lauantai 17. elokuuta 2019

Iijoen kierroksella, merimaiden poluilla ja rantateillä

Viikko on vierähtänyt nopeasti viimeisimmän ajoreissun jäljiltä ja nyt on aika palata noihin tunnelmiin kuvakollaasin muodossa.



Kankaisen Mikan kanssa ajeltiin keväällä ihan väkevä kauden avaus ja nyt hoksattiin pistää vähän paremmaksi. Perskannikat olivat koetuksella, mutta muutoin koko päivä oli kyllä jälleen eeppistä luokkaa. Mahtava se oli taas ajella niin poluilla, kuin sora- ja vähän asfalttiteilläkin, varsinkin kun kelikin suosi ajelijoita. Hienoa oli tutustua Iijoen maisemiin ja katsella, miltä joen toisessa päässä näyttää. Lähtöpää kun on kohtuullisen tuttua seutua. Miten lie siellä merimaissa, onko sieltä käyty itärajan alkulähteitä tutkimassa...?

Joten, enempiä mutkia kirjailematta, tästä se lähtee...



Entisiä Patelan sahan maita. Näiden rakentamisesta puhuttiin vuosituhannen alussa, silloin kun Oulussa itsekin asuin. Nyt rakentaminen oli alkanut.



Ja sitten mukavaa polkua!


Radan alitse pääsi tunnelia pitkin.

Pitstoppi jollakin laavulla. Hihat sai riisua tässä vaiheessa.






Lehmän pesä, siellä jossain.


Aamupäivästä ajeltiin samoja teitä, kuin keväällä ja tällä kertaa tultiin se tie läpi, mikä keväällä jouduttiin hylkäämään jäisen pinnan takia.

Hämmästyttävää kyllä, päivän mittaan tulitiin yhen äkkiä poronhoitoalueelle. Ja heti kohta pari kopukkaa paineli rakennuksen suojiin..

Kiimingistä Yli-Iitä kohti kulkeva tie oli ehkä yksi ankeimmista pätkistä pitkään aikaan, kun tien teko oli kesken ja autot pöllyyttivät ilman sakeaksi pölystä. Tien suunnittelijalla ei ole mennyt montaa sekuntia linjauksen vetämisessä myöskään..


Lisää suoraa..

Kaistonsuvanto, kertoi google maps minulle jälkikäteen nimeksi.

Näkymää Maalismaantieltä.

Hoksasin ehdottaa, että kokeillaanko ajaa tätä kanavan varren soratietä. Padollehan se tuli.

Vakavana ehkä sekunnin...



Maalismaan pato.


Komeita jokimaisemia.





Vaikuttavan kokoinen oli Marionin kauha.






Ei ainakaan meille!


Nytpä tuli tällainenkin kokeiltua.



Rukatauon jälkeen suuntailtiin jonnekin Haukiputaantien ja meren välisille teille kohti Oulua.


Kerrassaan hieno vaja. Tai talli. Mikä aarre liene tuollakin majaillut..?




"eikun täältähän se piti mennäkin..."


Kiiminkijoen ylitys.


Näissä maisemissa ajeltiin keväälläkin.



Kohti Runtelinharjun maisemia, valtavien monttujen kautta. Näitä riitti kilometritolkulla!



Runtelinharjun maastoja.


Sitten Virpiniemen poluille - opas laittoi hanaa ja häipyi horisonttiin :)



Paras kevyenliikenteenväylä, mitä olen ikinä ajanut. Siis kertakaikkiaan ei kuoppaa ei monttua missään. Kilometritolkulla tällaista priimaa Haukiputaalta Oulua kohden! Kyllä ahdisti jo valmiiksi paluu kotiin...

Taskisen venesatamalla oli mukava korpimaiden miehen piipahtaa katselemassa tätä kulttuuria.


Uskollinen sotaratsu toimi jälleen vailla moitetta.



Hetki ilta-aurinkoa fiilistellessä..

Sitten kohti meikäläisen entisiä kotikulmia.


Näille rannoille rakentuu hulppeita rakennelmia.


Sinne se taas meinasi hävitä, omilla kulmillaan ja poluillaan. Tiesi jokaisen risauksen ja käännöksen, vaikka olisi silmät kiinni ajanut. 

Loppukilometrit ennen reissun päätöstä meni huilakoilla poluilla.



Jo vain oli upea reissu. Niin oliko reittijälkeä? No ei. Kun jäi mittari kotio. Hajujälki sinne saattoi jäädä :) Siinä aamukymmenen nurkkiin lähdettiin, vai oliko se puoli kymppiin. Päivälle kertyi mittaa 10h, josta ajoon meni reilu 8h. Kilsoja tuli 163km. Kalorioita taisi palaa jokunen, tankattiin niitä mm. Iin Nesteellä burgeriaterialla vähän lisääkin. Tosin kaikki ne ja omista eväistä tankatut poltettiin pois. Tehokkaasti.

Suurkiitos Mika ajelutuksesta! Kesän sauna voiteli loput. Seuraavaan numeroon!