sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kurjuuden maksimointia?

Amstel Gold Race ajettiin juuri äsken maaliin. Etixx-Quickstep otti kevätklassikkojen ensimmäisen voiton, kun hallitseva maailmanmestari Michal Kwiatkowski otti hienon voiton. Kylmän viileästi ajoi Caubergin riittävän lähellä keulamiesten iskuja, odotti ja oli riittävän paljon vähemmän hapoilla pystyen voittoon. 



Täkäläiset kevätklassikot viikonlopun osalta jäivät vähän torsoiksi. Nimittäin säänhaltija lykkäsi sen verran ei-niin ennustettavaa keliä, että pitkät siivut jäivät suosiolla odottamaan parempia kelejä. Jotain kuitenkin pitää aina ajaa viikonloppuna ja hyvä vaihtoehto on silloin ajaa lyhyempää, mäkisempää ja terävempää retkeä. Vettä satoi ja lämpö oli muutama aste, joten ei ollut mitään herkkua.

Lenkkien ajoitukset menivät kylläkin melkoisesti vihkoon. Jos jo lähtiessä ripisteli molempina päivinä hitusen, niin taivaat aukesivat lenkkien kuluessa sitten siihen malliin, että kuski ja kalusto oli rapaisen, uitetun koiran mallia kotiin päästyä. Tietysti kuvaan sopi hyvin se, että kotiportilla alkoi paistamaan aurinko. Sitä joko haluaa, tai sitä ei halua...

Toisaalta sitä varten on ajokamppeita hankittu, että kelissä kuin kelissä pitäisi pärjätä - kuten pärjäsikin. Highball huilasi kuitenkin hyvin, renkaina lähes slikseiksi kuluneet Geaxin Barrot. Rossin odottaa vielä uutta ohjaamoa saapuvaksi, niin kevään tielenkit tuli korkattua viimekeväästä tutulla tyylillä. Ehtihän tuota näinkin. Muutama tasamaan vetokin tuli tehtyä ihan niin kuin piruuttaan ja aika hyvältä vaikutti ukkelin kyky tuottaa voimaa ja vauhtia siinä sivussa.

Toivottavasti kelit alkavat vähitellen paranemaan, lämmöt nousemaan ja tiet kuivumaan. Ei ollut oikeasti herkkua ajaa sadekeleissä, vaikka tuli sitä parille reissulle 3,5h ja n.94km. Takapihalla on vielä semmoiset puolitoistametriä lunta, että kyllä tässä mennään todella pitkälle, ennen kuin orvokit kukkivat Kuusamossa. Yläkropalle on kuitenkin saanut hyvää harjoitusta, kun on sestonut lumilapion kanssa todella märkää lunta tunnin toista päivään. Tekee hyvää kesän maastoseikkailuja ajatellen.


Rukajärventiellä kohti Rukaa
Joku maantiepeesarikin oli eilen kuvioissa..maantiemies viihtyi tuulelta suojassa, kun 29" kuski halkoi tuulta...

...kunnes iski ohi tietysti kun sopiva alamäki tuli eteen, tässä Pirunkirkon kohdalla.

Juhannuskallio
Tasamaalle tässä oli jo ihan hyvää vauhtia, vesisateessa pysyi ainakin lämmöt...

Kapustavaaran nousun viimeisellä osuudella tänään iltapäivästä. Sade oli jo alkanut..
Salpalinjan bunkkerikin alkaa taas tulla esiin kinosten alta

Mukavan terävä nousu Heinolanvaarassa. Vesisade vain yltyi.

Nissinjoki
Nissinvaaran tiloja

Vitostien synkkyyttä, rapa lensi ja vettä tuli välillä reippaastikin. Tempo auttoi..

Leskelänjärveä, lenkin loppupuolella alkoi taas aurinko paistamaan.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Hiltunen ja Rubee

Tänään ajettiin viimeinen kevään suurista mukulukiviklassikoista eli Paris-Roubaix. John Degengolb kohotteli murikkapalkintoa päivän kisajotoksen päätteeksi, hienosti Giant-Alpecin hoiteli tiimityöt ja mies itse pisti sitten oikeassa paikassa itsensä likoon. Ansaittu voitto, kuten Roubaixissa aina!


Ajattelin jo eilen iltasella, että tänään on käytävä ajamassa oma "Roubaix" , ennen kuin saisi istua seuraamaan ammattilaisten touhuja. Mietin, että mikä muistuttaisi kuusamolaisittain tuota julman raakaa rääkkiä? Eipä täällä ole mukulakiviä ajettavaksi, mutta sorateitähän piisaa. Talviajokausi vetelee viimeisään ja kelirikkoaika on saapunut. Joten, ei muuta kuin ajamaan kuusamolaisten pyöräilijöiden kevätklassikkoa eli Iivaaran lenkkiä. Profiililtaan siinä kyllä on kytköksiä enempi edellisviikon Ronde van Vlaandereniin. Paljon lyhyitä ja teräviä nousuja. Mutta se kelirikko sai simuloida sitä mukulakivien höykkyytystä. Joten pyörän keula suuntasi aamulla taipaleelle. Keli oli autereinen ennen yhdeksää, mittarissa oli mukava pikkupakkanen, tiet kovia ja meno lenseätä. Kiersin lämmittelyksi taajaman alueella toistakymmentä kilometriä, kunnes suuntasin kohti Kajaania, kääntyen itärajan suuntaan ja Hiltuseen. 

Soratietkin olivat aamulla jäässä.


Ronkaisenniemellä alkoivat tienpinnat jo sulaa.

Kunnes mutkan takana oli jälleen kovempaa pintaa.


Varsin pian kävi selväksi päivän sävelet: tienpinnat alkoivat sulaa sitä mukaa, mitä korkeammalle aurinko kohosi. Hiltusen tiellä vuorottelivat jäiset talvitiet ja puhki sulaneet, rapaiset ja uraiset soratiet. Tämä aiheutti voimansiirron kohmettumista rapaisen lumi- ja jääsotkun muodossa. Niinpä parin tunnin ajon jälkeen piti huilutella termoksesta höyryävää mehua voimansiirron päälle, jotta se ylipäätänsä toimisi! Ajattelin kyllä siinä kohdassa, että mitähän tästä taas tulee. Ketju kun napsahtaisi poikki jossain Pikkaraisentien peränurkassa, niin sarvi kasvaisi otsikkoon :) No, onneksi koko reissu sujui ilman teknisiä murheita ja voimansiirtokin pelasi, tosin semmosita krohinaa se piti, että edessä on täyshuolto. 


Hiltusentien puusavottoja

Rälliä riitti jo tässä vaiheessa.

Toisaalta myös vielä priimaa talvitietäkin.


Perjakkakoski


Teräviä nousuja riitti tänään, vaikkeivät ne valokuvissa koskaan näytä siltä mitä ne oikeasti ovat..

Hiltusessa, Iivaara siinti horisontissa





Matka sen kuin jatkui, vaikka yleinen tie päättyi.


Voimansiirto sai tässä vaiheessa kuuman mehukylvyn.




Iivaara takana!


Kohti Penikkavaaraa. Tuokin todella terävä nousu ja sorapinta oli kohtuu pehmeätä tässäkin.


Penikkajärven Katoslahti

Iivaaran jälkeen saikin sitten kyntää yhä enemmän julmetun pehmeällä kelirikkotiellä. Pikkaraisentie oli jo niin pehmeänä paikoin, että välillä tuntui ettei pyörä etene metriäkään. Tulipa todettua sekin, että soratiekin humisee pyörän alla. Sellainen ontto humina kuului, kun ajoin pehmeän rällikerroksen päällä. Olisiko kuoren alla eloa roudan sulaessa? Mene ja tiedä, mutta enpä ole ennen VT5:sta kiitellyt, kun ison tien risteys ilmestyi näkökenttään. Semmoiset 40km sai tehdä kyllä niin tosissaan töitä, että pusero alkoi tyhjenemään uhkaavaa tahtia. Onneksi tuli ladattua takataskut täyteen energiaa ja jaksoinkin sitten lopulta ihan mukavasti koko reissun läpi. Ei ollut todellakaan kevyin sunnuntailenkki! Toivottavasti ensikesänä saa kiitellä, että tämäkin seikkailu tuli tehtyä o/ 4h 54min ajoaikaa ja 109km kertyi tällä kertaa. Vajaa puolet asfalttia, reilu puolet rällissä. Amerikaanit sanois että eeppinen reissu. Sanon vain, että olipahan reissu. Oliko siinä sitä Rubeeta? Totta vieköön oli. Tai siis niin luulen.

Seuraavana odottaa siis maastopyörän täyshuolto ja pikkuhiljaa otetaan Rossin esiin ja suunnataan maantielle. Talvipyöräilykausi alkaa olla päätöksessään. Lumiaikana 13.10.2014 - 12.4.2015 tuli ajettua talviteitä ja polkuja lopulta 2700km. Useimmiten pimeässä, korpitaipaleilla ja yksin. Kaikilla meillä on vikamme. Meikäläinen tykkäsi tästä talvikaudesta, ajohaluja oli kosolti. Lunta on toki vielä semmoiset 80cm, mutta sivuteiden kelirikko on nyt sillä mallilla, ettei näitä seikkailuja enempäänsä tule varmaankaan tehtyä. Joten suunnataanpa katseet asfalttiteille. Kevätklassikoissakin kääntyy lehti toisentyyppisiin kisoihin.

Tässä vielä kuvasatoa:

Tulosuuntaan. Bongaa kuvasta pilkkimies!

Penikkavaara.

Hanki kantoi vielä hyvin.


Hietajoen silta.


Sillankansiperspektiivistä on hyvä tutkailla maailman menoa.

Sopan voimalla jatkui matka.

Pikkaraisentien risteys, yksi välietapeista saavutettu. Tästä eteenpäin meno muuttui aina vain raskaammaksi..



Tien pinta suorastaan imi rengasta, ontto humina kuului kun tällä pinnalla ajoi. Vaikea kuvitella, miten tämmöisiä teitä kohta voi ajaa ylipäätänsä minkäänlaisella ajopelillä.

Pikkaraisentiellä riittää nousuja...

...ja pehmeitä sekä jyrkkiä nousuja..


Ylös ja alas..

...eikä se vielä siihen loppunut.

Totisesti tämä kyltti piti paikkansa!

Soivio tästä vasemmalle, käännyin kuitenkin kohti Poussua oikealle.







Tässä vaiheessa helpotti!


Eihän se ole  kuin reilun 20min tempo? Meni siihen reilu puolituntia...ihan ei nastarenkaalla varustettu maastopyörä liikahda kuin maantiekulkineet.





Liuhanvaaran sivuitse kulkevassa maantielaskussa sai jo vähän vauhtiakin. Tästä puolituntia ja olin kotona taas 109km ajon jälkeen. Raskas mutta omalla tavalla hieno reissu!