keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Onnistuinko Highballin suhteen?

Siinä kysymys, jota olen nyt makustellut muutaman päivän viikonlopun etelän leirin jäljiltä. Vastaus on yksinkertaisesti kyllä. Tarkennetaan vielä niin, että Santa Cruzin insinöörit ovat onnistumisen pääarkitehteja. Kiitän kuitenkin itseäni Highballin hankinnasta ja siitä, että osasin rakentaa sen ympärille toimivan kokonaisuuden. Kiitos myös vielä kerran Ovaskan Kimmolle, jonka kanssa käydyt lukemattomat speksaus-spekuloinnit, vinkit, vihjeet ja neuvot sekä kiekkojen tohtorointi ovat auttaneet projektissa korvaamattomalla tavalla.

Highball Saapunkijärven maisemissa

Highballin parhaat puolet
Kerrataan vielä Highballin parhaat puolet: Jäykkä kuin peräkamarin aikamiespoika tanssilavan reunalla, mutta samaan aikaan miellyttävä ajettaessa epätasaisemmallakin alustalla. Tarkoitan siis pyörää, en sitä peräkamarin poikaa!

Miellyttävyys siis muodostuu kokonaisesta pyörästä ja sen toimivuudesta. Mutta pyörän ydin on runko ja sen ominaisuudet ovat lähtökohta koko pyörän toimivuudelle. Jäykkä kuiturunko ei saa olla ns. umpijäykkää mallia. Senkin tulee joustaa jollakin tavalla. Yleensä joustoa löytyy takahaarukan satulaa kohden suuntaavista putkista sekä satulaputken ja rungon yhdistävältä alueelta. Keskiön seutu sekä ohjainlaakerin ympäristö huolehtivat jäykkyydestä. Highballin tapauksessa koko eturunko on ns. monokokkimallia, jolloinka runko on erillisistä kuituputkista yhdistelemällä tehtyä runkoa jäykempi.

Runko on myös riittävän kevyt (n. 1,2kg L-koossa), jotta koko pyörän kokonaispaino pysyy kurissa. Tällä tarkoitan n.10kg painoa. Kaksyseistä saa vielä parikin kiloa kevyempiä kokonaisuuksia (jolloin runkojen osuus on puristettu 700-800g tasoon), mutta hintaluokka on silloin jotain aivan muuta kuin tässä tapauksessa. Hintalapun saa kertoa todennäköisesti kahdella ellei jopa kolmella tähän projektiin verrattuna. Kotihuoltaja tykkää myös kierrekeskiöstä sekä ulkoisista vaijereiden vedoista.

Arvioinnissa painotan erityisesti ns. perstuntumaa. Eli sitä, miltä hanurista tietoiseen mieleen välittyvä ajotieto tuntuu. Tämä on mielestäni kuitenkin se olennaisin kriteeri toimivuudelle. Myönnetään, että tämä ei välttämättä ole vedenpitävä lähestymistapa. Arvoihin vaikuttavat kaikenlisäksi käsitykset ja kokemukset siitä, mitä maastopyöräily ylipäätänsä kokonaisuutena minulle merkitsee ja mitä maastopyöräily minulle onkaan. Eli täydellistä objektiivisuutta ei kannata niin älyttömästi näistä asioista hakea, mutta ei tässä nyt missään testilabrassa toimitakkaan.

Rungolla on väliä
Jos vertaan Highballia vaikkapa Scandaliin, niin erot ovat lopulta selkeät, vaikka rungon geometriat ovatkin hyvin lähellä toisiaan.

Mitoituksessa ei ole kovin isoja eroja, satulakulma ja ohjauskulma ovat lähes identtiset, takahaarukan pituus ja vaakamitta samoin. Keskiö on lähes samalla korkeudella ja emäputken mittakin on hyvin lähellä sama molemmissa. Puhutaan millien eroista eri mitoissa. Molemmissa on kierteellinen bsa-keskiö ja tapered-ohjainlaakeri. Suurin ero on on materiaalin (hiilikuitu vs. alumiini) lisäksi siinä, että Scadalin runko on slouppaavammalla vaakaputkella, jolloin keskiön ja satulaputken välinen runkoputki on lyhyempi. Scandalissa tarvittiin siis pidempi satulaputki ja sen halkaisija oli hivenen isompi kuin Highballissa.

Highballin jäykkä hiilikuiturunko vie kuskia määrätietoisesti ja suoraan sinne, minne halutaan. Mikäli kuskilla on jalkaa millä iskeä watteja kampiin, niin tarvittaessa myöskin erittäin nopeasti. Scandalin keskiö jousti silminnähden paljon, mikä tuntui lievänä kiemurtelevana etenemisenä varsinkin kovilla tehoilla ajettaessa. Runko myös natisi ja piti ääntä. Lyhyt satulaputken alla oleva runkoputki oli tähän ääntelyyn ja joustamiseen yksi iso osasyy. Eli keskiöstä satulaan asti ulottuva kokonaisuus jousti huomattavasti enemmän kuin Highballissa.

Kiekkojen erot
Voiko ajotuntuman eroja selittää kiekkojen eroilla? Kyllä varmasti jonkin verran. Scandalissa oli Hope Pro Evo II -navat ja ZTR Crest kehät, pinnat olivat DT Compit nippelit alumallia. Navat olivat perinteistä pikalinkkumallia. Yhteispainoa näille kiekoille kertyi 1,7kg ilman takapakkaa, renkaita ja pikalinkkuja. Ajokunnossa kiekot olivat n.3,9kg sisärenkailla ja 2,25" Rocket Roneilla punnittuna. Eli kyseessä oli minun mittapuilla vähintäänkin riittävän kevyet kiekot ja luulenpa että monen muunkin kriteereillä varsin kilpailukykyiset. Uusien pyörien kiekot ovat pääsääntöisesti 0,5-1,0kg painavemmat kuin Scandalin kiekot olivat. Joskus ajokuntoisten 29-kiekkojen painot menevät yli 5kg painoihin, kun renkaat ovat massiiviset ja isoilla nappuloilla. Renkailla onkin iso merkitys kiekkojen kokonaispainolle. Itse suosin kyllä kevyempiä renkaita jos vain mahdollista. Jonkin verran pitää kuitenkin miettiä kylkien kestävyyttä, erityisesti kivikkoisemmassa maastossa ajettaessa. Eli keveyden kääntöpuoli on useimmiten ohuemmat kylkirakenteet ja vähäisempi pistosuojaus itse kuviossa.



Highballin kiekoiksi valikoitui DT240s napojen ympärille kasatut Funworks Atmosphere SL Comp race -kehät DT comp race pinnoilla ja DT prolock alunippeleillä. Ajokuntoisten kiekkojen paino tipahti 400g Scandalin kiekoista ollen 3,5kg. Joten kyseessä on tuntuva ero, mikä näkyy herkkyytenä ja kepeytenä. Painoeron lisäksi suurin muutos kohdistui napoihin. DT:n navat ovat yhdet parhaimmista vielä jollain tavalla järjellisissä hinnoissa olevista vaihtoehdoista: kevyet, kestävät ja laadukkaasti viimeistellyt. Läpiakselimalliset naparungot tuovat oman merkityksensä pyörän jämäkkyyteen. Kovassa runttauksessa erot ovat selkeät, kun kiekot pitävät kutinsa eivätkä anna kiertojäykkyyden puutteessaan periksi. Voisikin ajatella, että renkaan ominaisuuksille tulee nyt vieläkin kovempi painoarvo kuin pikalinkkumalleilla. Jostain sen jouston ja elastisuudenkin pitää tulla ja tässä tapauksessa paine kohdistuu pikalinkkuversioita enemmän kehille ja renkaille.

Funworksin kehät, jotka ovat ilmeisesti Novatecin pajalta lähtöisin. Tässä kuvassa on takakiekko, johon asensin talviajoja varten Misukan Wild Grip`R -renkaan, jonka sain viimekesän Levi24 soolosarjan kolmanneksi ajaneelta Juhani Laaksolta lahjoituksena. Kesällä ajan Schwalben Rocket Roneilla tai Geaxin Barro raceilla.

Etelän leirin yhteydessä oli lievää jännitystä ilmassa, kun Kimmo asetti kiekot rihtauspenkkiinsä ja tarkasteli miltä ne vaikuttivat. Sisäänajon lopputulemana havaittiin pienet pystyheitot ja joitakin hivenen löysempiä pinnoja, joiden myötä kehissä oli myös lievää sivuheittoa. Mutta kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen tuomio niistä annettiin. Ensimmäiset n.500km eivät olleet jättäneet mitään erityistä jälkeä kiekkoihin, joten voi sanoa, että Actionsportsin kiekon kasaajien jälki on hyvää. Kehitystä on ilmeisesti tapahtunut tässä suhteessa. Katsellaanpa sitten kesän ajojen jälkeen miltä tilanne silloin vaikuttaa.

Kampisetin erot
Kampisettiin tuli myös ihan merkittäviä eroja, joita ei välttämättä tule heti ajaltelleeksi erilaisia vaihtoehtoja selaillessa. Highballin SRAM Truvativ XX-sarjan hiilikuitukammet ovat itsessään kevyemmät kuin Scandalin SRAM Truvativ X9-versiot. Olennaisin ero tulee kuitenkin ns. q-faktorissa: XX-kammet ovat kapeammalla 156mm q-faktorilla mikä tuo merkittävän eron X9:ien 170,9mm vastaavaan mittaan. No mitä tämä tarkoittaa sitten käytännössä? Sitä, että Scandalissa jalkojeni asento oli siten, että kantapäät olivat sisemmässä kuin kengän kärjet, jolloinka jalkojeni asento oli lievästi harallaan kulkusuuntaan nähden. Tehon tuotto suuntasi siis kulkusuunnasta etuviistoon "ohi". Huomasin usein kääntäväni kantapäätäni samaan linjaan päkiän kanssa, mutta kun se ei ollut luonnollinen asento johtuen leveämmästä polkimien välisestä erosta, asento ei pysynyt. Highballissa on sama fiilis kuin maantiepyörällä ajettaessa, kun kammet ovat lähempänä runkoa ja jalkojen linjaus on eteenpäin. Teho suuntaa eteenpäin päkiästä nilkkaan ja pohkeesta reiden kautta perslihaksiin ulottuvassa ketjussa. Molemmat kammet ovat mitaltaan 175mm ja rattaat Rotor Qrings 26/38 rattailla, joten siinä suhteessa ei löydy eroja.

SRAM Truvativ XX QF156 175mm kammet, rattaat Rotor Qrings 26/38




Sen sijaan valitsin Highballiin erilaiset polkimet, koska en ollut tyytyväinen Scandalissa käyttämiini Lookin quartzeihin. Miksi? No siksi, että en ikinä oppinut "löytämään" niitä polkimia nopeasti. Tuntui aina tuskaisen vaikealta lukita ajokenkä polkimeen tilanteissa, joissa olin joutunut jalkautumaan. Highballiin Shimano XT:t olivat hyvä valinta. Pedalit tuntuvat jopa ajonkengän alla antavan paremmin tukea kuin Lookit, mutta ennen kaikkea ajonkengän kiinnitys sujuu huomattavasti joutuisammin ja luontevammin kuin Lookeissa. Painossa otin jonkinverran takkiin verrattuna Lookkeihin, mutta se sallittakoot, kun se tärkein asia toimii. Lumen pakkautuminen polkimen rakenteisiin on myös lievä miinus, jonka myös etukäteen tiesin. Saas nähdä miten mudan kanssa käy?

Putkiosat ja ohjaamo
Molemmissa pyörissä putkiosiksi valitsin Thomsonin tuotteet, koska en ole mikään keijukainen ja en halua tehdä liikaa kompromisseja kestävyyden suhteen. Kuten aiemmin totesin, Highballin satulaputken halkaisija on hivenen pienempi, mikä vaikuttaa kuiturungon peräosan tärinöiden suodatukseen. Takahaarukan ja satulaputken lievä jousto-ominaisuus tuntuu olevan ihan todellinen asia. Etelänleirin 8h tehokas ajo vahvisti asian, runko on riittävän mukava, jotta sillä voi ajaa pitkiä mara-tyyppisiä rykäisyjä.



Testailin Highballissa erilaisia tankoja ja tällä hetkellä parhaimmalta vaihtoehdolta tuntuu lowriser-tyyppinen tanko. Testattuani asiaa Eastonin ankkurinpainoisella alutangolla tilasin teemaan paremmin sopivan Eastonin kuitutangon lopulliseen ohjaamoon. Asiaa helpotti tuntuva talvialennus! Painokin tipahti mukavaan 158g lukemaan. Mutta suurin ajotuntumaan vaikuttava ero on tangon leveydessä. Scandalissa ajoin alunperin 590mm hiilikuituisella flatbarilla, jossa oli 7° taivutus. Sitten se vaihtui 600mm aluversioon, jossa oli 9° taivutus. Kolmas versio oli sitten Highballissakin testivaiheessa ollut Eastonin 635mm lowrisertanko. Nostoa taisi olla n.150mm ja taivutusta n.5°. Nyt paikallaan oleva 690 mm leveä Eastonin EC70 carbon lowriser tuntuu erittäin hyvältä.

Myönnettävä se on, että leveys on hyvä asia. Se tuo enemmän vakautta, kun ohjaus on stemmin pysyessä samana hivenen "hidastunut". Mutta suurin muutos suoraan kymmenen senttiä kapeampaan tankoon on se, että kyynärkulmat ovat avautuneet huomattavasti. Hartioista asti lähtevä jäkitys ja kyynärpäiden joustamattomuus ovat muuttuneet joustavaksi ja eläväisemmäksi yläkropan liikkumiseksi. Kyynärpäät ovat ulompana kuin ennen, ylämäissä pääsen matalempaan asentoon, jolloin kiipeäminen on entistä helpompaa. Kokonaisuutena asentoa pitävä keskivartalon korsetti korostuu entistä enemmän. Tuntuu siltä, kuin pystyisin ajamaan paremmin vaikeammista paikoista, mitä ennen. Tuntuu paremmalta!



Tosin viikonlopun etelän leiri toi sitten sen huonon puolen esille, eli jossain vaiheessa tanko saattaa tökätä puiden tai oksien väliin ja se on menoa sitten. Kerran näin kävikin sunnuntain lenkillä, onneksi vauhtia ei ollut kovinkaan paljon ja pintanaarmuilla selvittiin. Mutta sellaisilla poluilla, missä on puita tai oksistoa heti ajolinjan vieressä, täytyy passailla hivenen enemmän kuin ennen. Mutta se tuskin haittaa kokonaisuudessa, jos esim. epätasaisempien alamäkien laskeminen sujuu jouhevammin ja ylämäetkin nousevat entistä tehokkaammin. Sielä ne merkittävimmät erot tapahtuvat joka tapauksessa.

Sramin XO-gripshiftit tuntuvat edelleen paremmilta kuin perinteiset triggerivaihtoehdot. Lukkogripit ovat vielä vähän kysymysmerkki. XO-mallit kapenevat tangon päähän ja tämä oli kapeammalla tangolla hivenen ärsyttävä piirre. Mutta tämäkin tunne on lientynyt leveämmän tangon myötä, joten testaillaan nyt vielä ennen kuin aletaan tutkimaan muita vaihtoehtoja. Kaapissa on kyllä paksummat Lizard Skinsin North Shoret, mutta niitä pitäisi hivenen modata jotta ne saisi istumaan grippareiden kanssa. Toisaalta Kimmon pyörässä olevat paksut ja pehmeämpää materiaalia olevat gripit voisivat olla hyvät. Katsotaan miltä homma vaikuttaa kesemmällä.

Joustokeula on sama edelleen, eli alunperin GF Hifissä ollut Foxin RL29 palvelee varsin hyvin ajajaansa. Peruskeula, jossa ei ole juuri liikaa säätöjä, mutta toisaalta eipä kuskikaan niitä ole osannut sitä enempää kaivata. Jarrutkin ovat samat kuin Scandalissa, eli Hope Race X2 evo 2012 mallia ja jarrulevyinä ovat Hope Moni Mini Pro Lightweight 160mm. Ovat varsin hintavat, mutta mielestäni sen arvoiset. Toimivat erittäin hyvin ja jarrutuntuma on loistava kaikissa olosuhteissa.








Kaiken kaikkiaan tuntemukset ovat erittäin hyvät Highballin suhteen ja odotukset vain nousevat tulevaa ajokautta kohden. Saapa nähdä miltä pyörä tuntuu esim. Syötteen poluilla? No, se jää nähtäväksi.


Siihen asti reenaillaan ja fiilistellään sopivassa suhteessa.



maanantai 7. huhtikuuta 2014

Etelän leiri

Tutkiskelin perjantaiaamuna ikkunasta, missä asennossa elohopea oli. Ihan sielä normilukemissa, -18°C näytti lukemat. "Ei minusta tule tällä menolla ikinä maastopyöräilijää. Jotain tarttee tehdä ja jo tänään..."

Iltapäivästä juuri sisään ajetun (390tkm) Tojotani keula osoitti kohti aurinkorannikkoa. Santa Cruz hihkui takatilassa tyytyväisenä, tietäen että isäntä vie sen ihan pian metsäpoluille o/ Varustekassi täynnä kaikenlaista ajokampetta pulllisteli siinä vieressä ja siviilivaatelaukkukin oli ehtinyt mukaan. Perjantailiikenne oli vilkasta, itse ajoin lähes ainoana kohti etelän leiriä...

Lauantaiaamuna siristelin silmiäni leiri-isäntäni ja -emäntäni kortteerissa, olohuoneen lattialla makoillen. Siinä on muuten maailman ehkä top3:een menevä nukkumapaikka. En tiedä miksi, mutta uni tulee heti ja aamulla herää peukalo suussa tyytyväisenä. Lieneekö siinä kohdassa joku fengshui kohdillaan? Vai onko salaisuus siinä, että mieli on tietoinen etukäteen jo siitä, minkälaista ajoparhautta on tiedossa vailla muita rajoituksia, kuin mitä kroppa antaa myöden? Niin tai näin, maittavan aamiaisen jälkeen virittelimme Kimmon kanssa ajokamat kasaan ja suuntasimme Oulua kiertävälle Rondelle. Heliä riivasi ikävä flunssa ja yskä, joten hän jäi pois tältä retkeltä.

Santa Cruz pääsi vihdoin tositoimiin ja talviteiden hinkkauksen jälkeen mieskin oli enemmän kuin intoa täynnä ohjastamassa poluille. Suuntasimme Kempeleestä pieniä polkukoukkauksia tehden ensin kohti idän polkuja, kaartaen vähitellen pohjoisen puolelle, palaten Herukan tasalta etelään. Reitti kulki seuraavasti: Kempele, Kaakkuri, Tahkokangas, Maikkula, Lämsänjärvi, Kastelli, Mäntylä, Hiukkavaara, Heikinharju (Huutilampi), Kalimenojan varsi, Auran maja, Kalimenkylä, Herukka, Pateniemi, Karinkanta, Rajakylä, Teknokylä, Isko, Puolivälinkangas, Kemiran polku, Kaukovainio, Hiironen, Kaakkuri, Kempele. 

Reissu oli kohtuullisen verevää tavaraa. Ajamisessa oli koko ajan tekemistä, kun renkaan alla vaihteli jatkuvalla syötöllä jäiset, lumiset ja täysin sulat polkuosuudet. Sielä missä oli tiheämpää puustoa polkuosat olivat lumessa tai jäässä. Avoimilla paikoilla oli taasen tarjolla täysveristä kesäpolkua. Otimme ne jäiset kohdat rauhallisesti, ranteita kun ei kannattanut katkoa tässä vaiheessa harjoituksia. Olikin kohtuullisen villi tunne ajella menemään, kun takarengas eli jatkuvasti ihan omaa elämäänsä persuksen alla. Välillä mentiin melkoisissa latikaisissa, mutta jääpolun reunalla oleva sula maa stoppasi luirailut itsekseen.  Lauantain turneelle kertyi kestoa n.6h 40min josta ajoaikaa oli n.5h 35min. Eli pidimme reilusti taukojakin aina kun siltä tuntui. Päivä siinä meni kuitenkin iloisesti, puoli 11 kun lähdettiin niin illalla 18 maita olimme takaisin kämpillä. Mittariin oli kertynyt 94km ja risat :)

Miehet kampesivat saunan lauteille suut kummallisessa virneessä. Ihmeen synkkää hommaa tuo maastopyöräily! Kaikenlaisissa pusikoissa sitä pitää aikuisten ihmisten temuta? Kyllähän tuo seikkailu oli taas semmoinen elämys, että sen voimalla jaksaa taas sietää arkea pitkään. Helin valmistama päivällinen sinetöi olotilan. Silmäluukut alkoivat painua väkisin kiinni, joten ei tarvinnut kauhean pitkään houkutella unta palloon silläkään kertaa.


Sunnuntain nuotit olivat muutoin samat, paitsi että ohjelmassa oli korkeintaan 3h rauhallinen maastolenkki lähiseuduilla. Iltapäivän ohjelmaa sanelisi Ronde van Vlaanderen, josta alkoi suora lähetys 13:30 maita. Niinpä trio suuntasi mm. Köykkyrin maisemiin ja saimme aikaiseksi jälleen oikein hyvän maastolenkin. Välillä ajoimme mm. polkuja, joita ei koskaan muulloin pääse edes ajamaan: kosteiden ja pehmeiden suomaiden vedet olivat jäässä ja niitä pitkin pystyi ajamaan ihan uusia pätkiä. Lenkki päättyi reilu 2,5h lähtöä myöhemmin, joten väki ehti hienosti virittäytyä seuraamaan todellista pyöräilyn suurklassikkoa. 

Illan suussa totesin etelän leirin päättyneeksi ja suuntasin jälleen kotia kohti. Poikkesin vielä Heinäpään suunnille Pian ja Tommin luo iltakahville ennen Koillismaan suuntaa. Kiitos maittavasta mutakakusta, sen voimin jaksoi hyvin kotiin asti!

p.s. etelän leiri tuotti siis 7,5h tehokasta maastoajoa, poltti taas jokusen kalorinkin (4143kcal + 1065kcal eli 5208kcal) ja sain vyölle 129 arvokasta kilometriä. Kaikkea tätäkin tärkeämpää oli jälleen ne elämykset, joita tämä harrastus tuottaa. Niitä ei voi mitata millään, ne tuntee tuolla rintalastan alla ikuisesti.

Tässäpä reissun kuvasatoa lauantailta


Talvipolkua, kuin tykkilumilatu.

Cruzi paistatteli päivää kesäisissä maisemissa



Betonisieni

Tyytyväiseltä tuo näyttää..

"Joo-o. Siitä mentäis kesällä, mutta nyt ei kehtaa urheilla"

Täältä tultiin, luistelemalla mitä erilaisimmilla tyyleillä. Liukkain kohta koko reissusta!

Tällaista jäistä pintaa oli paljon. Takarengas seilasi omilla teillään, mutta stoppasi tuohon ruohon reunaan omia aikojaan. Nastarengas edessä riitti hyvin.

Sillan ylitys, jossa Köpi oli kuulemma kikkaillut Farleyllään aiemmin

Olikohan tämä sitten se Kalimenoja? En ole varma.

Tuolta tulimme

Tässä lähestytään jo Herukan reunoja. Oliko se vasen? Eikun oikea...

Herukassa pysähdyttiin shellin paarissa korvapuustikahvilla. Kyllä muuten maistuikin hyvälle!

Paikallista tunnelmaa

Martinniemen seutuja

Kohti merenrannan polkuja




Huippupolkuja niin kesällä kuin talvella

Teknologiakylässä


Entinen työpaikka, ei ole kyllä ikävä - paitsi joskus niitä työkavereita..

Leegopalikkatalot. Niin kuin tyttöni Eveliina nämä risti kymmenkunta vuotta sitten.

Etelän suuntaan joen yli


Ja taas poluille...tätä rallia kesti vielä tästäkin eteenpäin toista tuntia. Mahtireissu!



Sunnuntain otoksia


Aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Ketjut tarkeni rasvata t-paitasillaan.

Kaluston kuvausta isäntäväkeä odotellessa. Helin Santa Cruz Chameleon.

Hienot Hopen Mono Minit jarruina.

Heli on selvästi ulkoiluttanut tätä pyörää...


Flaamilaista rusketusta


Ja sitten mennään!

Entistä merenpohjaa..


Ahh...talvipolkua!

Ahh...kesäpolkua!

Cruzi paistatteli auringossa

Synkkää näyttää olevan!

Ja taas tätä!

Kiva oli kruisailla kelvejäkin lopuksi, auringon paistaessa ja kropan tietäessä saaneensa mahtiannoksen polkujumppaa.

Aahh...aurinkoa!

Aah! Tämä on ansaittu! No, minä join kahvia..