keskiviikko 26. elokuuta 2015

Rokuan rykäsy

Hossan Ähkäsyn sulattua mies alkoi makustelemaan ajatusta Rokua MTB:stä. Pitäisikö se lähteä katsomaan, miten tapahtuma on kehittynyt debyyttivuodesta näin kolmanteen painokseen ja samalla kokeilla kaahata rajoitinta vasten? Muutaman päivän makustelujen jälkeen laitoin kupongit sisään 50km matkalle. Tällä kertaa kuntosarjaan, kun Rokuan kyseessä ollen ajattelin samalla lähteä kuntolomalle. Sääennusteet näyttivät myös varsin lupaavilta. Jopa liiankin lupaavilta. Saattaisi tulla hellettä.

Merimaihin
Pakkasin varusteet, vaihtovaatteet ja ajokaluston autoon perjantaina töiden jälkeen ja suuntasin merimaihin. Yöpaikka löytyi Jylkynkankaalta, kiitosta vaan jälleen kerran Mika! Kuulumisia kertaillessa ei tullut turhaan hermoiltua tulevaa koitosta, vaan ilta sujui nopeasti ja yöllä nukutti erinomaisesti. Tinttasin aamulla kunnon aamupalan ja lähdin ajelemaan Rokualle vatsa pullollaan. Vähitellen alkoi odottavat värinät kasvamaan kropassa. 

Rokuan jäkäläkankailla
Perille saavuttuani totesin samantien, että sinä päivänä ajettaisiin hellekelissä. Onneksi otin riittävästi juomapulloja ja olin huolehtinut nestetasapainosta. Ilmoittautumisen jälkeen valmistelut sujuivat ilman hässäköitä. Ehdin jopa porista tuttujen kanssa ennen starttia ja ajaa vähän kroppaakin auki. Lähtöryhmityksessäkin oli vielä kohtuu hyvä fiilis. Tietysti kävi mielessä, että edellisestä soratiekaahailusta oli aikaa, enkä ollut muutenkaan juuri ajanut rajoitinta vasten. Vähän reippaammin korkeintaan. Mutta eiköhän tuo totuus selviäsi kohtuu pian. 


Aamun tunnelmia ennen starttia. Osallistujia oli kolmatta sataa, joten tapahtuma on kasvu-uralla.
Starttasin maltilla, enkä iskenyt isoa kovaa alkuun. Siltikin ekan vitosen jälkeen tuntui siltä, että kuolema tulee pian ellen ota napsua tai paria pois vauhdista. Vilkaisin pari kertaa sykettäkin ja päätin sen jälkeen olla vilkaisematta enää. Hapettoman kynnyksellä mentiin koko reissu. Eli sillä rajalla, mitä nyt juuri sieti. Polveileva reitti piti huolen, että konehuoneessa riitti kierroksia.

Alun hapokkuuden jälkeen sain kuitenkin hyvän rytmin päälle ja homma eteni hyvissä merkeissä. Debyyttivuoden reitti oli pidentynyt muutamilla kilometreillä ja tykkäsin tästä versiosta. Tämän reitin nousut sopivat paremmin ruholleni ja sainkin kiivettyä ne ilman ongelmia molemmilla kierroksilla. Ainostaan yksi isompi puunrunko tuli ylitettyä jalkautumalla. Kierroksen loppuosalla kone lauloi edelleen hyvällä tahdilla. Yhdessä soraistetun harjupolun jälkeisessä vasempaan kääntyvässä mutkassa meinasi käydä kylmät. Pyörä meni sladissa jo muutaman metrin ja suupielistä karkasi "oooohooooh!". Lähellä oli komois-lutzit mutta onneksi suunta jatkui eteenpäin. Nivuset sinkuivat! Sain pidettyä hyvin tahtia loppukilometreillä omaan tasoon nähden ja kierros kulki n. 1h 18min tahtia. 


Kuva: Tarja Kivirinta
Toinen kierros sujui samoilla nuoteilla. Jossain vaiheessa joku tuli kantaan ja meni ohi. Muutama kilometri ja otin kiinni jonkun ja menin ohi. Joidenkin kanssa ajoin yhdessä. Välillä ajoin yksin, välillä taas joku reppu meni ohi. En päästänyt karkuun. Lämpö alkoi pehmittämään kierroksen loppupuolella väistämättä, mutta onneksi ei ollut kramppeja tai muita sätkyjä. Koetin tankata juomaa ja huolehtia energiasta. Kofeeiinigeeli antoi virtaa viimeiselle kympille. 

Kuva: Katri Ellilä
Parisen minuuttia taivuin ensimmäiseen kierrokseen verrattuna. Kellot pysähtyivät aikaan 2h 40min. Sitä voi olla aina tyytyväinen, jos ei häviä edes minuuttia per kilometri Kangaskokon Juhalle, joka oli päivän nopein kuski. Ihan kelpo suoritus meikäläiselle. Monet menivät huomattavasti reippaammin, mutta aika moni jäi taaksekin. Vuorokauden kuntoloma pyöräillen tuotti kuntosarjan 9. sijan, joten sekin maistui. Tuntui lopulta ihan hyvältä kaahata menemään, kun kesä on mennyt enemmän mönkiessä hitaammilla alustoilla ja könytessä itselle brutaalejakin nousuja.

Ajon päälle pesut kylpylässä sekä buffet-lounasta napaan. Sitten kotimatkalle. Kannatti se ajaa 600km, että sai ajaa 53km omaa kovaa. Jospa se kävi valmistelusta seuraavaa seikkailua varten. Siinäkin taitaa tosin olla se kovin etappi kotiin paluu..

lauantai 15. elokuuta 2015

Hossan Ähkäsy

Viestiliikenne alkoi tiivistyä alkuviikosta. Hossan suunnalle lupailtiin ihan passelia ajokeliä ja seuraakin olisi tiedossa. Ei se hirveästi harmittanut tänä aamuna pakata Santa Cruzia Carinan uumeniin ja suunnata Suomussalmen puolelle. 



Lämpöasteita ei ollut kovin kasosesti, semmoiset +8 ja tuuli niin pertanasti. No, maastossa tarkenee aina ja niin tänäänkin. Se vaan että tauoilla meinasi tulla kylmä, eritoten Kokalmusjärveltä puhalsi ihan törkeän lujaa ja kylmästi. 

Aamun avaus Luontokeskukselta (oikea reuna) Iikosken kautta Torkonliukealle ja edelleen Hakoharjun kautta kohti Jatkonvaaraa. Iikoskelta lähtevä osuus jo pelkästään mykistävää laatua.
Tarkoitus oli tutkia erityisesti Jatkonvaaran polkuja ja kiertää sitten aiemmilta reissuilta tutumpia toiseen kiertosuuntaan. Näin tehtiinkin ja mm. Syrjäharju kierrettiin vastapäivään. Se tuntuikin näin päin ajettuna huomattavasti paremmalta kuin toisinpäin. Rinnepolkujen kaltevuudet kun tulevat ainakin minulle sopivammin (maasto vasemmalla ylempänä, oikealla alempana). Metsähallitus oli myöskin raivannut tuulen kaadot poluilta sahaamalla kulkuaukot. Koko päivänä ei tarvinnut ylittää kuin pari runkoa, kun viimereissuilla on joutunut hyppyyttämään jatkuvalla syötöllä.

Jatkonvaaran polut olivat hivenen teknisempiä ja nousua riitti, mutta kulmaltaan kuitenkin ajettavaa. Kuivalla kelillä ja tuoreella jalalla ihan mukavaa jumppaa. Lounajan rannoilla oli sitten mahtava fiilistellä ja Lipposensalmen kautta astuttiin Kokalmuksen puolelle. Laavulla pysähdyttiin sen verran, että syötiin vähän ja jätettiin ylimääräisiä tavaroita lounastaukoa varten. Syrjäharjun kiertoon otettiin mukaan vain välttämättömimmät.

Jatkonvaaran kautta Kokalmuksen laavulle.
Sitten suunnattiin Pistolehdontien kautta Syrjäharjun kierrokselle. Se olikin päivän nautinnollisin pätkä. Metsähallituksen polun raivaajat olivat tehneet töitä ja nyt sai lasetella menemään ilman runkojen kiertoa. Voihan vihne, että oli hienoa hommaa! Suu korvissa sielä sai ajella ja avata vähän kaasuakin, kun siltä tuntui. Ja aika usein tuntui!

Syrjäharjun kierros, vastapäivään tällä kertaa.
Kokalmuksen lounastauko olikin sitten maistuva, Serpa paljasti legendaariseksi taukoeväkseksi muodostuneen Ölökyn Ähkäsyn reseptin. Se selviää, kun kattelee kuvasarjat erikseen. Voin sanoa, että oli tajuttoman hyvää! Perusteellisen aterioinnin sekä jälkiruokana nautittujen nokipannukahvien ja marmorikakun jälkeen olisi voinut köllötellä raukeana auringonpaisteessa. Ei vaan tullut mieleenkään, sillä vinkka kävi siihen malliin, että liikkeelle oli päästävä ja nopeasti! Kokalmus oli varmaan Hossan kylmin paikka tänään!

Kokalmukselta Luontokeskukselle. Vieläkään ei tullut ajettua kaikkia alueen polkuja ;)
Reppu siis pykälään ja menoksi. Serpa lähti vielä saattelemaan Hoiluan poluille. Soratiellä käteltiin ja kiiteltiin. Mies suuntasi takaisin ties mitä kautta. Minä kurvasin fiilistellen Jatkonsalmentien kautta Luontokeskukselle ja autolle. Olipa taas hieno päivä Hossan poluilla! Kuutisen tuntia oli päivän pituus, siitä ajoa 3h 40min ja matkaa kertyi 50km. 

Vielä sinne on suunnattava ennen talvea, ainakin kerran. Kuka tietää vaikka kaksi. On se sen verran hieno retkeilyalue! Jaa että kuvia vai?

No niitä löytyy kansiollinen, olkaatten hyvät.




 

perjantai 7. elokuuta 2015

Jälkitilat ja uudet juonet


Pitkän kestävyyskoitoksen jälkeinen elämä on sujunut tutuissa merkeissä. 

Joop Zoetemelk
Parina ensimmäisenä arkipäivänä olo oli kuin zombilla. Mitään järkevää ei kyennyt tekemään, eikä aivotoimintoilla ylipäänsä voinut juuri kehuskella. Elin jälkitilaa, joka ilmeni niin fyysisinä kuin henkisinä oireina. Kolotti, väsytti, kusetti, pakotti, haukotti - välillä jopa vähän *tutti. Sokerit seilaisivat ylös ja alas samaa tahtia mielialojen kanssa. Kolhujen aiheuttamien tuntemuksien lisäksi kroppaan alkoi ilmestyä muitakin aristuksen kohtia. Vasen olkapää, ojentaja, lapaluun seutu, niskat...vasemman puolen puujalka alkoi sulamaan hyvää tahtia, mutta oikean polvitaipeen ruhje puhkesi väriloistoonsa ja kipuilun kukkaansa puolen viikon maissa. Keski-ikäinen alkaa totisesti tuntea nahoissaan nämä pidemmät seikkailut..

Unta kuulaan
Onneksi sain nukuttua hyvin, sellaisia reilun 8h siivuja. Annoin itselleni luvan olla hyödytön ja mitäänsaamaton juuri sen verran kuin tuntui. Yritin kuitenkin noudattaa suht tasaista ruokarytmiä, join nestettä ja käytin koiraa lenkillä. Aineenvaihdunta pysyi liikkeessä ja vähitellen fyysinen ja heninen kuona alkoi poistua kropasta.

Tiistaina sain jopa huollettua pyörän. Kiitos Rikulle, joka pesi pyöräni palattuani takaisin Ison huipulle - pyörä kaipasi lähinnä harjausta, pakan pesun, ketjun voitelun ja rättihuoltoa. Takakiekko oli selvinnyt koitoksesta hyvin, muutama pienempi heitto oli ilmestynyt, mutta sain ne oiottua lähes ennalleen. Renkaan kyljet olivat säilyneet myös ilman mitään mainittavampia osumia. 

Rukan Tunturiajon reittiä mittaamaan
Syyskuun 11.-12. ajettava Rukan Kortteli- ja Tunturiajot lähestyy vääjäämättä ja reitille piti käydä ajamassa gps-laitteella mittausajo. Näin saataisiin virallinen pituus ja reittiprofiili. Keskiviikkoiltana lähdettiin sitten lenkille Rukan maisemiin. Seurakavereiden laitteet tallensivat jälkeä ja itse olin oppaana. 

Tunturiajon reittiprofiili, nosua kertyy 405m per 15,5km kierros.
Reittijälki open street mapissa, kiertosuunta vastapäivään. Lähtö kävelykylästä Rukahovin, Pisteen ja Tykyn edustalta ja maali samassa paikassa.
Reittijälki maastokarttapohjalla.
Ihme kyllä kolotukset eivät haitanneet juurikaan ajoa. Ensimmäisissä tiukemmissa kinkamissa sen sijaan kävi selväksi, ettei kroppa ole vielä muuten palautunut koitoksista. Maston polkunousua kiivetessä kävi mielessä, että ehkä ei olisi ollut ihan välttämätöntä hankkiutua näin pian n.20% nousukulmaa kiikkumaan. No, käppyrät piti saada jo julkistettua, joten ei auttanut marinat. Ylhäällä tunturissa vaivat kuitenkin palkittiin maisemien avautuessa silmien eteen.

Kohti huipun kiertoa

Perjantaina 11.9. ajettavan Kortteliajon ratakin on jo lähes lyöty lukkoon. Pikkaisen päälle kilometrin rata, joka vedetään kävelykylään ja sen lähiympäristöön. Tiukka otatus siis tiedossa ajajille XCE/sprintti-tyyliin. Ei ehkä kuitenkaan IHAN niin vakavasti? Tai sen nyt tietää, että aina kun lappu isketään tankoon niin kuskit ajavat täysiä. Niin sen kai pitää ollakin?

Elokuun ajatuksia
Tällä hetkellä mieli alkaa olla jälleen odottavalla kannalla. Tässähän on oikeastaan koko sulan maan ajan paras aika edessä: loppukesä ja alkusyksy. Huomasin eilen silmäileväni ajokalenteria pohtien, missä sitä voisi vielä käydä viihdyttämässä itseään? Seuran porukoiden kanssa tehdään reissu Tour de Helsinkiin, joten Saariselän MTB-etapit jäävät väliin. Peukut pystyyn seurakaverille Kallungin Jaskalle siihen koitokseen! Jospa suuntaisi ensivuonna itsekin sinne? No, katsotaan.

Alkaa vaikuttaa siltä, että 22.8. ajettava Rokua MTB voisi olla kesän toinen mtb-otatus meikäläiselle. Siihen ehtisi hyvin toipua ja virittäytyä. Debyyttitapahtumassa kävinkin ajamassa muutama vuosi sitten, joten nyt voisi käydä katsomassa miten kokonaisuus on kehittynyt? Reitille on tullut ainakin mittaa jonkinverran enemmän. Makustellaan vielä asiaa.

Rukan tapahtuman valmistelujen lomassa pitää suunnata jälleen pitkille soratielenkeille idän suuntaan. Reppu pykälään, evästä matkaan ja eikun taipaleelle. Hienoa hommaa!

Jäävuoren huippu
Sananen vielä omasta ajatusmaailmasta. Tässä on hyvä kuva, josta selviää aika lailla niin urheiluharrasteita kuin elämääkin kehystävät asiat. Oikeille urheilijoille jäävuorenhuippu on yksittäinen kisa ja sen tulos. Kaudelle asetetut päätähtäimet ja niissä menestyminen. Voitontahto pitää olla äärettömän kova. Uhraukset ja työmäärä ovat sellaisia, mitä tavis ei ymmärrä. Harrastaja ehkä pintaraapaisun verran.



Meikäläinen ajattelee kokonaisuuksia. Huippuja haetaan, mutta vaikka niitä ei esim. nyt tullutkaan Syötteeltä tuloksen muodossa, niin paljon tapahtui silti niin hyvässä kuin vähemmän hyvässä. Opin itsestäni maastopyöräilyn kestävyysharrastajana taas todella paljon. Intiaani jaksaa latoa kanootillaan sitkeästi, vaikka pohja vähän valskaisikin. Fyysisesti tuli pataan, mutta henkisesti koin isoja voittoja. Sitkeyttä minussa riittää. Fysiikka kehittyy vähtellen, vaikka ikääkin tulee lisää. Sen myötä opin armollisemmaksi itseäni kohtaan ja osaan asettaa asiat uomiinsa.

Kun pyörittää kuvan päällä ratasta myötäpäivään, asioita alkaa tapahtumaan. Paljon puhuttu matka alkaa ruokkia tavoitetta, toimien myös itsessään harrastuksen polttoaineena. Vesi virtaa. Happi kulkee. Välillä yskittää, mutta sekin loppuu aikanaan.Kun haluaa jotakin riittävästi, yleensä asiat järjestäytyvät siihen suuntaan. Kun uskaltaa heittäytyä, asiat ovat mahdollisia. Kun on rohkea, pääsee kokemaan uskomattomia elämyksiä. 

Kun ei anna periksi, onnistuu varmasti ennemmin tai myöhemmin.