tiistai 21. maaliskuuta 2017

Oulangan erämaareitillä

Oulangan erämaareitti avautui jälleen helmikuun alussa Kiutakönkään ja Juuman välille. Kyse on osimoilleen 26km mittaisesta talvireitistä, jota ylläpidetään kelkalla ja sitä voi kulkea fatbikella, suksin tai lumikengin.



Lähtöpaikaksi voi valita joko Juuman tai Kiutakönkään luontokeskuksen. Juumasta käsin ajettuna puolimatkassa odottaa Suomen upeimpiin koskimaisemiin lukeutuva Kiutakönkään alue sekä tietysti luontokeskus, jossa pääsee pullaruokintaan ja kahville. Toki tulisteluhommia voi tehdä lukuisissa paikoissa reitin varrella, jos niin haluaa. Toisaalta, jos lähtee Kiutakönkäältä, niin samalla reissulla pääsee kokemaan saman tajuntaa laajentavan Oulangan kanjonin luontokokemuksen tuplasti. Saa Juumastakin pullaa. Joten päättäkää ite :)




Aloittelevalle suosittelen järjestämään reissun niin, että ajaa Juumasta Kiutakönkäälle. Profiili on hivenen helpompi niin päin ja perillä odottaa retken kohokohta. Kunhan varautuu siihen, että pusero voi olla tyhjä perillä. Mutta niinhän se saa ollakin!

Retkikartan kuva

Reitti on käytännössä yhdenlainen sekakäyttäjien paratiisi. En tarkoita huimausaineita, vaan käytettäviä liikkumisvälineitä. Päivän jäljistä päätellen väliä oli kuljettu ainakin tavallisilla suksilla, liukulumikengillä, lumikengillä, kävellen, kapearattaisella maastopyörällä, kenties plussarenkaisella maastopyörällä, läskipyörällä sekä eräsuksilla ja ahkiolla.

Monenlaista uraa ja harjannetta. Ihan ajettavaa, mutta nimenomaan vaatii aktiivista ohjaamista.
Sekä suksen monoilla, kun reitin pitkät nousut ja laskut eivät mene kuin mörkötassulla ylös ja hirveillä riskeillä suorilta alas. En suosittele. Itse asiassa, minusta reitille ei pitäisi edes työntyä tavallisilla purkkijärvisillä. Erämaareitti on suksihommissa eräsuksien ja uusien liukulumikenkien reviiriä. Laskuissa näki tänäänkin, kun kapeilla suksilla oli vauhti kiihtynyt liikaa ja ainoa keino oli ollut kiskaista lumienkelit hankeen. Pyöräilijän näkökulmasta eräsuksi on ihanteellinen tamppaamaan uraa. Samoin liukulumikenkä. Kapea konelatusuksi oli tehnyt sitä jälkeä, mitä se tekee ja tällöin ajajan kannalta ura oli nimensä mukaan urainen. Sitten kun ylämäissä oli mäiskätty monoilla pinta tohjoksi, sai pistää parastaan päästäkseen ajamalla muutoin noustavat kinkamat ylös. Että jos sielä uralla pitää tunkata eli kävellä joko pyörää työntäen tai suksia kantaen, niin tehtäisiin se uran reunoja pitkin. Kun perästä voi tulla joku toisenlaisen välineen käyttäjä, joka voisi päästäkin nousut ylös.

Tänään erityispropsit pitää antaa sille normimaasturilla Juumasta ilmeisesti Jussinkämpälle survoneelle kuskille. Jos jonkinlaista käärmettä ja kraateria oli kaivautunut uralle. On mahtanut tuntua reisissä ja pohkeissa. Ei tälle reitille kannata käytännössä lähteä kuin fatbikella. Plussarenkaisella pärjää Kiutakönkäältä Ansakämpän seutuville kyllä, koska kulkijaa riittää ja pohja on kovempi. Tämä kaikki tietysti ottaen huomioon, ettei ole satanut lunta. Reitti kun ajetaan kerta viikkoon riippumatta sataako lunta joka päivä vai ei. Joten kannattaa seurata säätilannetta tarkkaan.

Tänään olosuhde oli aika optimi, kun yöllä oli lähes -20 pakkasta ja päivällä pikkumiinuksilla. Siltikin fatbikella sai säädellä rengaspaineita alemmas. Juumasta lähdin 0.4barilla ja lopulta palasin takaisin 0.3 edessä ja 0.35 takana. Eli muutamia sihauksia piti päästää pois. Hankalin osuus oli Juumasta lähdettyä puiston rajalta Jussinkämpälle, jonka pohja oli pehmeimmässä kunnossa. Missään vaiheessa reitti ei ollut Syötteen panssariväylien kaltainen, mutta eipä se ollut tarpeenkaan. Voisi melkein verrata reitin kuntoa tänään Hanhilammen ja Romevaaran väliselle pätkään poislukien ne kelkan aallot, niitä ei luojan kiitos Oulangan reitillä ollut.

Kaiken kaikkiaan reissu oli fantastinen. Ei voi muuta todeta tai oikeammin, onneksi saa noin todeta. Ensimmäinen kymppi Juumasta oli sopivaa esileikkiä, kunnes Jussinkämpältä eteenpäin alkoi varsinaiset herutukset. Kulmakkovaaran nousut ja laskut saivat viimeistään koneen lämpöiseksi. Osuus Ansakämpälle asti oli hienoa metsäuraa. Ansakämpältä eteenpäin maisemat olivat yhtä juhlaa. Kiutakönkäällä ei sitten oikein osannut edes ajatella mitään. Vain äimistellä sitä maisemaa. Jylhät kallioseinät korostuivat kesäistä asuakin paremmin jään, lumen ja alati pauhaavan kosken kehyksenä. Mieletöntä. Viimeinen kilsa pullatarjottimen ääreen oli muutoin panssaripolkua, mutta portaiden kohdat olivat superliukkaita. Joten niissä tarkkana, kiertopolkuja löytyy kumminkin.


Jussinkämpältä



Pitkosremonttia valmistellaan







Ansakämpän viitalla nojasi ehdat tervasukset












Meinasin lähteä Krugerin Freddietä kattomaan, mutta jätin toiseen kertaan.

Kaffi- ja pullatankkauksen jälkeen sitten sama uusiksi, mutta toisinpäin! Pikkaisen mietitytti, miten reisi jaksaa jauhaa aavistuksen nousuvoittoisemman reitin. Hyvin jaksoi, vaikka pari jalkakosketusta piti keulan karkaamisen takia ottaa. Mutta nousua riittää ja nousujalkojen on syytä olla iskussa kun reitille lähtee. Muutoinpa paluupätkässä ei ollut mitään mitä ei olisi kokenut jo hivenen aiemmin.

















Takaisin Juumaan



Juumassa ainoa mukana ollut mittari eli pyörän matkamittari näytti lukemaa 54,90km. Ajelin muutaman lisäkurvin Kiutakönkään päässä perusreitin lisäksi. Ajoaikaa kului 4h 18min, koko reissuun meni kuutisen tuntia. Tämä siis kohtuullisen hyvissä ajo-olosuhteissa.

p.s. ainiin, muistakaa, että kanjonissa on aina kylmempää kuin Juuman päässä. Aurinko ei pääse paistamaan ja lämmittämään samalla tavalla. Ajolasin linssin värinä ollut tumma ei ollut myöskään paras, vaan esim. punertava olisi toiminut paremmin.

Täältä löydät kaikki reissun kuvat: NAKS

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Mittasuhteista

Edellisen tekstin valintoihin liittyy myös mittasuhteet. Miten eri asiat asettuvat koetun elämän aikajanalle ja miten nykyisyydessä vastaan tulevat kyetään ymmärtämään suhteessa kokonaisuuteen. Minkälaisen painoarvon saavat tulevaisuuden kalenterimerkinnät?



Kärpäsestä saa erittäin näppärästi härkäsen. Useimmiten erilaisia tunteita nostattavia ajatuksia kykenee luomaan hyvinkin nopeasti. Hepuloimaan, panikomaan, näkemään asiat suurempina, kuin ne lopulta ovatkaan. Toisaalta joskus myös aliarvioimaan. Kokemus tasoittaa useimmiten kaikkia näitä, kun on riittävän usein huomannut liioitelleensa. Huippu-urheilijoilla on isoja, koko uran kannalta merkittäviä tavoitteita, mutta samaan aikaan urheilijan arjessa lukemattomia yksityiskohtia huomioitavana. Vähemmän kokemusta omaavat urhelijat todennäköisesti liioittelevat joidenkin asioiden mittasuhteita ja reagointien äärilaidat ovat isoja. Kokeneemmat kykenevät suhteuttamaan asioita aiempiin kokemuksiinsa. Entäpä tavis sitten?

Jotenkin tuntuu, että uusi vuosituhat on osoittamassa suomalaisen, keski-ikäisen ja sitäkin vanhemman kansalaisen suhteellisuuden tajun olevan kovaa vauhtia rapistumassa. Nuorilla ja teineillä ei edelleekään kiinnosta ne asiat, mitkä meitä, joten siinä suhteessa voidaan olla hyvillä mielin. Junnut käyttäytyvät suurinpiirtein yhäkin niin, kuten heidän odottaakin käyttäytyvän. Keski-ikäiset paasaavat yhä edelleen, kuinka nuorison ruutuaikaa tulisi rajoittaa ja kuinka se on NIIN turmiollista se erilaisten morkoonien (copyright Janne Kaikkonen) nämelöinti päivästä toiseen. Eikä ne tee mitään muuta. 



Sen sijaan näiden ihmisten olisi syytä kiinittää moralistin katse omaan virtuaalimaailman käyttäytymiseensä. Lahden MM-kisojen aikana on taas nähty, kuinka oksennustaitoisa väkeä tämä aikuisväestö onkaan. Ihan käsittämätöntä tekstiä tulee läpeensä kaikkiin netissä julkaistuihin kisapäivätason artikkeleihin. Iltapäivälehdistö on kiihdyttänyt klikki-journalistisen otteensa huippuunsa ja trollina houkuttelevat tunnekuohuissaan verkossa seilaavat kansalaiset suoltamaan milloin mitäkin. Eikä suurimmalla osalla ole minkäänlaista käsitystä kokonaisuudesta tai sen osasista. 

Interwebin kommentoijat ovat kuin noitavainojen kansalaisia, jotka mestaavat kaikkea mikä liikkuu kollektiivisessa maniassa. Sitten vielä jotkut medioiden edustajatkin ovat sitä mieltä, että mitä enemmän sosialistien media riiputtaa julkista lihaa mediakansan ruoskittavana, sitä paremmin valtaa pitävät pysyvät ruodussa ja nuhteessa. Samalla aika tehokkaasti unohtaen sen, että kuitenkin se elämä on jossain muualla kuin internetissä. Mittasuhteet karkaavat, kuin puhelinoperaattorilla aikanaan, joka hassasi rahansa rakentamattomien mobiilimastojen väliseen bittikohinaan, aiheuttaen viittävaille konkurssin ja tuhansien ihmisten potkimisen kortistoon. 

Suhteellisuuden taju se karkaa meillä kansalaisillakin. Klikkejä kalasteleva sosialistinen media oikein luo pohjaa tälle aivot narikkaan vapauttavalle mölinälle. Nyt paraikaa meneillään olevien MM-kisojen hiihtosuorituksia on reposteltu yltä ja päältä. Rooman Colosseum on iltapäivälehtien virtuaaliartikkeleiden kommenttikentissä. Muussa arjessa kollektiivinen tuomitseva mielipide kohdistuu milloin mihinkin asiaan. Kuten viimeaikoina vaikkapa postin ruoskintaan. Unohtaen kuitenkin kaiken aikaa sen, että niitä myöhästeleviä lähetyksiä suhteessa ajallaan toimitettuihin taitaa olla edelleenkin aika vähän? Kuinkahan on käynyt sen postinkantajan työmotivaation, jonka työkuormaa on todennöksesti kolminkertaistettu viimeisinä vuosina ja sitten vielä sielä laatikon toisessakin päässä odottaa ruoskaa heiluttava kansalainen?



Itselle opetettiin pienestä pitäen, että "pidä suusi kiinni, jos ei ole oikeasti mitään sanottavaa". Tyhjän läkyttäminen ja huutelu on höpöhommia. Varsinkin, jos ei ole oikeasti henkseleitä, millä paukutella. Suhteellisuuden taju ja mittasuhteiden ymmärtäminen on ollut tähän astisen elämän yksi isoja opin asioita. En väitä olevani mikään täydellisyyden perikuva. Itsekin sorrun monenlaiseen, mikä jälkeenpäin olisi saanut jäädä sanomatta tai kirjoittamatta. Kohtuullisen tehokas virtuaalisäilän filtteri on ollut ajatus siitä, että uskallanko sanoa tämän kasvokkain? Väitän osaavani kuitenkin suodattaa lukemaani ja toisaalta pidättää. Ettei virtsa pääse karkaamaan hangelle varkain. 

Don´t eat yellow snow - lauloi Frank Zappakin, ennen kuin kukaan tiesi virtuaaliverkoista ja sosialistisista medioista.


torstai 2. maaliskuuta 2017

Valintoja

Hiihtolajien parhaiden otatuksien seuraaminen MM-kisoissa ja täällä ruohonjuuritasolla elämyspankkiin saatu hieno, onnistunut, talviajotapahtuma Syötteellä saivat ajattelemaan erilaisia valintoja ja mihin ne voivat johtaa.



Niitähän tämä elämä on täynnä, osa isompia ja suurin osa pienempiä. Monenlaista on omallekin kohdalle sattunut ja tehdyt valinnat ovat ohjanneet kutakin hetkeä toisenlaiseksi kuin menneisyyttä. Tulevaisuutta kun ei juurikaan voi hallita, niin valinnoilla olen yrittänyt ohjata nykyisyyttä. Huippu-urheilijoiden elämä on jatkuvaa, jopa mikrotason säätöä kohti kulloisiakin tavoitteita. Erilaiset ohjelmat, kalenterit, testit ja seurannat pyrkivät paaluttamaan tietä tulevaisuuteen. Pyrkimys on toimia kulloinkin elettävässä hetkessä, jotta ennakoimaton tulevaisuus olisi elinkelpoisa ja yksilö kehittyisi mahdollisimman tehokkaasti. Motivaatio, innostus ja halu säilyen.

Meillä taviksilla ei välttämättä ole, eikä tarvitse olla näin tavoitehakuista tai suorituskeskeistä se arki, missä taaplataan. Jotkut ovat tietysti hyvin rinnastettavissa huippu-urheilijoihin esim. työnsä puolesta. Työura voi olla ihan yhtälailla suorituksia täynnä ja erilaisia ennätyksiä tai menestystä tavoittelevaa. Minun kohdalla se hissi on mennyt jo aikoja sitten, liekkö tuota sellaista nappia hissikorissa on todellisuudessa ollutkaan. Mutta tässä iässä uskaltaa jo sanoa ääneen, että ei ole ollut väliksikään. Sellainen ei kuitenkaan ole tuntunut omalta tai intohimoa ruokkivalta asialta.

Elämässä tarvitaan intohimoa, muuten siitä ei selviä hengissä. Vai onko se vain minun ajatus asiaan? Miten se elämän rikas sisältö sitten määritetään, siitähän se lienee on kiinni. Jollekin riittää vallan mainiosti muiden silmissä täysin harmaa, väritön, intohimoton, tasalaatuinen - sellainen hopeanharmaanissanalmera1.6SLX-tyyppinen - juttu (mullahan on hyvä huudella viininpunaisen tojota-avensiksen omistajana...), jossa haikaillaan Kekkosta, lauantaitansseja ja korkeintaan kolmea televisiokanavaa. Toisten ollessa kuin flipperin palloja, ryysimässä kuori kiiluen päin kaikkea mikä vilkkuu ja kilisee. Kimpoillen sinne ja tänne.

Joku vetää suorilla, muut ähisee perässä


Jos nuo olisivat äärilaitoja, niiden väliinkin mahtuu todellisuudessa niin monta erilaista versiota, kuin on ihmistäkin. Itsehän me toimimme tässä elämässä, pääosin tietoisena tekemisistämme. Osa tietenkin koettaa pysytellä kaukana siitä, erilaisten kemiallis-eteeristen yhdisteiden avulla. Joillakin riippuvuudet nousevat niin vahvoiksi, että kaikki todellinen karkaa tavoittamattomiin ja useimmiten surullisin seurauksin.Tietyllä tapaa noilla huippu-urheilijoillakin on samansuuntaisia elementtejä aktiiviuransa aikana, täydellisenä peilikuvana toki.

Tavallisuus hylätään, kaikki "normaali" työnnetään syrjään ja hypätään syrjään valtavirrasta. Etenkin ehdottomalla, terävimmillä huipulla kaikki panostetaan menestymisen eteen. Sen se myös vaatii, koska silloin ei tehdä missään asiassa kompromisseja, eikä saa tehdä. Korvien välissä tehdään alunalkajin iso valinta, jossa päätetään panostaa kaikki mahdollinen urheilu-uran eteen. Jokaisena päivänä tehdään lukemattomia valintoja, joiden toivotaan vaikuttavan suotuisasti tavoitteiden täyttymiseen.

Tähän tiivistyy huippu-urheilijan mieli aika hyvin

Henkisen valmentautumisen ja psyykeen merkitys on alettu härmässäkin ymmärtää vasta viimeisten vuosikymmenten aikana. Valinta siitä, miten suhtaudut erilaisiin tulevaisuuden ennakoimattomiin asioihin ratkaisee lopulta todella paljon. Oletko valmis. Oletko todella ja oikeasti valmis kärsimään kipua, tuskaa, ahdistamaan itsesi ajattelemaasi maksimia kauemmas. Koska todellisuudessa, jokaisella meillä on kaiken sen mitattavissa olevan maksimin päälle vielä tikku tai kaksi raavittavaksi. Jolloin astutaan johonkin, missä ei ole uskallettu ennen kuvitella oltavan.

Itsekin olen erilaisissa koitoksissa rymynneenä ymmärtänyt kantapään kautta, että fysiikan kehittäminen on toinen juttu ja toinen on sitten se, miten suhtaudut asioihin ja hetkeen. Erilaisia tekniikoita käyttäen koetun kivun tuntemisen voi jopa tukahduttaa ja kyetä etenemään hankalan vaiheen yli. Olen kertonutkin erilaisista "kipulaatikoista" ja ääneen laulamisista suoritusteni aikana.

Luulen niin, että parasta tuossa on se, että vaikka ne tikut onnistuisikin joskus "tuhlaamaan", uusia löytyy jokaisessa kulloisessakin elettävässä tiukassa hetkessä. Mutta kestävyysurheilun kohdalla suurin este noille ylimääräisille voimavaroille on kipu ja tuska, joka on oltava valmis tuntemaan omien resurssien täydellisissä puitteissa. Sitä se intohimo palvelee. Ihmisen täytyy kokea intohimoa jotakin asiaa kohtaan, että hän on valmis ennakoimattomaan tulevaisuuteen ja nykyiseen hetkeen, jossa tehdään aina ja jatkuvasti valintoja. En ole lukenut ja kouluttautunut asiaan, mutta nämä ovat omien kokemusten myötä syntyneitä ajatuksia juuri tällä hetkellä. Kirjanoppineet osannevat kiistää, täydentää tai kyseenalaistaa.

Niistä valinnoista. Jos ajattelen omalle kohdalle, niin voisin valita kroonisia sairauksien kanssa elävän näkökulman. Tai sitten esim. pyöräilyn kestävyyskoitoksia ajavan näkökulman. Tai niihin harjoittelevan. Tai yksinkertaisesti arjessa juuri selviävän. Usein niin täytyy valitsematta tehdäkin. Kuten eilen, kun onnistuin kaatamaan maitomotin syliini, sotkien keittiössä osimoilleen kaiken siinä kolmen neliön alueella. Tai toissapäivänä eläinmuonakaupassa, jonne menin ostamaan koiranruokasäkkiä (joka on aina iso investointi) ojennellen kassalle alennuskuponkia. Jonka voimassaolopäivä oli juuri edellisenä päivänä päättynyt. Tai joku aika sitten autoa rassattaessa, kun meinasi palaa koko kotisko. Ja niin edelleen. Joskus tuntuu, että arki on ihmisen pahin vihollinen. Työttömänä rahat ovat koko ajan vähissä, elämä on kädestä suuhun selviämistä. Systeemit ja koneistot ovat tylyn kylmiä, tunteettomia. Syyllistämistä ja leimaamista tuntee kokevansa vahvakin, saati sitten itsetunnoltansa heikot.

Mutta täytyy ihmisen kyetä katsomaan peiliinkin. Tässä elämässä saa yllättävän usein juuri sitä mitä tilaa. Kestävyysurheilussa eteenkään ei ole minkäänlaisia puhtaita oikoteitä onneen. Täydellinen sohvaperuna kyllä kehittyy alussa hyvinkin nopeasti liikuntakyvyttömästä nahjuksesta särmäksi aktiiviliikkujaksi ja paremmin voivaksi yksilöksi. Mutta todellinen kestävyys ja fysiikan kehittyminen vaatii vuosia ja sitkeätä tekemistä. Intohimoa, joka ilmenee arjen valinnoissa.



Itseasiassa, olen jopa siinä mielessä onnekas, että voin aika usein valita kestävyysurheilua harrastavan pyöräilijän roolin. Mutta ehkä se onni on osin kuitenkin valintojen myötä syntynyt asia.  Olen valinnut joskus elämälleni uuden suunnan, jossa aloin tähdätä parempaan fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Sitkeä, vuosien työ on johtanut siihen, että voin toteuttaa erilaisia haaveita ja unelmiani sillä saralla. Kokea erilaisia elämyksiä. Koska muuten tuota arkea ei järki kestä.
Kuten hiljakkoin totesimme toisen, 1-tyypin diabeetikon kanssa, että hienoa olla hyvässä fyysisessä kunnossa. Voidakseen kokea hienoja elämyksiä yhdessä muiden ihmisten kanssa. Koska totuus on se, että yksinkin koettua rikkaampaa on pystyä kokemaan yhdessä ja jakaa tuntemuksia jälkeenpäin.

Selkäreuma on kairannut rangan siihen kuosiin, kuin se on eikä sille ole mitä tehdä. T1 ei karkaa tietenkään mihinkään ja se kantautuu nahkojen sisuksissa sinne, mihin tietoinen minäkin. Kuten kaikilla meillä, mitä kroonista sairautta nyt sitten onkin diagnosoitu. Mutta diagnoosit ovat yksi asia ja se miten hetki, johon kyetään kuitenkin isosti vaikuttamaan on toinen asia. Tietenkin on myös niin, että toisilla ei ole hirveästi valinnan- tai vaikuttamisen varaa. Jos rikkinäinen kroppa ei toimi kuten mieli haluaa, niin se ei toimi. Tai ainakaan sillä hetkellä tai sillä tavalla, millä sen kuvittelisi voivan toimia.

Valinta on kuitenkin siinä, jaksaako etsiä itselleen toimivia vaihtoehtoja. Tai pystyykö luopumaan jostakin, mikä on ollut itselle siihen asti tärkeää ja löytämään jonkin muun mieltä rikastuttavan tai jopa intohimoa herättävän asian. Paraurheilijat ovat hieno esimerkki siitä, että kaikki ei ole aina sitä, miltä se ulkoisesti voi vaikuttaa olevan. Mutta meissä taviksissa on ihan samalla tavalla lukemattomia esimerkkejä, joista voi ottaa itselle innostusta tai rohkeutta.

Uskallusta tehdä erilaisia valintoja, uskallusta kokea intohimoa.


Siinä on yksinkertainen kuva, joka saa ajattelemaan valintoja. Minkälaisen elämän haluat elää vaikkapa yhden pallon sisällä?