keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Näin jälkeenpäin ajateltuna

...kulunut vuosi on ollut yksi parhaista koskaan.

Vuoden alkupuoliskon syvimmän kaamoksen ajasta kevään kirkkaille hangille sujui yllättävän kivuttomasti. Uskalsin pysyä loppuvuoden suunnitelmassa ja olla rasittamatta itseäni yhtään väkipakolla ja sen sijaan nostaa kierroksia tuntemusten sen salliessa. Juuri oikea ratkaisu, joka johti ehjään henkiseen ja fyysiseen loppuvuoteen. Tässä iässä on uskottava mitä viimeisen puolen vuoden kalenterissa seisoo kokonaiskuormituksen kohdalla ja varattava riittävästi aikaa henkiselle ja fyysiselle palautumiselle.

Siispä korkean kierroksen treenaaminen jäi vähemmälle ja tilalle tuli hivenen erilaista tekemistä. Fatbiken hankinta toi uutta kipinää pyöräilypuolelle ja talvielementissä taiteilu levärenkaisella toi tarjottimelle hyvin vahvasti elämyspainotteisen ajamisen. Talviteitä pitkin tapahtuva ajaminen muuttui erilaisten urien hyödyntämiseen. Portinpielestä kun lähti liikkeelle, ei koskaan tiennyt ihan tarkalleen mihin oli menossa ja mistä pusikosta itsensä löytäisi tai kuinka paljon kahlaisi ns. munahangessa pyörää tunkaten. Sitä varten niitä keveitä pyöriä hankitaan? Kuin silloin nuorena poikana hankikantokeleillä ajaen, jännäsi kovasti meneekö rengas hangen pinnasta läpi. Eihän se mennyt juuri koskaan, sen verran kantava nykypäivän litkutettu läskirengas on. Kunhan malttaa laskea ilmapaineet a l a s.


Kaiken tuon hupailun rinnalla pohkeet, persaus ja alaselkä sekä ehkä itselle yllättäen yläkroppa sai jumppaa ja vahvistusta, mikä näkyi mukavasti kesäkauden ajeluissa. Eikä keski-ikäisen miehen koordinaatiota tai tasapainoa juuri paremmin pysty harjoituttamaan, kuin kapeilla urilla taiteillessa. Jos väline lipsahti lapasesta, löysi itsensä kainaloita myöden hangesta. Talvi meni myös hiihtämisen merkeissä ja nämä aktiviteetit vaihtelivatkin luontevasti vuorojaan pitkin lumiaikaa. Harmillista, että huhtikuun alussa sairastuin flunssaan juuri, kun 12h sivakointi käynnistyi. Kolmella pytyllä 96km ei ollut huono lainkaan. Sainpahan kuitenkin sivakoida parhaimmalla voitelulla koskaan, kiitos Maaningan Arin taikatemppujen. Sivakointia ennen ajelin perämiehenä Syöte MTB Winterissä ja sekin oli mahtava päivä kaikkinensa. Oulangan erämaareitti tarjosi myös parastaan ja kanjonin talvimaisemat jäivät kyllä verkkokalvoille.

Toukokuussa hyppäsin sitten jälleen mukaan Hossan kansallispuistoprojektiin. Kun talvi piti Hossaa pihdeissään kesäkuun alkuun, hyödynsin olosuhteet tutustumalla tulevaan puistoon talvielementissä. Paras retki ikinä mihinkään. Siitä kirjoitinkin tuoreeltaan blogia. Siitä sitten vähitellen kohti Hossan kesäasua ja avajaisia. Kekkosen muhat ja Veikon lätyt muun muassa. Juhlaa, kuhinaa, väsymystä, onnellisuutta. Ihan Epicciä. Onneksi sain olla mukana. Arjen palattua reittihommat loppuun, viimeiset kilometrit reittimerkkejä kantaen paikoilleen. Sitten se oli yhtäkkiä ohi. Mieletön ajanjakso elämässäni, joka ei tule enää ikinä toistumaan.

Sitten enempiä miettimättä Syöte MTB:n talkoisiin, rataa rakentamaan ja valmistautumaan itse ajamiseen. Pekan puolihuomaamaton heitto "no nythän nä ajat kaksi kierrosta" johti lopulta siihen, että ajoin kaksi kierrosta ja lämmittelyt mukaan lukien lähemmäs 130km. Ei meinaa vieläkään ymmärtää, miten se oli mahdollista meikäläiselle. Selkäreumaatikko, 1-tyypin diabeetikko ilman sokerin sensorointia tai mittaamista, omiin menetelmiin luottaen ja korvien välistä huolehtien. Illalla majapaikalla sokerit ihannelukemissa. Siitä sujuvasti kohti syksyä, Rukan Tunturiajojen järjestelyjä, lasten mtb-kerhoa ja lopulta taas reittihommiin Kuusamon kaupungille ja tiivistä maastotyötä talven tuloon asti.

Tämä kaikki on ollut sen verta väkevä paketti sisäistettäväksi, että aivot tulevat vieläkin jälkijunassa perässä. Tähän pimeimmän ja lyhyimmän päivän aikaan kuuluu toki muutenkin pattereiden tyhjentyminen. Jotkut tosin kokevat olevansa energisiä ja esim. treenaavat määrätietoisesti. Niin se pitääkin, jos meinaa tavoitella tosissaan jotain suorituskyky mielessä. Itse olen ollut tyhjänä. Työt on hoidettu toki, mutta eipä kyllä muuten ole kyennyt juuri mihinkään. Muuhun kuin sähkiksen soittoon viimeviikkoina, kun sellaisen vuosien tauon jälkeen hommasin tykötarpeineen. Rytmiä ja liidiä siinäkin!



Vuosikymmen sitten olin kärsimätön. Halusin purkaa energiaani johonkin hyödylliseen. Halusin hinata kuntoani tasolle, jolla voin tehdä niitä asioita mitä keksinkään. Kaikenlaista se näin jälkeenpäin on mahdollistanutkin. Pitkään olen asiaa makustellut ja todennut, että nyt on kääntymässä jonkinlainen uusi kappale tässä isossa tarinassa. Tulen varmuudella sulkemaan erilaisia kirjoitettuja rivejä pisteellä, vaihtamaan kappaletta tai kokonaista sivua. Tarkoittaa sitä, että jätän vähitellen erilaiset tehtävät, joita olen tässä ajassa hoitanut. En häviä kuvioista kokonaan, mutta siirryn taka-alalle. Nyt on aika jollekin muulle.

Varjelen visusti sitä, että harrastukseni säilyvät mielekkäinä itselleni ja kynttilä ei pala molemmista päistä niiden suhteen. Tällaisen huippuvuoden jälkeen on hyvä jäädä kuulostelemaan mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan.

Hyvää joulun odotusta!





torstai 19. lokakuuta 2017

Liejupolkuja, Puurosuon tulet ja Pieni Karhunkierros

Päivän ohjelmistossa oli tutkia Ryötingintien ja Oulangan kansallispuiston välinen Karhunkierroksen osuus. Lähdin liikkeelle Farleylla ja aavistelin edessä olevan kohtuullista jumppaa, joten laskin rengaspaineet heti kärkeen alas. Ehkä alemmaksi kuin koskaan aiemmin sulan maan aikana. Takana 0.28bar ja edessä 0.22bar.

Osuus kulkee soiden välisiä osuuksia, mutta ei se paljon kyllä suota kuivempaa tuntunut olevan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Jos jokin reitin osa on ollut joskus kuiva, niin nyt siitä ei ollut tietoakaan. Aamulla muta ja lieju oli vielä pakkasyön jäljiltä kohmeessa, mutta päivällä räpärälli lensi. Juurakot olivat liukkaita, mutta matalapaineinen litkutettu Barbegazi nieli mörköä todella hyvin. Sitä mietin vain, että kun oikeastaan koko reittiosa Konttaiselta Juumaan on tässä kunnossa, niin mitähän se on sitten keväällä juoksuaikaisten kirmatessa hulluna kohti Sallaa? Nytkin oli jo pahimmissa paikoissa varsinaisen polun vieressä neljä kiertopolkua. Jotain noille on tehtävä, se on selvä. Onneksi kuitenkin pitkokset vaikuttivat hyviltä, niitä on uusittu muutamia vuosia sitten. Männyn taimien kasvaminen polun kyljessä alkaa myös paikoin olla ongelma. Siinä sitä askarta riittäisi.

Puurosuon laavuilla oli mukava juoda termarikahvit nuotiotulilla. Tiaiset pölähtelivät oksalta toiselle ja räpistelivät maanpintaa eväksen haussa. Muutama kuukkelikin ilmaantui lähipuiden oksille. Keli oli aika tyyni, aamulla pientä pakkasta ja päivällä nollassa tai pikkaisen plussalla. Oulangan kansallispuistossa oli vielä syksy. Joki-ilmasto pitää lämpöä vielä yllä ja kuuraa tai jäätä ei ollut missään. Trafiikkia näytti kyllä olevan Myllykosken ja Jyrävän välillä. Siinä kuin hetken piipahdin niin laskin parisenkymmentä kulkijaa. Karhunkierrosta käveli ehkä yhteensä parikymmentä retkeilijää kolmen päivän aikana Konttaisen ja Oulangan kansallispuiston välillä.

uǝuᴉɐʇʇuoꓘ

Onhan tämä nyt komea näky!


Vaaraylängöllä oli talviolosuhde


Lähdin liikkeelle naavapartametsästä

Polku on leventynyt melkoiseksi ränniksi

Keskellä menee alkuperäinen polku...

Liejua, mätöä, mutaa, juuria, kiviä ja jäisiä pitkoksia. 



Välillä oli sentään suht kuivaa


Ei näistäkään ollut kaveriksi


Reitti meni metsään..

...ja välillä taimikkoviidakkoon




Puurosuon laavut. Missähän liene se puurosuo?

Tätä ei jaksa ymmärtää...

Aamupakkasella oli mukava juoda kahvit nuotiotulilla

Tauon jälkeen homma jatkui, hetken kuivemmalla polulla


Kunnes tuli vastaan seuraava liejutaimikkopolku

...ja arvotaan seuraava reitti

Pitkokset olivat hyvässä kunnossa


Kaikenlaista tulee vastaan..

Mikähän maalimerkki tämä sitten oli...?

Notkon pohjalla oli sinänsä jäsyt pitkokset siltoineen, mutta lasku sinne ja nousu sieltä pois oli niljakasta ja juurakkoista

Kintaat tiskiin!


Tämän pidemmälle ei ollut lupakirjaa






Paluumatkalla 

Pitkoksen rakentajan puumerkki

Semiteknistä. Parilla jalkakosketuksella ja keskisuurilla kirjaimilla.


Ihanaa juurakkoa. Josta päästäänkin kuvapresentaatioon, miten sisärenkaaton kumi pelaa matalilla paineilla:

Sisärenkaallinen vaatii aina kovemman paineen, jolloin rengas kimpoaa paineesta riippuen aina jonkin verran. Maantiemiesten "3,5bar, että rullaa sitten tiellä" asetuksilla meno on kuin lottopallolla arvontakoneessa.

Tässä 0.22bar paineella rengas painuu kasaan, kuitenkaan juuren lyömättä vanteelle

Ohjaamossa horisontti pysyy vakaana ja rannemomentti rentona

Juurihoito on ohi ja kumes on valmis vastaanottamaan seuraavan esteen. Tasaisellahan näillä paineilla ei aja pirukaan.

Sitten teille, jotka tarjoatte argumenttia, jonka mukaan maastopyöräily kuluttaa polkuja enemmän kuin patikointi...vasemmalla ja oikealla rinkkaselkäisen kanta-astujan jäljet ja keskellä matalapaineinen fatbiken rengasjälki


Takaisin talviolosuhteisiin

ja naavapartametsään


Siinä on aika kova kaksikko. Etualan laitteella 2000km mittarissa, pyöränkuljetusvälineellä vähän enempi. 

Aika hyvänä on tuo kulutuspinta säilynyt vuoden seikkailujen jäljiltä. Kyljet alkavat kylläkin näyttää kuluneilta.

Valkoinen torni..

Sellaiset olivat Karhunkierroksen pisimmän yksityismaiden osuuden (on niitä vielä muuallakin) tutkimukset. Pitkälle alkukesään jatkunut talvi, sateinen kesä ja syksy sekä kova trafiikki reitillä näkyvät. Täytyy ynnäillä plussia ja miinuksia ja katella, minkälainen jakojäännös jää kun otetaan kaikki muuttujat huomioon.

Siihen asti.