäläniemeen ja sitten alkoikin kiipeäminen Kouvervaaraan. Siinä riittääkin sitten kiikkumista, sillä n.260m tasosta pitää hilata ruhonsa n.370m tasalle :-p Jyrkin kohta on niin jyrkkä, että vain kovimmat mäkikauriit jaksavat punnertaa sen ylös. Esa tienasi pirulainen pullakahvit tänään! Sen verran meni okuläärit huuruun siinä hommassa, että meikäläinen ajoi metsäkoneen uralta erkanevan viimeisen polkupätkän viitan ohi ja niin sitä sitten ihmeteltiin seuraava puolituntia, että missähän se polku on ja missähän se kota on...?! 

Tehtiin ekskursio umpimetsään ja könyttiin välillä niin umpisessa, että hyvä että läpi päästiin. Onneksi tuli katetta kevyen kuitupyörän rakentamiselle, sitähän on köykäsempi työntää, kun metikossa könyää...! Noh, aikamme "suunnistettuamme" otimme lusikan kauniseen karvaiseen kouraan ja palasimme kiltisti siihen kohtaan, missä viimeksi oltiin kartalla. Ja katso: siinähän se reitille osoittava kylttikin oli! Niinpä tietysti. Mun on todellakin mentävä sinne silmälääkäriin...no, sen verta pitää sanoa puolustukseksi, että ajokaverit ajoivat ihan samalla tavalla ohi siitä paikasta ja toisaalta kyltti olisi saanut olla pari metriä aiemmin esillä, eikä siinä käännöksen sisänurkassa puskien keskellä. Seli seli!

Pieni kiipeäminen siitä ja niin olimme Kouvervaaran kodalla. Yllätys olikin suuri, kun hokattiin ettei liiterissä ole polttopuita! Kaupunki on lopettanut puutoimitukset ilmeisesti jo viime talvena. Maastopyöräreitti kun pohjautuu Susi-Kallen hiihtolatureittiin ja sitä ei taidettu enää ylläpitää myöskään kuluneen kevättalven aikana. Henkilökohtaisesti olisin kyllä sitä mieltä, että pari mottia halkoja Kouvervaaran kodalle ei ole mikään investointi tai toisaalta siinä ei säästetä juuri mitään. Kulutus ei ole kovin kummoinen, koska saavutettavuus ei ole maailman helpoin. Katsotaan, onko asia sitten lopullinen. No, saimme kuitenkin raavittua sen verran kalikkaa tulen syötiksi, että paistoimme makkarat ja tulistelimme kaikessa rauhassa. 

Sen jälkeen laskettiinkin sitten parin kilometrin verran vaaran pohjoispuolista osuutta alas ja suuntasimme Kouverpuron laavun kautta Keräsniemen ja Salmisen väliselle soratielle, jota pitkin sitten palasimme takaisin päin. Lopulta tulimme sitten Posion tietä Rantalahteen ja siitä eteenpäin VT5:n varren polkuja keskustaan. Komea päivä maastoretkellä! Pyörä oli liikkeessä 4h 22min (sisältäen sen ekskursion Kouvervaaran metsiköissä ehkä n.20min) ja matkaa kertyi 81km ja risat. Kaikkiaan päivään meni kuutisen tuntia. Komea reissu jälleen, kiitokset Jaskalle, Lasselle, Esalle ja Henkalle! 

Nyt on syytä ottaa happea ja palautella nätisti. Kuulostella, mitä kroppa tuumii tämmöisestä "kuurista". Se ei meinaa sitä, että makoilisin sohvan pohjalla ensi viikon. Ei todellakaan. Mutta ajaminen on lyhyttä ja palauttavaa. Joskin mäkitreenit jatkuvat heti kun koivet palautuvat siihen malliin, että kannattaa lähteä niitä taas kiusaamaan. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin.


Menomatkan possujunaa lähellä Oivankia
Vielä pitää harjoitella tätä kuvan ottamista itselaukaisimella :) No, sielä me ollaan rivissä, minä oikealla :)
Paikka on siis Könkäänniemi

Henkka, Lasse, Esa ja Jaska. Ja minä.

Kotalammen vieressä oleva suo, jonka ylitse on rakennettu satojen metrien mittainen pitkospuuosuus. Kunto alkaa olla kyseenalainen, vaikka vielä siitä meni ajamalla yli. Ritinä tosin kävi monen lankun kohdalla. Ongelmana tässä on se, että keväällä vesi on lankkujen pinnan tasalla ja ylikin monin paikoin. Reitti pitäisi saada linjattua uudelleen kuvan oikean reunan kuivaa aluetta pitkin. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritetään..
Lassen tyylinäytettä, teräsmies on hiljakkoin hommannut maastopyörän ja oli ensimmäisellä näin pitkällä reissullaan mukana. Komeasti ajoi!
Kaluston ja varusteiden ihmettelyä. Näillä reissuilla annetaan vinkkejä ja jaetaan kokemuksia. Kaikki oppivat jokaiselta keikalta jotain. Tässä luodaan kuusamolaista maastopyöräkulttuuria.
Naatikkavaaran vieressä, Kalliolampien sivussa on komea soraharju ja soranottopaikka. Kiipesimme harjulle katsomaan maisemia. Tässä suunta länteen.
Horisontti etelään, Vasaraperä ei ole kaukana - kuvan oikeassa reunassa.

Naatikkavaara (431m), suunta pohjoiseen





Taas matkaan..
Tässä mennään Jäkäläniemen ja Mäntyniemen välisellä Mäntyniementiellä kohti Kouvervaaraa.

Eräs hienoimmista sorateistä Kuusamossa
Upea Yli-Kitka, kansallisaarre.
Ja sittenpä ollaan jo kiipeämässä ylös. Jaska etualalla olisi ajanut ylös, mutta ketju hyppäsi tuolla notkossa paikoiltaan ja sen jälkeen olikin vaikea päästä enää vauhtiin. Kulmaa kun riittää tässä kohtaa ja jyrkin osa oli selän takana. Esa meni ajamalla ylös!


Tässä retkeillään metsässä :) Hyvin me vedettiin taas! Kunnes mietittiin hetki ja palattiin kiltisti takaisin lukemaan sitä opasteviittaa, joka ohjasi...
...tänne eli Kouvervaaran kodalle.

Kaikki omistamani maastopyörät ovat nojanneet Kouvervaaran kodan nurkkaan, niin oli Highballinkin vuoro.
Reilun tauon jälkeen jatkettiin kohti pohjoispuolen laskua. Sitä ennen nautiskeltiin huikeasta vaaran polusta ja upeista maisemista. Kaikki vaivat palkittiin!

Suunta Halkaisijaa kohti. Säväyttää joka kerta!


Samaan rahaan saa vielä katseltavaksi Pyhävaaran sekä Rukan maisemat, kun on laskeuduttu jo hivenen Kouvervaaran reunaa pohjoispuolelle.

Pohjoispuolen singleträkkiä. Kulmaa riittää tässäkin heti kohta edessäpäin.
Lopussa pätkittiin soratietempoa, vauhtia piisasi...

p.s. blogipostaus nr. 200 sai bittitaivaan valaistuksen. Kiitos kaikille lukijoille! Erityisesti kiitos kaikista kommentoinneista!  Teitäkin on ollut todistettavasti joku muukin, kuin hakurobotti tai muu spämmikone. Ensimmäinen postaus lähti näppikseltä 8.4.2010 joten reilu neljä vuotta tässä on kirjailtu ja kuvitettu sokerimarinoitunutta maailmaani!

Suomi
51620
Yhdysvallat
4286
Venäjä
2141
Saksa
733
Ranska
384
Yhdistynyt kuningaskunta
383
Ruotsi
322
Alankomaat
292
Kanada
165
Kiina
126