tiistai 17. toukokuuta 2016

Täyden kympin pyörä

Kymppitonnin kohdalla kyse ei ole Pertti Pasasen kehittämästä ohjelmasta. Lukema on Highballilla ajetuista kilometreistä.

Täyden kympin pyörä!

Hikisten Siivujen Kimmo ja Heli ovat huomioineet ajopeliensä tasalukusaavutuksia (mm. Kimmon Salsa Mamasita ja Helin Kona Major Jake)  ja tämä juolahti eilen mieleeni. Tuumailin reilun parin tunnin maastokaahauksen päätteeksi, että nyt on muuten Highballin kymppikerho lähellä. Ellei ole jo mennyt yli? Tarkistuslaskenta osoitti tarkkojen kilometrien olevan tätä kirjoittaessa 10 221km.

Highball valmistui helmikuussa 2014 ja ajoin ensitestin 9.2. Tuumasinkin tuolloin, että nyt minulla on Pyörä isolla peellä. Eikä tunne ole muuttunut reilussa parissa vuodessa mihinkään - päinvastoin. Yhä edelleenkin jokaisen lenkin ensimetri välittää pohkeista korvien väliin saman hienon tunteen siitä, että väline on kuin tehty minulle. Niinkuin konkreettisesti onkin, kun olen sen itse rakentanut :) Toki kiekkotohtorina on toiminut Kimmo ja säätämönsä suljetussa kammiossa on hänkin saanut ahkeroida muutamaan otteeseen, kun koilliskairan kuski on hajottanut yhden jos toisenkin kehän matkan varrella. Onneksi älysivät asentaa miehelle juoma/ruokintaluukun silloin aikanaan. Pitsan korkuinen ja levyinen, vieressä Leffen mentävä aukko...

Rakensin pyörän aikanaan monikäyttöisyys mielessä. Koilliskairassa kun ajaminen ei ole pelkästään maastossa ajamista vaan suurin osa vuodesta täytyy tyytyä joko talvitieajamiseen. Lumettoman ajan repertuaarissa ovat myös soratielenkit. Niinpä tein osavalinnat himpun kestävyys edellä. Mihinkään yltiöpäiseen gramman viilaukseen en lähtenyt. Pyörän paino on vaihdellut 9,9kg...10,4kg välillä, riippuen renkaista ja putkiosista.

Ensimmäisen kokoonpanon perusvalinnat ovat pitäneet kutinsa. Highball carbon C -runkoon pultattu SRAM XX kampisetti Rotorin Qringseillä on välittänyt liikettä muulle voimansiirrolle ja pysähtymisestä on huolehtinut Hope Race X2 evo -sarjan jarrut yhdessä Mono Mini Pro Lightweight 160mm jarrulevyjen kanssa. Nämä elementit olivat aikanaan osavalintojen ytimessä. Miksi sitten yhä edelleen pitäydyn 2 x 10 vaihteistossa? Juurikin tuon monikäyttöisyyden vuoksi. Mäkiset tieprofiilit ja pitkät tielenkit ja toisaalta retkihenkiset maastojotokset on mukavampi ajaa laajan välitysalueen kanssa. Vaihteisto on päivittynyt pikkuhiljaa siten, että kun SRAM:n X9-komponentit tulivat tiensä päähän tilalle on asentunut takavaihtajaksi X0 Type 2.1 ja etuvaihtajaksi XX-sarjan yksilö. Tällä hetkellä tangossa on XO-sarjan kiertovaihtajat ja hyllyssä on vaihtoehtona X9-sarjan liipasimet. Hiljakkoin oli fillaritorilla myynnissä superedulliset XX-sarjan liipasimet, mutta myöhästyin kaupoista. Harmitti kyllä jälkikäteen. Mielellään ostaisin pois kuleksimasta moiset liipasinvaihtajat, jos joku sellaisista malttaa luopua. Ehkäpä joku 1x11 välityksiin siirtynyt...?

Putkiosiksi vakiintuivat Thomsonin tuotteet, tosin nyt olen alkanut pohtia stemmin vaihtoa 10° versiosta 0° versioon. Jotenkin tuntuu että nykyinen kymppiasteinen ei ole aivan ideaali. Yläasento on liian ylhäällä ja ala-asento taas liian alhaalla varsinkin varsinaista maastoajoa ajatellen. Tielenkeillä se kyllä menisi oikein hyvin. Ohjaustanko päivittyi matkan varrella Eastonin EA70 690mm risertankoon

Kiekkopuoli onkin vaihtunut jo useampaan kertaan, niistä olen kirjoitellut omia (kauhu)tarinoita matkan varrella, joten ei niistä sen enempää. Paitsi että olen vihdoinkin päättänyt siirtyä sisärengashommista litkuversioihin. Vannenauhat ja venttiilit onkin jo hommattuna, seuraavassa vaihessa on sitten rengasvalinta ja litkuputelin hankinta. Ja eikun rohkeasti kokeilemaan.

Ajoin siis ensimmäisen testilenkin 9.2.2014 ja kymppitonni täyttyi 26.3.2016, matkalla Multasniemelle katsomaan Sepänheimon Antin koiravaljakkoajeluja. Jälkikäteen päiväkirjamerkintöjen perusteella todentaen Hangasjärventiellä, hivenen ennen Hangaspuron ylitystä, noin 11km kotiportilta lähdön jälkeen.









Saas nähdä missä ja milloin 20 000km tulee täyteen...? Ei siihen ole enää kuin 9779km...

lauantai 7. toukokuuta 2016

Mielen voimaa pitkässä suorituksessa

Kevätklassikon aikana tuli taas havainnollistettua, miten omat ajatukset voivat vaikuttaa fyysiseen tekemiseen.


Kyse oli siis Jokijärven lenkistä, joka ajettiin tänä vuonna mainiossa ajokelissä ja vielä koilliskairan mittapuilla massatapahtumana. Mukana oli kaikkiaan seitsemän kuskia. Peruslenkin mitta on Kuusamon markettien liikenneympyrästä liikenneympyrään 160km. Kun ynnäsin siirtymäajot kotoa liikuntahallille ja sieltä liikenneympyrään, mittarissa oli noin 6h ja vartti myöhemmin 173km, palattuamme takaisin kokoontumispaikalle Kuusamon liikuntahallin p-paikalle.

Matka oli sujunut omalta kohdaltani oikein hyvin. Ainoa hienoista hankaluutta aiheuttava asia oli "kannaksen" puutuminen ja arastelu viimeisen parin tunnin aikana. Talven hiihtäminen teki näköjään kermaperseeksi. Mutta näillä reissuilla alakerta taas parkkiintuu :) Jalat pelasivat hyvin, yläkropassa ei ollut myöskään minkäänlaisia ongelmia. Konehuoneessa oli sopivat lämmöt ja energiat pysyivät yllä. Juomaa tuli juotua liian vähän ensimmäisen sadan kilometrin matkalla, lisäsinkin juomista selvästi loppupäiväksi. 

Aamun meininkiä VT5:lla kohti etelää.



Vaikka sää oli aurinkoinen ja iltapäivästä lämminkin, näissä kohdissa ilmamassa oli todella kylmää.



Iijoessa ei ollut havaittavissa minkäänlaista tulvaa.

Koviojärven rantavainioita Jokijärventieltä



Aukeat etelänpuoleiset pellot vihersivät jo. Romppaisensalmen sillalla bongattiin haarapääskykin.
Romppaisensalmesta. Ei ollut apsi auki...repusta se oli kaiveltava eväät. Ja otettava kuvia.

Rokua MTB Team -henkinen potretti. Tämä on vakava asia.

Romppaisensalmen silta Jokijärven ja Murhiperän välissä menee kesällä remonttiin. Onneksi, sillä nykykunnossa se alkaa olla kapearattaisille surmanloukku.

Kohti Haapovaaran isoa laskua, muutama km ennen Taivalkoskea.

Käytiin Kosken Topparilla tauolla ja valmistauduttiin jatkamaan matkaa kohti Kuusamoa.




Päivän rasitukset alkoivat näkyä ja ryhmä repeillä. Vauhtia piti hillitä myötätuulesta huolimatta.



Kuolion kylän kevättä.


Klassikko ajettu, eikä näköjään enää hirveästi hymyilyttänyt :)



Puolihuomaamattomia lauseita
Mutta sitten se hulluus alkoi. Nimittäin kun siinä lievästi euforisessa olossa kehuttiin puolin ja toisin reissun onnistumista, meni eräs huntalo lausumaan ääneen "...olishan se toisaalta 200km aika lähellä jo, pitäiskö se lähteä kokeilemaan, saisiko sen ajettua.".

Sillä tavalla. Meikäläinen ei tietenkään älynnyt tässä kohtaa kääntyä ympäri ja kiitellä lenkkiseurasta. Huomasin puhuvani ääneen "no perhana, pitäiskö tuo tosiaan...?". Kaikki muut järkevät sentään keskittyivät paidan vaihtoon. Niinpä jatkoimme Karin kanssa vielä lisälenkille. Otimme suunnaksi Oivangin ja tarkemmin Kaivolammen P-paikan. 

Uistimen risteykseen päästyämme kirosin jo mielessäni itseni syvimpään rotkoon. Taivalkoskelta Kuusamoon matkaa siivittänyt sivumyötäinen kääntyi sivuvastaiseksi. Annoin Karin tehdä vetotöitä suosiolla. Agitaattori kärsikööt. Pölkyn suoran jälkeen tuntui taas hitusen helpommalta hetken aikaa. Rantalahdessa vilkaisin mittaria. Ei olisi pitänyt. Vasta 174km. Sitten alkoi puhaltaa vastatuuli ja minun vetovuoro. Jokainen sekunti tuntui minuutilta, jokainen metri sadalta. Miksi piti lähteä?? Mitä järkeä! 

Silti jatkoin jyystämistä. Jalat alkoivat mennä hapoille, tuntui kuin seinää vasten olisi puskenut.

Hivenen ennen Kaivolammen p-paikkaa tajusin ettei matka vielä riittäisi. Pitäisi jatkaa vielä jonkin verran eteenpäin, jotta kotipihassa olisi tasaluku. Mutta vastatuuli tuntui siinä vaiheessa lähinnä musertavalta. Käännyimme takaisin. 

Paluumatkalla, onneksi myötätuulessa...
Päätin ajaa vaadittavat lukemat lähempänä kotoa vaikka korttelia ympäri. Juomapullossa oli puolitoista desiä juomaa. Join puolet ja lähdimme takaisin, nyt onneksi taas myötätuulessa. Wetterin risteyksessä Kari kurvasi tasaluku mittarissa kotiinsa. Jatkoin kohti omaani, miettien missä pitäisi vielä käydä? Jatkoin lopulta kohti itää ja kävin kurvaamassa lentokentän kiitoradan eteläpäädyssä mutkat. Kotipihassa mittariin pyörähti 200,10km ja aikaa 7h 28min.

Mikä tästä teki sitten niin vaikeaa? Fyysisesti se ei sitä ollut, ei voinnissa ollut mitään eroa 173km ja 200km välillä. Ero oli siinä, että sataseitenkymppistä oli työstänyt mielessään jo useamman päivän, valmistautunut ja myöskin saanut tyytyväisyyden tunteen reissun onnistumisesta. Yhtäkkiä ja pyytämättä eteen tarjottu lisälenkki söi henkistä energiaa ruton lailla. Vastatuuli meinasi musertaa. Kilometrien kerääminen on juuri sitä itseänsä. Syvältä. Mutta tulipahan tehtyä. Mitään ekstratyytyväisyyttä ei kylläkään syntynyt. Joten tämä vain vahvisti sitä ajatusta, että ajamisen motivaatio täytyy jatkossakin löytyä jostain muusta asiasta. Yhdessä ajamisen ilosta, harjoitusvaikutusten saamisesta, itse pyöräilyn nautinnosta jne. No miksi sitten lähdin jatkamaan? Hyvä kysymys. Kait minussa oleva valuvika näkyy juuri tässä :) Mutta ei se toisaalta haittaa, vaikka joskus tekee pöljyyksiä. Pöljä saa olla, kunhan ei ole tyhmä!

Henkisen puolen merkitys fyysisessä suoriutumisessa on äärettömän iso. Siihen kannattaa kiinnittää harrastajienkin huomioita.


Tuossa reissu karttaharjoituksena: https://goo.gl/maps/kepyFboacKA2
ja täältä löytyvät muut käppyrät: http://www.movescount.com/fi/moves/move104088016
 

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Kevättä

Kevättalvi vaihtui kevääksi koilliskairassakin.


Kevään ensimmäisellä maantielenkillä (Penttilän lenkki) pari viikkoa sitten.




Lumet ovat saaneet tosissaan kyytiä, yöpakkaset päättyivät (ainakin nyt näyttää siltä) ja aurinko kilottaa tälläkin hetkellä täydeltä terältä. Taas on se aika vuodesta, kun pitää opetella uudestaan pukeutumaan ulkolenkille. Kummallista, kun ei tarvitsekaan enää pukea kaikkea mahdollista, mitä urheiluvaatekaapista löytyy. Viikon päivät sitten aloitettiin varovasti: kypärälakki jäi pois, muuten sama vuoraus kuin ennenkin. Toissailtana tarkeni jo jättää pitkät kalsongit talviajohousujen alta. Tänään on jo siinä ja tässä, että tarkenisko jo lyhyillä ajohousuilla ja punteilla! Herranjestas.
 
Vuotungin Jyrkkäkoskella viikko sitten.




Susi-Kalle täytti eilen 80v. - onnittelut! Rossin kävi patsaalla viimeviikonloppuna, jolloin Rukalla oli vielä täysi talvi.

Rossin on kaivettu naftaliinista, johon sen viimevuoden TdH:n jälkeen jätin. Muuan maantielenkkikin on tullut heitettyä, plusasteilla nippa nappa. Tarkoitus on ajaa nyt maantielenkkiä määrävoittoisesti ennen maastokauden alkua. Sunnuntaina, Vapun päivänä päästään kiipeämään Konttaisen nousua Wappuajojen merkeissä, täytyykin varustautua lenkille asianmukaisin tykötarpein...

Nousisko se Konttainen paremmin Vapunpäivänä, jos asentelisi munkin tuolla tavalla stemmin nokkaan...?

Ensiviikon torstaina eli Helatorstaina odottaa sitten todellinen kevätklassikko, eli Jokijärven lenkki. Taas on tiedossa mielenkiintoisia tuntemuksia, kun siirrytään ajotunneissa uusille luvuille. Toivottavasti ei ole samanlainen vastatuuli, kuin vuosi sitten

Helluntaipäivälle 15.5. on suunnitteilla yhteislenkki Taivalkosen ja Syötteen maisemiin. Karautetaan yhteiskyydein ensin Taivalkoskelle, josta jatketaan pyörillä kohti Rytinkisalmentietä. Elintarvikekioski Kuksan kohdalta jatketaan kohti Syötettä. Käydään verryttelemässä 2km mäkietapilla Iso-Syötteen nousu ja ihastellaan huipulla mahtavia maisemia. Sitten jatketaan kohti erästä koillismaan pisintä maantienousupätkää kohti kansallispuiston aluetta ja lopulta Virkkusen kylään. Sieltä käännytään kohti Taivalkoskea, jonne saadaan myös kiipeillä ihan nokko huikonen. 

Rossinin viimeisin ulkoasu ennen Wappuajoja.


Matkaa tälle siivulle tulee suurinpiirtein 100km, jokunen maantiepyöräilijän kusema ylikin. Mäkitreeniä tulee enemmän, kuin Kuusamossa millään satasen maantiereitillä, joten meikäläinen tulee kokemaan monta välikuolemaa vesijohtoputkipyörällä :) Tuon reissun jälkeen alkaakin olla vähitellen aika suunnata katseet maastohommiin. 

Jokohan sitä pääsisi Hossassa käymään toukokuun loppupuolella?